Putinin oppi

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tarjosi vastikään lehdistötapaamisessaan kattauksen ideologisesta osaamispääomastaan. Tietenkin taustalla on Vladimir Putinin ”World Order” (samannimisen dokumentin mukaan). Lavrov piirsi muutamin vedoin melko tarkkapiirteisen kuvan maailmasta venäläisestä näkökulmasta ja täydensi ainakin minulle Putinin ”World Orderin” sisältöä. HS otsakoi Lavrovin maailmankuva-arviota koskevan jutun ”Lavrov haukkui Euroopan arvot” (18.1.2017).

Ehkä on syytä palata hetkeksi blogikirjoitukseeni, jossa arvioin Docventuresin venäläisvalmisteisen World” Order” -dokumentin (”Vladimir Putin maailmanjärjestys”, 10.9.2016). Pohdin siinä Putinin arvomaailman suhdetta ympäröivään maailmaan seuraavaan tapaan: ”Miten itse liittäisin Putinin esittämät ajatukset maailmanpolitiikan suureen kuvaan? Yksi lähestymistapa on suhtautuminen liberaaliin demokratiaan. Ainakin pinnalta katsoen Yhdysvallat (demokratian vienti) ja Venäjä (autoritäärisesti hallittujen maiden tukeminen) ovat kuin heittäisi bensaa tuleen.

Demokratian vienti ei onnistu maihin, joissa ei ole tapahtunut kansanvallan juurtumista jo aiemmin. Eikä se onnistu myöskään Yhdysvaltain asenteella, jossa se julistaa olevansa ainutlaatuinen kansakunta. Venäjälle autoritäärisesti hallitut valtiot eivät ole piikki lihassa, koska sillä ei ole tarvetta viedä demokratiaa. Päinvastoin venäläinen pragmaattisuus - autoritäärisen hallinnon salliminen – on osa ratkaisua Venäjän kannalta, koska se itsekin on vaatimaton demokratiatavoitteissaan”.

Lavrov jatkaa nyt ajattelua siltä pohjalta, että Eurooppa on jälkikristillinen yhteisö. Lavrov haluaa tehdä selvän pesäeron nykyisen liberaalin demokratian periaatteiden ja Euroopan historiallisten kristillisten arvojen välillä. Lavrovin paheksuma liberaali demokratia on ”kaiken sallivaa”. Tämän ajattelun mukaan eurooppalainen poliittinen päätöksenteko siis poikkeaa alkuperäisestä ja arvokkaasta kristillisestä arvomaailmasta.

Lavrov syyttää länttä ”liberaalien lähestymistapojen ehdottomuudesta”. Siis eurooppalaiseen arvoyhdistelmään kuuluu kaiken sallimisen ohella liberalismin ehdottomuus (= kaiken salliminen ehdottomasti!). Tästä voi vetää johtopäätöksen, että liberalismin ehdottomuus on – niin kuin Lavrov väittää - Euroopan suuri arvo-onnettomuus.

Lavrov puhuu paheksuvasti (liberaalien) arvojen tuputtamisesta ja Putin yhtä paheksuvasti liberaalin demokratian viennistä, jotka suhtkoht ovat samansisältöisiä asioita. En kiirehdi tässä vaiheessa irtisanoutumaan herrojen aatoksista, vaan yritän ymmärtää jotakin tästä argumentoinnista. Nimittäin, kyllä George Bush nuoremman ristiretki toisuskovaisia vastaan Irakiin vuonna 2003 oli selkeä liberaalin demokratian vientiyritys idealistisessa hengessä. Olen tuominnut tämän epätoivoisen läntisten arvojen vientiyrityksen alusta lähtien ja aion pitäytyä mielipiteessäni. Seuraukset ovat olleet kauhistuttavat: pahat diktaattorit on kaadettu, mutta tilalle on saatu vielä pahempaa: maailmanlaajuinen terrori. Terrorikin on pahentunut: al-Qaida on korvautunut vielä väkivaltaisemmalla Isisillä.

Amerikkalaisella demokratian viennillä, joka perustuu ekseptionalismin (oman kansan ainutlaatuisuuden korostaminen) käsitteeseen on pitkät historialliset juuret.

Nykyhistoriassa voidaan takautuvasti palata 1950-luvun alkuun, jolloin amerikkalaiset syrjäyttivät Iranin johdosta Mohammad Mossadeqin - kommunistina. Amerikkalainen historioitsija Chalmers Johnson sanoi aikoinaan, että jos Mossadeqia pidetään kommunistina, niin silloin paavikin on kommunisti. Sen jälkeinen historia tunnetaan: ensin nousi valtaan amerikkalaisten tuella shaahi ja sitten vastareaktiona Ajatollah Khomeini. Lopputulos tästäkin ”demokratisoinnista” oli kymmeniä vuosia kestäneet erimielisyydet ja vihollisuudet, joita vieläkään ei ole ratkaistu. Ideologisten syiden lisäksi Iranissakin oli kysymys alueen valtapoliittisesta (öljy!) hallinnasta ja kylmän sodan bipolaarisesta asetelmasta.

Lavroville lännen ”messianismi” eli arvojen tuputtaminen ja moralisointi ovat eurooppalaisen jälkikristillisyyden osia ja syypäitä nykyiseen epävakauteen. Lavrov puhui puheenvuorossaan uudesta yksinapaisesta maailmasta (ei siis Amerikka-johtoisesta yksinapaisuudesta). Hän tarkoittaa yksinapaisuudella yhden ja saman arvojärjestelmän omaksuvia maita, jotka muodostavat yhtenäisen ryhmän.

Lavrov viittaa puheenvuorossaan venäläiseen pragmatismiin (vrt. Putin edellä), joka on suunnattu läntistä messianismia vastaan. Jos siis maassa on kansan valitsema autoritäärinen hallinto on se hyväksyttävä lailliseksi vallaksi. Syyria on tästä selkein esimerkki. Lavrov syyttää läntistä messianismia lähes kaikesta Lähi-idässä tapahtuneesta, pakolaisongelma sisältyen. Mukaan hän lukee Syyrian lisäksi mm. Ukrainan, jossa Putinin opin mukaan tapahtui vallankumous vuonna 2014, ja jossa syrjäytettiin laillisesti valittu johtaja ja nimenomaan lännen kiihottamana. Lavrovin mukaan Ukrainassa oli kysymys maan arvojen anastamisesta ja lännen vaatimuksesta toteuttaa ”vain eurooppalaista näkemystä kaikesta”.

Tässä meillä on uuden kylmän sodan ideologinen pohja-asetelma: läntinen messianismi (liberaalien arvojen vienti) vs. itäinen pragmatismi. Tämä on tietenkin vain Putinin ja Lavrovin ajatusmaailmojen sisältö. Tästä ajattelusta kumpuaa Venäjän suuri antipatia Länsi-Eurooppaa ja Obaman Amerikkaa kohtaan. Donald Trump on arvaamaton kortti, mutta selvästi Putin pitää Trumpia yhtenä pragmatismin mahdollisena osana ja toteuttajana. Tällä hetkellä on mahdotonta sanoa, mihin suuntaan Trump kääntyy, mutta kieltämättä hän on osoittanut taipumusta pragmatismiin. Toisaalta Trumpin tiimi (osa hallituksesta ja neuvonantajista) näyttää suhtautuvan aggressiivisesti Venäjään.

Entä lännen kannalta? Epäilen, että vastakkainasettelu Venäjän ja Yhdysvaltain välillä ei häviä, vaan säilyy jakolinjana. Trump ei näin ollen horjuta napaisuutta uusilla paradigman muutoksilla. Trump voi kyllä omaksua käytännöllisiä diilejä yksittäisten valtioiden välillä.

Trump tuntuu ajattelevan niin, että maailma jakautuu pohjoiseen ja etelään, ei niinkään itään ja länteen. Venäjällä pelätään ”etelän” terrorismia siinä kuin lännessäkin. Toisaalta myös itä ja länsi ovat hankauksessa keskenään. Trumpin mahdollinen, mutta epätodennäköinen asemoituminen Venäjän ystäväksi ja halu taistella yhdessä Venäjän kanssa Kiinan etupyrkimyksiä vastaan on taas yksi uusi elementti sotkuiseen suhdeverkostoon.

Sallittakoon tässä hyppy Suomeen. Meillä Timo Soini on edustanut etäisesti edellä kuvattuja ideologisia tavoitteita. Soinin haukkumailmaisu ”suvaitsevaisto” on nimenomaan esimerkki poikkeamisesta läntisestä liberaalin demokratian perinteestä. Suvaitsevaisuus on Soinin puolueessa laajana tavoitteistona kyseenalaistettu. Havaittavissa on myös Soinin huonosti piilotettu ihailu Trumpia kohtaan. Meillä siis perussuomalaiset ovat lähinnä putinilais-trumpilaista nationalismia. Kaikkia yhdistää suvaitsevaisuuden vierastaminen.

Venäjän oma toiminta lähialueillaan voidaan kyseenalaistaa monessakin kohteessa. Ei Putin ole pitänyt kiinni laillisten hallitusten tukemisesta. Myös Krimin anastaminen on torjuttu ylilyönti. Syyriassa rikottiin lähes kaikkia ihmisoikeusperiaatteita: siviilit jäivät sodan jalkoihin eikä Venäjä näyttänyt piittaavan tästä. Venäjä toimi ”pragmaattisesti”. Venäläinen pragmatismi on julmaa ja autoritääristä (tai diktatorimaista). Lisäksi sananvapaus ja muut läntiset perusoikeudet eivät paina paljon mitään. Jos Venäjää epäillään joistakin kansainvälisen oikeuden loukkauksista, se kiistää syytökset.

Suuri osa Venäjän toimista palautuu lopulta sen tavoittelemaan suurvalta-asemaan. Se on viime kädessä Putinin opin kivijalka. Tähän pyrkimykseen sisältyvät edellä mainitut pragmatismi ja lännen messianismin vastustus.

On vaikeaa sanoa, kuinka kauan Lavrovin esittämät ajatukset ovat olleet voimassa. Veikkaisin, että ne ovat kehittyneet ajan myötä, ja että ne ainakin osittain ovat jo toteutetun politiikan selittelyä.

Minun ja monien muiden taistelu liberaalin demokratian puolesta jatkuu. Lavrovilainen pragmatismi (kukin käsittäköön sen omalla tavallaan) saattaa levitä vielä joihinkin lännen leirissä toimiviin maihin, joskin laimennettuna. Joka tapauksessa on tärkeää, että Lavrov selkeytti venäläistä ajattelua. Nyt omat ajatukset voi asettaa tätä taustaa vasten.