Naisen silmät liikkuvat koko ajan päässä, kun hän puhuu. Sanat muodostuvat varmasti, lähes konemaisesti. Syntyy kuva älykkäästä ihmisestä, jolle vastaus muodostuu aivoissa haastattelijan kysymyksen ollessa vielä kesken. Onneksi meillä on youtube-videot käytettävissämme ! Nainen on nimeltään Ayn Rand. Kirjoitin Randistä jo aiemmin blogikirjoituksessa ”Ayn Rand, Björn Wahlroos ja enemmistön pakkovalta”.
Venäläis-amerikkalainen kirjailija on myynyt teoksiaan miljooonapainoksina. Miksi hän kiehtoo ihmisiä, ja miksi hän ei kiehdo minua ? Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi - millä maagisella kyvyllä - joku diktaattori viekottelee ihmiset puolelleen.
Ayn Rand oli keuhkosyöpään kuollut ketjupolttaja, joka käsitti tupakanpolton vastaiset kampanjat kommunistien salaliitoksi ja oli muutoinkin vainoharhainen ihminen. Amfetamiinin käyttö lisäsi kiihkoa ja sai hänet luulemaan itsensä johtavaksi filosofiksi.
Pohdin tässä vain Randin merkillistä vaikutusta moniin johtaviin poliitikkoihin ja rahamarkkinoiden edustajiin. Minulle kuten monelle muullekin on ollut yllätys, miten tärkeää eliitille (lue: rikkaat, johtavassa asemassa olevat henkilöt) on ollut saada etujaan puolustamaan Randin kaltainen henkilö. Tulkitsen niin, että vaihtoehtoja ei juuri ole. Jos rikkaat itse joutuisivat elämöimään etujensa puolesta heidät nutistettaisiin helposti. Valitsemalla filosofi- kirjailija likaisen työn tekijäksi, he säästyvät monilta vastenmielisiltä reaktioilta.
Miksi älykkäänä pidetyt ihmiset lähtevät juoksemaan puolivillaisen filosofin perään? Olen päätynyt sille kannalle, että jos ihminen on ideologisesti suuntautunut, hän jää ikään kuin koukkuun ideologiansa kanssa. En nyt tarkoita ideologialla tavallisen ihmisen itselleen muovaamaa maailmankuvaa (jokaisella ihmisellä on maailmankuva, kehikko, jonka varaan elämä rakennetaan), vaan dogmaattista ideologiaa. Miten syvälle ideologia voi ihmisessä upota ? Yritän vastata.
Moni voi ihmetella, miksi Björn Wahlroos oli aikanaan taistolainen ja sitten kääntymyksen jälkeen uusliberaali chicagolainen. Löysin muistikuvistani vastaavan tapauksen, nimittäin Irving Kristolin, joka paljon enemmän, kuin Milton Friedman oli uusliberalismin guru. Kristoll oli 1950-luvulla uusmarxilainen ja elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä uusliberaali. Kerran ideologi, aina ideologi!
Monet äärikonservatiivit tai libertaarit ovat sitoneet itsensä Randin filosofiaan, esimerkkinä vaikkapa Rand Paul ja Paul Ryan. Ryanille tuli tosin kiire ottaa etäisyyttä Randiin, kun hän pääsi Mitt Romneyn varapresidenttiehdokkaaksi.
Edellä kerrottu voi johtua vain yhdestä syystä: arvot ja ideologiat ovat hyvin syvällä ihmisessä ja esimerkiksi ajattelu on ”vain” pintaa. Siksi ideologi voi työntää syrjään faktat kovin helposti. Ayn Randin kohdalla tämä tarkoittaa, että hänen kannattajansa poimivat Randin filosofiasta omaan ajatteluunsa soveliaat kohdat.
Egoisti Rand ei voinut hyväksyä Jeesuksen kaltaista uhrautumista toisten puolesta. Ajattelu johti ateistiseen maailmankatsomukseen. Minua on aina ihmetyttänyt Randin kaltaiset joko-tahi -ihmiset. Uhrautuminen toisen hyväksi käsitetään totaalisena uhrautumisena. Harva tähän ryhtyy. Mutta, jos ajattelet, että voit olla myötäelämiskykyinen, niin mikä siinä on niin paheksuttavaa ? Tuskinpa ihmiskuntaa nykymuotoisena olisi, jos empatia olisi lakannut olemasta ammoisina aikoina.
Rand nimesi filosofiansa Objektivismiksi. Sen keskeinen teema on rationaalisuus, johon egoismi on kytketty. Jos rationaaliseen suuntaan edetään ympyrän kaarta myöten tullaanko silloin itsetarkoitukselliseen järjen ylikorostamiseen? Jälleen hämmästyttää ääriajattelu: taikauskon sijasta ajaudutaan ylirationaaliseen suvaitsemattomuuteen. Onko Objektivismi pakkomielle?
Randin liikemies-jumala oli kapitalismin kruunu. Maailma saastui tavallisista ihmisistä, jotka keksivät päätöksenteon pohjaksi enemmistöperiaatteen. Enemmistö rupesi tyrannisoimaan vähemmistöä, joka muodostui ihanteellisista kapitalisteista. Lopulta enemmistön tyrannia johti eliitin irtautumiseen (Wahlroos: eliitti äänestää jaloillaan!) omaksi yhteisökseen. Tämä on kuin versio Prinsessa Ruususesta.
Toinenkin vertailu tulee mieleen : sosialismilla oli kommunistinen etujoukko, kommunistinen puolue, jonka piti viedä yhteiskunta kommunismiin. Puolueeseen pääsivät vain uskolliset aatteen miehet ja naiset, siis parhaimmisto, tekisi mieli sanoa kommunistinen eliitti. Vertailua voi tietenkin arvioida haluamallaan tavalla. Minusta dogmaattisten aatteiden miehistä löytyy yhtäläisyyksiä riippumatta aatteen suunnasta.
Mielestäni Randin filosofiassa on kysymys ylemmyydentuntoisesta halusta irtautua tavallisen ihmisen arjesta. Eivät kommunistitkaan halunneet nähdä Potemkinin kulissien taakse. Ihminen voi todellakin kuvitella olevansa 15 tai 30 prosentin verokannalla enemmistön tyrannisoima. Uskokoon ken voi, pelastukoon ken voi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti