Fakta ei ole vaihtoehto

Kun Donald Trump puhuu tulevasta ”suurenmoisesta Amerikasta”, on syytä vilkaista historiaan ja etsiä vertailukohteita. Niitä toki löytyy. Yksi ajankohta nousee ylitse muiden. Yhdysvallat oli selvästikin ”suurimmillaan” toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Itse asiassa hallituksen korkea-arvoisen virkamiehen Paul Nitzen johtama komitea vuoden 1950 raportissa kertoi selkeästi, että Yhdysvalloilla oli resursseja paitsi elintasonsa nopeaan laajentamiseen, niin myös erittäin vahvaan sotilaalliseen läsnäoloon kaikkialla maailmassa. Ennuste toteutui lyhyen ajan kuluessa.

Donald Trumpin ”suuri Amerikka” on tosiasiassa kutistuva Amerikka. Se pyrkii suuruuteen Yhdysvaltain rajojen sisäpuolella eristäytymisen seurauksena. On kuitenkin parasta puhua vaikutusvallan supistumisesta suurin varauksin. On ainakin kaksi tahoa, jotka asettavat merkittäviä ehtoja sulkeutumiselle: Trumpin hallinnossa ja sidosryhmissä olevat miljardöörit, jotka tarvitsevat bisneksiinsä hyviä suhteita ulkovaltoihin ja Military Industrial Complex, sotateollinen kompleksi, jonka menestys ja mahti riippuu Yhdysvaltain 700 sotilastukikohdan (1960-luvulla yli 1000 tukikohtaa) arsenaalista. Yhdysvallat perusti valtansa toisen maailmansodan jälkeen ”sotilastukikohtaimperialismille”, ei vanhanaikaiselle kolonialismille. Trump tuskin sanoutuu irti tukikohtapoliikasta.

Muitakin muutosesteitä on. Yksi näistä on nykyaikainen kauppa, joka ei noudata Trumpin yksioikoista päätelmiä. Kaupan lopputuotteiden kokoamiseen tarvittavien välituotteiden markkina on laaja ja sitoo Yhdysvaltoja useisiin tai pikemminkin kymmeniin maihin. Puhuisin Trumpin yhteydessä Ronald Reagan -ilmiöstä, jonka muutokset puheiden tasolla olivat paljon suurempia kuin käytännössä.

Merkittävin taho Trumpin suunnitelmien potentiaalisena seulojana on kuitenkin Yhdysvaltain kongressi, jonka lävitse useimmat Trumpin aloitteista tulee kuljettaa.

Trumpin ajattelu perustunee siihen, että Yhdysvaltain kotimarkkinat ovat riittävän suuret imeäkseen ison osan kysynnästä, mikä ”suuresta Amerikasta” virtaa. Haasteita tällä ajattelulla on paljon. Kysymys on protektionistisesta kokeilusta, joka toimii vastoin globalisaation myötä syntynyttä kaupan avoimuutta.

Tv:stä tuli perätysten kaksi hyvää ajankohtaisohjelmaa 26.1.2017, jotka valaisivat Trumpin Yhdysvaltoja ja muuttunutta kansainvälistä tilannetta monipuolisesti. A-Studio: Talk tarkasteli Trumpin ensimmäisiä toimia presidenttinä (keskusteluun osallistuivat entinen suurlähettiläs Jukka Valtasaari, dosentti Markku Ruotsila, toimitusjohtaja Keith Silverang Technopoliksesta ja Terhi Suominen Suomen Atlantti-seurasta.

Toinen ohjelma, ”Ulkolinja: kiinalainen maailmanvalloitus” tutki Kiinan nousevaa mahtia maailmanmarkkinoilla ja valtapolitiikassa, jolle Yhdysvallat nyt näyttää antavan tilaa. Käytän tässä molempia taustatietojen lähteenä, mutta mielipiteistä vastaan tietenkin itse.

Ensin oma tulkintani meneillään olevasta poliittisesta tilanteesta:

On hämmentävää, että Yhdysvallat käpertyy sisäänpäin luullen ilmeisesti, että se voi protektionismillaan rajata Kiinan kasvavaa valtaa. Syntyy kuva, jossa Yhdysvallat imettyään ekspansiivisen voimavaransa ”kuiviin” (vrt. Nitzen raportti) vetäytyy maailmalta ja Kiinan johto tajutessaan tilaisuutensa tulleen pystyttää imperiuminsa käymänsä maailmankaupan ja poliittisen voimannäytön avulla. Kiinan lonkerot ulottuvat nykyään kaikkialle maailmaan sen perustaman IMF:n ja Maailmanpankin kilpailijan, AIIB:n kautta. Kiinan tarkoitusperät ovat siis täsmälleen päinvastaiset USA:n kanssa. Kiinan strategia vaikuttaa paljon tehokkaammalta.

Vastakkaiseen suuntaan vaikuttaa Yhdysvaltain ydinasereservit, joilla se pystyy ”hallitsemaan” globaalia ympäristöä. Olisi rohkeaa veikata, että pitkällä aikavälillä Yhdysvalloille käy samoin kuin Venäjälle, se kutistuu, mutta säilyttää aseimperiuminsa. On kysyttävä, onko Trump – osin tiedostamattaan – vetämässä johtopäätökset, jonka takia Yhdysvallat 19 000 miljardin dollarin velkataakallaan - jota kiinalaiset ja japanilaiset rahoittavat - vetäytyy pakon edessä maailmannäyttämöltä. Tämä ei varmasti ole Trumpin päämäärä, vaan hän olettaa (lue: kuvittelee) Yhdysvaltain pystyvän sanelemaan suuruutensa ja vaikutusvaltansa rajat omilla ristiriitaisilla toimenpiteillään.

Suuri historiallinen kaari kulkisi siis brittiläisen (ja muiden Euroopan suurvaltojen) kolonialismin ja Amerikan kaupallisen, poliittisen ja sotilastukikohtaimperialismin kautta kiinalaisten kauppapoliittiseen maailmanvalloitukseen, jota täydennetään voimapolitiikalla.

:::::::::::::::::::

Edellä mainitun A-studion ohjelmassa hahmotettiin hyvin Trumpin kannatuksen perusteet: keskiluokan palkkojen paikallaan pysyminen lähes sukupolven ajan, vanhojen teollisuuspaikkakuntien putoaminen kehityksen rattailta ja - edellisten seurauksena - amerikkalaisen unelman katoaminen. Republikaanien perinteiseen kannatuskuntaan kuuluvat myös syvän etelän pienituloiset vanhoilliset, joiden elämässä tärkeintä näyttävät olevan äärikonservatiiviset arvot. Oikeastaan keskustelussa unohdettiin vain yksi ryhmä ja se on perinteiset vauraat konservatiivit, jotka suurelta osin olivat edelleen Trumpin takana, vaikka normaalisti kannattavatkin republikaaninen establishmenttia.

Valitettavasti asian käsittely A-studiossa lopetettiin tähän ja näin perimmäiset syy-seuraussuhteet jätettiin käsittelemättä. Yritän tässä valottaa asiaa hieman tarkemmin eritellen.

Ensinnäkin keskiluokan haasteellinen asema ei ole amerikkalainen ongelma vaan yleislänsimainen. Teknologinen kehitys, globalisaatio ym. ovat heikentäneet keskiluokan ja teollisuusväen asemaa molemmin puolin Atlanttia. Amerikkalaiset ovat kohdanneet nämä haasteet ensimmäisinä ja voimakkaimpina. Yhdysvalloissa ei ole ollut hyvinvointiyhteiskunnan solidaarista palkkapolitiikkaa eikä universaalia sosiaalipolitiikkaa. Yhteiskunnan karut muutokset on kohdattu sellaisenaan, myös palkkakehityksen aneemisuus. Oleellista tässä on, että nimenomaan republikaanit ovat olleet este sosiaalipolitiikan kehittämiselle. Tavoitteeksi on asetettu pieni valtio. On panostettu trickle-down -politiikkaan, jolla suurten tulojen alhaisella verotuksella ohjataan rahaa rikkaille ja varakkaille, ja joilta sen sitten kuvitellaan ”valuvan” (trickle-down) alas.

Onko Trump nyt vihdoin panostamassa sosiaalipolitiikkaan osittain ”vasemmistolaisella” ohjelmallaan? Ei ole, hän on perinteisillä republikaanilinjoilla. Hillary Clintonin ja Trumpin tv-väittelyissä Clinton käytti osuvaa ilmaisua moittiessaan Trumpin vero-ohjelmaa. Hän sanoi, että Trumpin ohjelma on ”trumped-up, trickle-down” -politiikkaa (vyörytetään vero-ohjelmalla rahaa ensin ylös, josta sen ajatellaan sitten valuvan alas) . Nyt vaalien jälkeen Trump ajaa juuri tätä samaa elähtänyttä politiikkaa, jossa on niin monta kertaa epäonnistuttu. Hän haluaa laskea ylimmän marginaaliveroprosentin 39,6 prosentista 25 prosenttiin.

Sen sijaan, että pyrkisi verotuksellisella toimenpiteillä helpottamaan keskiluokan asemaa (hän lupaa lohdutuksena keskituloisille viiden prosentin veroalennuksen), hän keventää rajusti suurituloisten verotusta jopa Ronald Reaganin kevennysten (28 prosenttia) alle.

Juuri trickle-down -politiikan epäonnistuminen johti työväen tyytymättömyyteen: he eivät kokeneet mitään valumisefektiä siitä syystä, että sitä ei ollut. Kyllä ne isot rahat jäivät ylös!

Solidaarisen veropolitiikan sijasta Trump tarjoaa köyhtyneille työläisille mystisesti hyvätuloisia työpaikkoja yrittämällä ajaa meksikolaiset pois ja panemalla stopin Kiinassa valmistetuille tavaroille. Kysymyksessä on siis – Trumpin mukaan - työpaikkojen ”palauttamisesta” Kiinasta Yhdysvaltoihin. Suuri osa teollisuuden työpaikkamenetyksistä johtuu kuitenkin teknologisesta kehityksestä (US Steel työllisti 400 000 henkeä 1940-luvulla , nyt enää 37 000 henkeä), jonka kanssa Kiinalla on vain vähän tekemistä. Näin Trump tarjoaa väärää lääkettä väärään ongelmaan.

Oikea lääke haasteisin olisi toimiva sosiaalipolitiikka, laaja uudelleenkoulutusohjelma ja esimerkiksi minimipalkan tasokorotus Clintonin tai Bernie Sandersin esittämällä tavalla. Trump ei suostu minimipalkan korotukseen, koska silloin häneltä putoaa pois yksi tapa työllistää ihmisiä heikolla palkalla.

Republikaanit ovat omalla ”pienen valtion” politiikallaan ajaneet keskiluokan ahdinkoon ja nyt vaaleissa sitten korjasivat tyytymättömyydestä sadon! Jos tämä oli tarkoituksellista, niin heitä on syytä onnitella!

:::::::::::::::::::::

A-studiossa valaistiin mielestäni oikein tiedonvälityksen muuttuvaa roolia. Korostettiin somen ja kaapeli-tv:n merkitystä, jolloin perinteinen printti ja sähköinen media ovat joutuneetahtaaseen rakoon. Median ”totuuden torvi” -tavaramerkki on kyseenalaistettu ja korvattu some- ja kaapeli-tv propagandalla, jolloin epätodet uutiset saavat levityskanavan. Trump on sumeilematta käyttänyt hyväkseen valeuutisia (levittäen niitä itse) sekä monien kannattajiensa suurta epäluuloa perinteistä mediaa kohtaan.

Nyt olemme sitten edenneet vaiheeseen, jossa Trumpin neuvonantajan Stephen Bannonin mukaan media on ”oppositiopuolue”, jonka pitäisi pitää ”suunsa kiinni”. A-studiossa ei reagoitu painostukseen ja uhkailuihin, jotka kohdistuvat mediaan. Median pitäisi muodostaa yhteisrintama, jolla puolustetaan yksittäisiä toimittajia mielivallalta ”fakta ei ole vaihtoehto” - pohjalta. En olisi voinut kuvitella, että tällaiseen olisi tarve puuttua vielä vuosi sitten.