Make America Great Again vs. We Shall Overcome

Lyndon B. Johnson päätti 15.3.1965 äänioikeuslakia koskevan maineikkaan puheensa (”Speech on Voting Rights”) sanoihin ”We shall Overcome” halutessaan kertoa, että tämän kuuluisan laulun sanat sitovat myös presidenttiä ja antavat hänelle oikeuden ja velvollisuuden ajaa tasa-arvoa kansalaisten välillä rodusta riippumatta.

Kun Donald Trump julistaa ”Make America Great Again”, minulle tulee tunne, etten tiedä, mitä presidentti sillä oikein tarkoittaa. Kaiken uhallakin lainaan Hillary Clintonia, joka sanoi, että ”Yhdysvallat on jo suuri”. Onko tuolla Trumpin iskulauseella sisällöllistä merkitystä vai onko se vain vaalikampanjasta päälle jäänyt hokema?

Olihan Obamallakin tämä ”hope”, toivo jostakin paremmasta. Silloin liitin sen finanssikriisiin ja siihen, että George Bush oli julistettu historian heikoimmaksi presidentiksi. Kaikki nämä on tietenkin jo unohdettu, kuten sekin, että Obaman kaudella Yhdysvallat todella nousi finanssikriisin suosta. HS:ssä oli Laura Saarikosken jokseenkin historiaton kommentti: ”Trumpin tehtävä on sama kuin edeltäjänsä: talous nousuun ja palkat ylös. Niiden takia moni entinen Barack Obaman äänestäjä siirtyi Trumpin taakse”.

Tosiasioita:

Yhdysvaltain bruttokansantuote kasvoi 3,5 prosenttia kolmannella neljänneksellä 2016, verrattomasti kovempaa vauhtia kuin Euroopassa. Perheiden tulotason keskimääräinen nousu oli peräti 5,2 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015 (viimeisin saatavissa oleva tieto) . Köyhyysaste on laskenut selkeästi ja sairausvakuutusten kattavuus on merkittävästi korkeammalla tasolla kuin vuonna 2014. Paul Krugman jopa vertaa näitä saavutuksia vuoteen 1999, joka oli korkeasuhdannevuosi.

Trump-euforikot sivuuttavat moiset tiedot hölynpölynä. Eihän se lopulta ollut sitä, mitä uneksuttiin: Obamalta odotettiin messiaan tekoja kansakunnan ”yhdistämiseksi”. Suoraan sanottuna sama, jos olisi vaatinut kuuta taivaalta. Mutta voihan sitä haaveksia.

No, nyt ovat sitten toiveet korkealla, että JOTAIN tapahtuu. Asiassa päästäneen eteenpäin, jos avataan Donald Trumpin kampanjan aikaisia puheita. Minulle tulevat ensimmäisinä mieleen ”muuri”, ”työpaikkojen palauttaminen Kiinasta kotiin”, ”tehtaan ulkomaille perustaneiden yritysten rankaiseminen verolla”, ”rangaistustullit ulkomaisille tuotteille”, ”Yhdysvaltain asettaminen kaikessa muun maailman edelle”, ”ikävien asioiden hoitaminen pois päiväjärjestyksestä diilien avulla”, ”muiden kansakuntien johtajien ja ihmisten kehuminen fantastisiksi”.

Lista täydentyy eri yksilöihin, ryhmiin (ml. rodulliset ryhmät) tai kansakuntiin kohdistuvilla solvauksilla, joita en viitsi tässä toistaa. Oma lukunsa ovat Trumpin huumorintajun puutteesta kumpuavat kostohenkiset twitter-kirjoitukset, joilla hän jatkaa vaalikampanjassa omaksumaansa linjaa. Monestakin syystä naiset ovat mm. Trumpin seksististen puheiden takia merkittävin oppositioryhmä.

Trumpin virkaanastujaispuheesta kävi ilmi, että hän hakee valtuutuksensa suoraan kansalta ohittaen poliitikot – tämän puheen perusteella sekä republikaanit että demokraatit. Jäi vaikutelma, että tarvitaan perustuslain muutos, jotta valta voidaan siirtää näin mahtipontisesti kansalle.

Monet odottivat Trumpin puheesta sovittelevaa. Tosiasiassa hän jätti vain solvaukset pois, mutta säilytti jyrkän puhetyylinsä kampanjapuheiden malliin. On sanottu, että Trump sivuutti kansainväliset kysymykset virkaanastujaispuheessaan, mutta minusta hän nurkkakuntaisuudellaan nimenomaan määritti ulkovaltojen paikan: Amerikka ensin.

Kaiken kaikkiaan olemme globalisaatiossa niin syvällä, että tuntuu täysin mahdottomalta, että edes jokin suuri valta, kuten Yhdysvallat pystyisi eristäytymään läpeensä vuorovaikutteisesta maailmankaupasta. Pikemminkin on kysymys siitä, että Yhdysvallat on hyötynyt maailmankaupasta. Yhdysvallat ei tule pärjäämään ilman kansainvälistä kauppavaihtoa.

Pahimmillaan pirun maalaaminen seinälle kansainvälisessä politiikassaa tarkoittaisi sitä, että USA, Venäjä ja Kiina painostaisivat muita maita itsekkäiden pyrkimystensä välikappaleiksi.

:::::::::::::::::::::

Keskiluokan työpaikkojen menetykset eivät ole mikään amerikkalainen erikoisuus: kaikkialla länsimaissa hyviä keskiluokkaisia työpaikkoja on menetetty. Kaikki ennusteet viittaavat siihen, että teknologinen kehitys syö työpaikkoja jatkossakin. Kiinan ja Meksikon rooli työpaikkamenetyksissä on vain osatotuus.

Trump vannoi yhtenäisen kansan nimiin, joka on hämmentävä ajatus, kun ottaa huomioon hänen puheensa. Pikemminkin jää kuva erimielisyyksien kylväjästä.

Virkaanastujaispuheessa rakennettiin loistavaa tulevaisuutta lähes kaikille. Erityisesti mainittiin pienituloiset ja köyhät. Trump lupasi ”antaa äänen” maan hiljaisille. Tuli mieleen, että hän kansan yhtenäisyyttä korostaessaan tarkoitti nimenomaan taantuneiden alueiden äänestäjiään. Rikkaiden velvollisuuksista hän ei puhunut sanaakaan.

Amerikkalaisilla on unelma, jossa joukko ihmisiä kokoontuu samaan paikkaan ja sulkee toisensa kädet hartioilla piiriksi, jossa koetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. En epäile, etteikö kaunis hetki olisi vilpitön toive paremmasta, mutta tärkeää olisi eritellä, miten parempaan päästään. Nyt rakennetaan yhtenäisyyttä, mutta Trumpin suodattimen läpi.

Yhteiskunnallisen ja taloudellisen polarisaation taustalla näen haikeuden 1950-luvun ja 1960-luvun alun patriarkaaliseen yhteiskuntaan, jossa työllisyys oli hyvä ja palkoilla tuli toimeen. Kun tähän saakka on puhuttu syvästä etelästä (raamattuvyöhyke) vanhoillisena alueena, niin ehkä nyt voitaisiin puhua syvästä pohjoisesta, jolla tarkoitan ns. ruostevyöhykettä, tehdasteollisuuden aluetta. Tältä alueelta Trump sai voittoon tarvittavan kannatuksen entisiltä ja nykyisiltä teollisuustyöntekijöiltä. Paluu vanhaan ei kuitenkaan ole ratkaisu ongelmaan, vaan kouluttautuminen uusiin ammatteihin. Jos näin ei tehdä, jää ainoaksi mahdollisuudeksi turvautuminen pienipalkkaisiin palvelualan ammatteihin.

Nämä ihmiset kuvittelevat, että Trump edustaa heitä olemassa olevissa ja tulevissa haasteissa. Trumpin lääke tehdasteollisuuden työpaikkakatoon on luultavasti yritysveron alennukset ja rangaistusverot, jos siitä huolimatta tehtaita siirretään ulkomaille. En usko, että tämä on tehokas lääke, koska pääsyy työpaikkojen häviämiseen on uuden teknologian käyttöönotto tehtaissa. Automaatiota tarvitaan, jotta tuotteet olisivat kilpailukykyisiä.

Trumpin toimilla estetään pahimmassa tapauksessa kansainvälinen työnjako, koska nykyaikainen teollisuus perustuu ns. välituotteiden tuottamiseen eri maissa.

Hillary Clinton moitti vaalikampanjan aikana Trumpin pyrkimystä jälleen kerran ”kokeilla” vanhaa trickle-down -teoriaa, jonka mukaan tuloasteikon yläpäähän verotuksen alentamisella ohjattujen varojen valuminen (trickle-down) alas aiheuttaa verotulojen menetyksen sijasta kasvuilmiön, joka sataa kaikkien amerikkalaisten laariin. Aiemmat yritykset ovat päinvastoin johtaneet tuloerojen kasvuun. Trump todellakin on asettanut tavoitteeksi ylimmän marginaaliveron asettamisen 25 prosenttiin nykyisestä 39,6 prosentista. Ronald Reagan laski ylimmän veroasteen aikoinaan 28 prosenttiin. Tässä otetaan selvä riski, että verotuloja ei kerry riittävästi. Näinköhän nykyinen 19 000 miljardin dollarin velka on vain ponnahduslauta lisävelkaantumiseen? Reaganin tiellä ollaan!

:::::::::::::::::::::

TV:ssä keskusteltiin kansan kahtiajakautumisesta kulttuurisena kysymyksenä. Kiistaa syntyi siitä jakoiko Trumpin kampanja kansaa vai onko kahtiajaolla syvemmät juuret kymmenien vuosien takaisissa tapahtumissa. Olen tätä paljon käsitellyt näissä kirjoituksissa, ja syntyjä syviä voidaan etsiä ainakin 1990-luvulle asti, jolloin polarisaatio voimistui dramaattisesti. Kehitys jatkui presidentti Obaman aikana jopa voimistuen. Republikaanien oli mahdotonta hyväksyä Obaman uudistuksia. Jos Trump pystyy veropoliittisilla ratkaisuilla parantamaan pienituloisten asemaa, on hän pystynyt täyttämään yhden lupauksena.

On hyvin vaikeaa arvioida, kuinka vilpitön Trump on päämäärissään. Polarisaatio on ollut jyrkkä jo ennen Trumpia, mutta puheillaan hän on pikemminkin jyrkentänyt kahtiajakoa entisestään kuin lieventänyt sitä.

Entä moraaliset näkökohdat: jos poliitikko katsoo tietävänsä nerokkaan mallin yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi, niin voidaanko hänelle sallia valehtelu päämäärään – esimerkiksi presidentiksi - päästäkseen. Näkemys on moraaliton ja opportunistinen ja lisäksi kysymys on vain pelastussanoman lupauksesta. Epäonnistuessaan ”kaiken lupaaja” on pelkkä huijari.

::::::::::::::::

Mikä on eniten yleistynyt sana kansainvälisessä kanssakäymisessä viime aikoina? Onko se yhteistyön nimiin vannominen? Ei ole, se on ”uhkailu”. Kun kaikki uhkailevat on saavutettu iljettävä tasapaino.

Kauaksi on jouduttu yhteisen Amerikan rakentamisen kuusikymmentälukulaisesta mallista, josta alussa mainittu Lyndon B. Johnsonin puhe kertoi. Johnsonin puheessa oli nöyrä elementti, kun hän sanoi, ettei tavoittele imperiumeja, vaan haluaa olla presidentti, joka ”sivisti ja koulutti nuoria lapsia”. We shall Overcome!

Johnson jätti historiallisen jäljen lainsäädännöllisillä uudistustöillään. Valitettavasti Johnsonin maine hukkui Vietnamin viidakoihin.