maanantai 30. tammikuuta 2017

Sen pahempi tosiasioille

Timo Soini selitti ”populismin politiikan” sisältöä Helsingin Sanomissa 28.1.2017. Hänen mielestään populismi on ”tietynlainen poliittinen ote”. Niinpä julkisuuteen pitää heittää ”puruluita median jauhettavaksi”. Ainakin Hesarin kohdalla hän on onnistunut, sillä mainitun päivän lehdessä oli viisi sivua perussuomalaisista! Hän kertoo esimerkin puruluusta: Trump nosti kiistelyn kohteeksi virkaanastujaisten yleisömäärän. Hyvä tarina? Soinin mielestä hyvä tarina on ilmeisesti hyvä siitä huolimatta, että se sisältää epätoden väitteen.

Osoittaa melkoista moraalittomuutta suhtautua tarinan rehellisyysasteeseen noin ylimalkaisesti. Eli viis rehellisyydestä! Tärkeintä näyttää olevan se , että puhutaan, ei se mitä puhutaan. Tällä selityksellä on perussuomalaisten itsensä kannalta kyllä huono kaiku, sillä puolue on onnistunut katteettomilla lupauksillaan puolittamaan gallup-kannatuksensa.

Eiköhän tarinan opetus kuitenkin ole se, että vaaleissa annettujen lupausten tulisi pitää kutinsa – ainakin Suomessa? Jos siitä poiketaan dramaattisesti seuraa äänestäjien rangaistus. Näin tämän minun mielestäni pitääkin mennä ja ainakin tähänastinen persujen kannatuskäyrä tukee ”rehellisyys maan perii” -logiikkaa enemmän kuin ”paras tarina vaikka epätotuuden sisältäen” -logiikkaa.

Ovatko sitten Trumpin puheet vain taktiikkaa ja ”paras tarina” -syöttejä lehdistölle. Joudun olemaan eri mieltä tästä asiasta monien kanssa. Jossain taustalla voi olla taktiikkaakin, mutta ensisijaisesti Trumpin politiikka on johdettavissa koleerisesta luonteenlaadusta. Raivostumiset seuraavat reaktionomaisesti heti, kun hän kokee tulleensa kritisoiduksi. Sillä onko kritiikillä faktapohja ei näytä olevan Trumpin mielestä mitään merkitystä. Kaikki kielteinen tuomitaan vastustajien tai median vääristelyksi.

Olemme siis siirtyneet populismissa ja sen kyytipojassa autoritäärisyydessä ihan uudelle tasolle viime vuosina ja varsinkin viime kuukausina ja viikkoina. Olen puoleni valinnut ja vuosien ajan olen korostanut liberaalin demokratian puolesta taistelua, vaikka silläkin on syntinsä. Kehitys kuitenkin kehittyy parhaillaan suuntaan, jossa populismin ja autoritäärisyyden leviäminen yltyy uusiin ennätyksiin.

Usein asia kuitataan sillä, että ainahan politiikka on populismia, tai että aiemmat suuret kansanliikkeet ovat alun perin olleet populistisia. Harvoin kuulee näin perusteellista väärinymmärrystä. En oikein usko, että liberalismin tai liberaalin vasemmiston tai maltillisen porvariston alkuvaiheen populismia voi verrata ääriliikkeisiin kuten kansallissosialismia tai kommunismia ajaneiden tahojen populismiin. Kysymys on enemmästä kuin aste-erosta.

Mikä Trumpin uudessa entistä pidemmälle viedyssä populismissa on vaarallista? Se mielestäni, että sillä yritetään totuttaa meidät kaikki velttoon suhtautumiseen faktoihin. Joidenkin intellektuellien rooli on tässä merkittävä. Populismin hyväksyntää haetaan ns. älyköiden perusteluista, jotka pyrkivät löytämään argumentteja populistisen käytöksen oikeutukselle. Käyttäisin tällaisista älypäistä nimeä ”älykkötomppelit”. Aika usein olen havainnut, että epädemokraattisiin kansanliikkeisiin alun perin kriittisesti suhtautuneet - intellektuelleiksi sanotut - jossain myöhemmässä vaiheessa kokevat valaistumisen ja ryhtyvät perustelemaan populistista tai epäparlamentaarista toimintaa ”järkisyillä”.

Autoritääriset populistit pyrkivät saamaan naurajat puolelleen. Tärkeää on leimata parlamentarismiin vakavasti suhtautuvat voimat epämääräisiksi liberaaleiksi, jotka pilaavat kaiken vapamielisyydellään. En väitäkään, etteikö liberaalin demokratian kannattajissa olisi ”itseään parempina pitämiä ihmisiä”, mutta tätä ei voida soveltaa suureen liberaalienemmistöön.

Tietenkin populismin takana on myös herravihaa. Asenne on monilla poikki ja pinoon -ajattelua harrastavalla yleensäkin päätöksentekoa epäilevä. Joudun koko ajan pitämään mielessäni - vaikkapa tuoretta liikenneverkkohanketta koskien - olenko sortumassa populistiseen asenteeseen, jossa ”ne” tekevät vain vääriä päätöksiä vai pystynkö argumentoimaan eksaktisti ja objektiivisuuteen pyrkien.

Suvaitsevaisuus on liberaalin demokratian hyve, mutta siitä on muodostettu haukkumasana suvakki (jonka jotkut tosin ovat myös omaksuneet käyttötermiksi kuvaamaan positiivisella tavalla suvaitsevaisia). Tietenkin näiden käsitteiden kanssa pitää olla tarkkana, ettei sorru omaan näppäryyteen. Tällaisissa yhteyksissä olen lainannut kirjailija Arvo Saloa, joka sanoi aikoinaan, että ”kaikki suvaitsemattomat ihmiset pitäisi ampua”. Itseironinen vitsihän se on, mutta suvaitsevien ihmisten suvaitsemattomuus on myös silmiin pistävä piirre joillakin tahoilla. Päävirtaa se ei kuitenkaan edusta.

Tuo edellä esitetty on juuri venäläisten autoritääristen tahojen argumentti liberalismia vastaan. Liberaalin suvaitsevaisuuden ehdottomuus on heidän mielestään ”arvo-onnettomuus”.

Populismissa on myös keskustelua tervehdyttäviä piirteitä. On hyvä, että teoriassa kaikkea hyvää ajattelevat, tukevasti jalat ilmassa leijuvat ihmiset pidetään maan pinnalla hihasta tai lahkeesta vetämällä.

Murheellista populismissa on monimutkaisten asioiden tarkoitushakuinen yksinkertaistaminen. Etenkin Yhdysvalloissa näen huutavan yleissivistyksen puutteen, joka ilmenee suuren vähemmistön haluttomuutena perehtyä todellisiin syy-seuraussuhteisiin. Sen näkee esimerkiksi kansakunnan isien (Founding Fathers) ihannoinnista. Tosiasiassa washingtonit , adamsit, franklinit, hamiltonit, jeffersonit ja madisonit riitelivät keskenään 1800-luvun vaihteen molemmin puolin aivan kuten tämänkin päivän poliitikot. Jokaisella tämän päivän ihmisellä on ikioma perustajaisänsä. Halu palata menneisyyden (kuviteltuihin) ihaniin, yksinkertaisen elämän päiviin on liikuttavaa, mutta ei auta tämän päivän sotkuisessa maailmassa. Jostakin itäisiltä mailta pitäisi omaksua ajattelutapa, että ongelmien kanssa voi myös elää.

Donald Trumpin epävakaa käytös on suunnannäyttämismielessä vaarallinen. Johannes Virolaisen ”pienet pistevoitot” eivät näytä kelpaavan nykypolitiikassa. Vimmattu oikeassa olemisen tarve on johtanut käsittämättömän saivartelevaan käytökseen. Huono voittaja on pahempi kuin huono häviäjä.

Ainakin päälle päin viime aikojen keskustelujen aiheet ovat olleet terveen kansanvallan näkökannalta karkeata pilaa. Median vahtikoiran rooli on heikentynyt. Pelko ja uhkailu ovat esillä päivittäin. Ollaan taannuttu Joseph McCarthyn vainoharhaisiin päiviin, jos ei vieläkin vanhempiin painajaisiin.

6 kommenttia:

  1. Trumpin valinnan taustalla n hänen taustavoimiensa ilmeinen ymmärrys oman amerikkalaisen kansakunnan intelektuaalisesta tilasta sekä väestön muuttoliikeiden sekä osavaltioiden legalien voimasuhteiden ristiriidasta,Trump ei esimerkiksi kampanjoinut ollenkaan väkirikaassa Kaliforniassa,mikä on amerikkalaisen vasemmisto edistyksellisuuden huippu.
    Tapahtumat yhdysvalloissa toisentavat kehitystä Venäjällä vuoden 04 vaaleissa, jolloin Putin hylkäsi suurkaupunkien liiberaalien tuen ja alkoi puheisaan sekä teoisaan mielistellä maaseudun sekä pikkukaupunkien konservatiivisia massoja.
    Muutenkin Trump soveltaa ilmeisen esikuvansa Putinin hallitsemis viestinnällistä strategiaa, näyttävillä asetusten ,ukaasien allekirjoitus sessioilla,television suorissa lähetyksissä.
    Ilmeisenä tarkoituksena yksinkertaisten tukijoukkjensa vakuuttaminen vallantunteella.

    VastaaPoista
  2. Trumpin kannattajakunnan ydin on kaikkein reaktionäärisin osa äänestäjiä. Mielestäni Yhdysvaltain menestys on perustunut juuri päinvastaisiin asioihin eli innovatiivisuuteen, maahanmuuttajien osaavuuteen ja sanan- ja ilmaisunvapauteen. Se mikä unohtui on siedettävän arvoisten elinolosuhteiden varmistaminen kaikille. Mutta se ei voi tapahtua vanhanaikaista teknologiaa palauttamalla.
    Veikkaan, että Trumpin kampanjoinnin puuttuminen Kaliforniasta johtui siitä, että hän katsoi sen jo etukäteen menetetyksi.
    Autoritäärisyys voittaa valitettavasti alaa ja Putin ja Trump ovat alan miehiä.

    VastaaPoista
  3. Yhdysvaltain väestö on tuplaantunut elinaikanani,pääosin se on tapahtunut suvutonta lisääntymistä toteuttaen,maahanmuuton toimesta.
    Juuri siksi itseasiassa maan omanväestön uusintamiseen ei ole kiinitetty tarpeeksi huomiota,poislukien tietysti eliitti,se on kyllä huolehtinut jälkeläistensä koulutuksesta.

    Eero Paloheimon Suomi mahdollinen maa,teoksessa Paloheimo esitää dualitalouden mallia, jossa yhteiskunnan sallitaan jakautua kahden eri nopeuden vyöhykeiksi kaupunkien annetaan kehittyä huipputegnologiaa edustaviksi vyöhykkeiksi,jonka rinnalla elää traditionaalinen pehmeän kehityksen maaseutu,jossa vajaatuotoiset yksilöt, sekä lapset että vanhukset elävät,missä myös kovan tegnologian suoriutujat uusintavat elinvoimansa.

    Juuri tuon tapainen kehitys on toteutumassa juuri noissa autoritäärisen kapitalismin,Kiinassa Turkissa sekä myös Venäjällä.

    Läntisen tasaarvoon pohjaavissa liberaalidemokratioissa on puolestaan meneilään päinvastainen kehitys kaupunkien ytimet slummiutuvat,niihin kun kasaantuu juuri tuo systeemille tarpeettomaksi käynyt alisuoriutujoiden massa, maaseudulla puolestaan ei pian ole varaa asua muiden kuin varakkaiden.

    Trumpin voitto avaa mahdollisuudet myös yhdysvalloissa vastaavankaltaiselle kehitykselle, mikäli on lainkaan uskminen hallinnon päälikkö Bannonia.

    VastaaPoista
  4. Juuri kaikille suotu perusopetus ja maksuton korkeakouluopetus ovat luoneet Suomen menestyksen. Kaikista on pyritty pitämään kiinni. Skandinaavinen malli on verrattomasti parempi kuin mainitsemasi ihannevaltiot. Kiina, Turkki ja Venäjä eivät sovi esimerkiksi edistyksellisistä kansakunnista. Nekö toimisivat esimerkkinä länsimaille?

    Paloheimon idealismi ei toimi käytännössä. Polarisaatiota ei kannata lisätä tarkoituksellisesti, kun se tuntuu laajenevan muutoinkin. Polarisaatiota vastaan tulee taistella. Monissa pienissä valtioissa jokainen ihminen on tarpeellinen. Isommissa näyttää olevan varaa tuhlata ihmispääomaa, mutta tuskinpa niissäkään.
    Liioittelet slummiutumiskehitystä.
    Bannon on lähinnä neuvonantajakunnan surullisen hahmon ritari. Fiksusti ajattelevia amerikkalaisia käy sääliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin mallimme oli oikeudenmukainen, mutta se kuului tietynkaltaisen kapitalistisen tuotantotavan kehitysvaiheeseen, sekä eritoten realikommunismin tuottamaan pelkoon, mikä loi kiihokeen pääomapiireille jonkinasteiselle vastaantulolle.

      Kaikkialla liberalistisissa länsimaissa aika on juoksemassa nykyiselle mallille velkaantumisen muodossa pois,niin julkinen kuin yksityinen velkaantuminen kasvaa, kun trditinaaliset yhteiskunnan turvarakenteet on onnistuttu kadottamaan edistyksen nimissä.vanhusten ja lasten hoito tulisi edullisemmaksi Paloheimon haaveilemassa dualitalous mallissa.

      Poista
    2. Velkaantuminen näyttää olevan kiinalaistenkin ongelma. Ongelmat näyttävät olevan globaaleja globalisotuvassa maailmassa. Liberaalit demokratiat ovat haasteiden edessä ja osin niiden keskellä. En vain jaksa uskoa tarjoamiisi vaihtoehtoihin.

      Poista