Palme

Piti mennä katsomaan uutta Bondia. Viime hetkessä tuli vaihdettua Palmeen. Onneksi.

”Palme” on elämäkerrallinen dokumenttielokuva Olof Palmesta. Dokumentti nousee luonteeltaan lähelle näytelmäelokuvaa ensinnäkin ”pääosan esittäjän” takia, mutta myös erinomaisen toteutuksen johdosta. Se on kuin hyväjuoninen jännityskertomus. Kyllä ruotsalaiset osaavat!

Palme on lähtöisin porvarillisesta suvusta. Eikä mistä tahansa pikkuporvarihaarasta, vaan suku on täynnä Ruotsin mahtihenkilöitä. Kun Palmelta, nuorelta poliitikolta, kysyttiin eikö häntä häiritse porvarillinen tausta, hän sanavalmiisti napautti, että se ei ole ongelma hänelle, vaan nimenomaan hänen porvarillisille vastustajilleen.

Vuoden pituinen vierailu Yhdysvalloissa opiskelun merkeissä muutti ilmeisesti Palmea perusteellisesti. Hän matkusteli omin päin kymmeniä tuhansia kilometrejä nähden Yhdysvallat joka vinkkelistä. Sosiaalinen omatunto heräsi.

Palme nousi Tage Erlanderin varjosta huipulle, ensin opetusministeriksi ja sitten pääministeriksi. Itse asiassa todellisuus on dokumentin antaman kuvan perusteella hiukan toinen, sillä Palme nimenomaan antoi paljon Erlanderille. Tuli jotenkin mieleen, että hän oli enemmän kuin pelkkä oikea käsi. Hän oli Erlanderin muisti ja aivot lainkaan väheksymättä Erlanderin taitoja.

Alusta lähtien älykäs ja taitava Palme herätti myös vastustusta. Hänellä oli kaikki avut, mitä poliitikko voi omata, mm loistava kielitaito, väittelytaitoa unohtamatta. Palme joutui sanavalmiutensa takia vaikeuksiin, koska hän saattoi olla todella ilkeä omille läheisilleenkin. Yhteistyökumppanit antavat kuitenkin dokumentissa Palmesta kuvan, että vihan puuskat menivät nopeasti ohi.

Palmesta annetaan varsin ruusuinen kuva monilapsisen perheen isänä. On vaikea esittää vastalauseita, vaikka dokumentti antaa työnarkomaanin kuvan hänestä. Ilmeisesti vaimo pystyi pitämään Palmen kaidalla tiellä vaatimalla vuotuiset 4 viikkoa lomaa, muutoin ei naimakauppoja olisi syntynyt.

Palmella oli suuri ansio sosiaalidemokraattien suureen vaalivoittoon vuonna 1968. On vaikea kuvitella, että joku puolue demokraattisissa maissa saavuttaisi sellaisen ylivoiman kuin mitä sosiaalidemokraatit Ruotsissa saivat.

Dokumentissa on hieno kuvaus, kun ruotsalaiset ylioppilaat valtaavat oman ”vanhansa” (lienee toiminut esimerkkinä suomalaisille!). Palmen rohkea murtautuminen vellovan ylioppilasjoukon läpi esiintymislavalle ja hänen mistään periksiantamaton puheensa demokratian puolesta (ja väkivaltaa vastaan) on Palmen ja dokumentin tähtihetkiä.

Ehkä 1970-luvulla Palme oli mahtavimmillaan. Vallan lakipisteessä häneen hiipi vallantäyteys. Palme kertoo dokumentissa, että hänestä on ärsyttävää, kun hän joutuu pidättelemään sanaista arsenaaliaan, koska vastustajaa kohtaan voidaan alkaa tuntea sääliä!

Palme oli pidetty, mutta myös vihattu mies osin omasta syystään – sanallinen haavoittaminen puri ja poliittinen ylivoima teki loput.

Dokumentti on upea kuvaus ruotsalaisen kansankodin täydellistymisestä. Lainsäädännössä se oli muita valtioita edellä, samoin vauraudessa. Välähdykset Ruotsin teollisuuden kultakaudelta tuovat mieleen vanhan kansakoulun maantiedon kirjan kuvaukset maailmankuuluista ruotsalaisista tuotteista, Husqvarnasta alkaen. Kaikessa tässä Palme oli mukana.

Palme kärsi tappion vuoden 1976 vaaleissa ja joutui siirtymään syrjään vallasta moniksi vuosiksi. Hän palasi voittojen tielle vuoden 1982 vaaleissa. Ruotsi ei ollut kuitenkaan enää entinen turvallinen kansankoti. Valtiojohtoisen LKAB:n lakko, panttivankidraama pankissa, jonka selvittämiseen Palme itse joutui, kun panttivangit siirtyivät vangitsijoidensa puolelle (!) ja tietenkin ensimmäiset rotulevottomuudet olivat osa Ruotsin muuttumista tämän päivän moniulotteiseksi yhteiskunnaksi.

Palmessa oli voimakkaana rodullisen tasa-arvon kunnioitus. Kun Margaret Thatcher piti Nelson Mandelaa terroristina, oli Palme Mandelan voimakkaimpia tukijoita. Dokumentissa hänet mainitaan rodullisissa asioissa ”värisokeaksi”, jota voidaan pitää mainesanana.

Tunnettua on Palmen Vietnamin sodan vastaisuus. Kissinger, joka mairitteli muistosanoissaan Palmea tuomitsi hänet Vietnamin sodan aikana vastenmieliseksi ihmiseksi. Tämän päivän näkökulmasta Palmen osallistuminen mielenosoituksiin on vieläkin raflaavaa, mutta on siinä syvempikin puoli. Laajemmassa historiallisessa tarkastelussa Palmen toiminta esim. Vietnamin sodan yhteydessä kestää yllättävän hyvin tätä päivää. Palme tuki dramaattisesti Chilen Allendea antamalla luvan sijoittaa satamäärin chileläisiä Allenden kannattajia Ruotsin Santiagon suurlähetystön tiloihin.

Uusliberaalit virtaukset 1980-luvulla saivat Palmen tuomion. Palme joutui uransa lopulla puolustuskannalle hyvinvointiyhteiskunnan ylilyöntien takia (esim. Astrid Lindgrenillä yli 100 prosentin verot sosiaaliturvamaksuineen…). Palme joutui siilipuolustukseen, koska täysin toisenlainen ideologinen virtaus, tehokkaiden markkinoiden teoria, niitti kyseenalaista mainetta Reaganin ja Thatcherin maailmassa.

Poliittisten vastustajien inho Palmea kohtaan tuodaan näkyvästi esille (Palmea esittävä nukke potkittavana tai Palmen ulkonäköön kajoavat ”pilapiirrokset”, joissa häntä häväistään). Dokumentissa on pätkä TV-ohjelmasta, jossa Palmelle näytetään näitä solvauspiirroksia. Palme toteaa, että piirtäjän täytyy inhota häntä ja ”kai minä olen ihottava”.

On selvää, että pitkä vallassaolon aika löi Palmeen kyllästymisen ja rutinoitumisen merkit. Dokumentissa tuodaan esille, kuinka ruotsalainen yhteiskunta ikään kuin valmistui. Palmen kaltaiselle rakentajalle sen on täytynyt olla turhauttavaa.

Loppu on traaginen kuten hyvin tiedämme. Dokumenttiin on rakennettu vaikuttava kehyskertomus: se alkaa poliisin radioliikenteen kuuntelulla juuri kohtalokkaina hetkinä ja lopussa palataan radioliikennekeskusteluun, kun paikalle osuneet tunnistavat Palmen. Dokumentin parhaita puolia on, ettei siinä mitenkään ylikorosteta Palmen murhaa. Kerrotaan vain koruttomasti, mitä tapahtui. Syyllisillä ei spekuloida lainkaan. Tämä riittää. Katsojan silmäkulma kostuu. Palme siirtyy kuolemattomien valtiomiesten joukkoon.

Mitä sanoisin yhteenvetona dokumentista. Ensinnäkin suosittelen sen katselua. Elokuvateatterissa visuaaliset ulottuvuudet kasvavat ja hyvä niin. Parhaimmillaan Palme oli ylivertainen poliitikko, huonoimillaan pyrkyri (nuorena) ja kypsänä poliitikkona vastustajien kadehtima sietämätön sanailija. Mutta ennenkaikkea se on kuvaus säkenöivästä, kiistellystä poliittisesta hahmosta , joka ei jätä ketään kylmäksi.

Nyt kun kylmän sodan aika on toistaiseksi ohi ja uusliberalismin hyöky on ainakin hetkeksi vaimentunut on Palmen uudelleenarvioinnin aika. En usko, että kuva hänestä on heikentynyt, päinvastoin: demokratian puolustus ja humaani taistelu tasa-arvon puolesta luovat kontrastin tämän päivän viheliäiselle populismille.

Dokumentin paras puoli on se, että se ei ole ”tasapuolinen” (Palmea ei voi kuvata tasapuolisesti), vaan Palmen hyvin monia eri puolia taitavasti valaiseva kuvakertomus. Ehdottomasti katsomieni poliittisten muotokuvien parhaimmistoa.