Ylen MOTissa oli 18.4.2016 hieno analyysi paljon mainostetun kestävyysvajeen luonteesta. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten päättäjät pyrkivät käyttämään kestävyysvajeen käsitettä tarkoitusperiensä ajamiseen. Vaikutuskeinoja käyttävät myös päättäjien takana olevat virkamiehet ja ennustelaitokset.
Kestävyysvajeesta puhuttaessa kysymys on signaalista, joka halutaan kohdistaa tavallisiin ihmisiin ja rivipoliitikkoihin.
Tarkoitukseni ei ole luoda kuvaa, että Suomen taloudessa ei olisi nähtävissä ongelmia. Ne ovat koko ajan päällä. Elektroniikkateollisuuden ja Venäjän kaupan romahtamisen sekä yleiseurooppalaisen taantuman seurauksena meidän taloutemme on alavireinen. Laukaisevana tekijänä voidaan pitää finanssikriisiä, joka paljasti talouden heikkoudet dramaattisella tavalla. Kestävyysvajeen pohjana olevaan (ja MOTissa esitettyyn) konkreettiseen kaavaan pitää suhtautua valittujen lähtöoletusten rajaamana kuvana tulevaisuudesta. Kaavan (S2-kaava) on kehittänyt Euroopan unionin komissio.
Ohessa S2-kaava ja sen sisältämät komponentit (klikkaamalla isommaksi):
Kestävyysvajeen suuruutta määritettäessä ei ole kysymys ennusteesta, vaan projektiosta tai skenaariosta tietyillä oletuksilla. Esimerkiksi suhdanneluontoisten ja rakenteellisten vajeiden painotukset ovat aivan ratkaisevia määritettäessä kestävyysvajetta. Lähtöoletuksia muuttamalla voidaan luoda tulevaisuudesta monia hyvin erilaisia skenaarioita (kaavan ”Rakenteellinen perusjäämä” -komponentti).
Ennusteeksi kestävyysvajeesta puhuminen huolettomasti kuitenkin yleensä käsitetään. Kestävyysvajeen tarkastelu muodostuu vaalikauden (4 vuotta) ja 40 vuoden tarkastelujaksosta. Arvion tarkkuus riippuu siitä kumpaa painotetaan enemmän. Pitkä aikaväli tuo huomattavia epävarmuustekijöitä arvioihin, joten käyttö päivän politiikan argumentoinnissa on vähintään kyseenalaista. Kuitenkin varman tuntuisia ”ennusteita” esitetään huolimattomasti ikään kuin todistettuina asioina.
Monen suomalaisen asiantuntijan ja ruotsalaisen ennustelaitoksen, valtiovarainministeriön alaisen Konjunkturinstitutetin voimalla on todettu, ettei kestävyysvajetta pitäisi käyttää talouspolitiikan perusteena.
Kestävyysvajetta arvioitaessa ratkaisevaan asemaan nousee hoito- ja hoivapalvelumenot sekä ikääntyneiden osuuden kasvu ja työikäisten määrän väheneminen (Kaavan ”Lisämenot ikääntymisestä” -komponentti). Tarkastelunäkökulma ulottuu – kuten edellä todettiin - useiden vuosikymmenien päähän. En ole pannut merkille, että kestävyysvajearvioijat korostaisivat epävarmuustekijöitä tulevaisuuden arvioinnissa.
Kestävyysvajetta arvioi suhteellisen säännöllisesti seitsemän eri tahoa. Viime vuosina arvioijien vajehaarukka on ulottunut pahimmillaan yhdestä prosentista seitsemään prosenttiin! Panikointi taloudellisella tilanteella ja ylikorostunut kestävyysvajeindoktrinaatio tulisi lopettaa. Samoin tulisi lopettaa tarkoitushakuinen taloudellisen tilanteen mustamaalaus, jossa tarkoitusperät ovat räikeän pahansuovat.
Olen useissa blogikirjoituksissani palauttanut mieliin suomalaisten päättäjien austerity-logiikan. Snellmanin, Rytin, von Fieandtin ja Viinasen mustanpuhuva talouspolitiikan perinne luo historiallisen rasitteen päätöksentekokulttuuriimme. Kestävyysvajeen ylikorostaminen (pahimman vaihtoehdon logiikka) on johdonmukainen jatke tälle perinteelle.
Lopulta tulevan arvioinnin pohjana voi olla – kuten MOTissa todettiin – se suhtaudummeko tulevaisuuteen pessimistisesti vai optimistisesti. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Käytännön talouspolitiikassa tulisi pitää tarkasti erossa rakentavat (neutraalit) säästöpäätökset ja kurjistavat (kysyntää heikentävät) säästöpäätökset. Valitettavasti nyt on tehty runsaasti jälkimmäisentyyppisiä päätöksiä.
Kestävyysvajehaukkojen ajattelu on sukua professori Markus Jäntin MOTissa esittämälle ja erityisesti USA:ssa käytetylle ideologissävyiselle kestävyysvajepolitikoinnille: alennetaan verotusta – saadaan seurauksena (väitetysti) lisääntyviä tuloja valtion kassaan – tosiasiassa verotulot vähenevät – kestävyysvaje kasvaa – julkisia menoja pitää karsia.
Hallituksen viime aikaisista toimista pistää silmään eräänlainen uhkailumentaliteetti: meillä on meneillään paljon työttömiin kohdistuvia pakonomaisina esitettyjä toimenpiteitä, joiden vaikutus ”kestävyysvajeen” kannalta on olematon. Halutaan näyttää kaapin paikka ”vetelehtijöille”.
Tarvittaisiin tarkkuutta käsitteiden käyttöön ja ymmärrystä tulevaisuuden arvioinnin komponenttisidonnaisuuden ja ”ennustamisen” välillä.
Polittisen manipuloinnin uhrejahan me pohjoisen tantereen polkiat olemme.Nykyajan orakkelit, nuo Kagasharjut ja kumppanit yrittävät parhaansamukaan pitää lumousta yllä, ettemme huomaa mikä on oleva todellisuus. Todellisuus meinasi paljastua massoille Vuorikiipeiliän lipsahduksesta tv ssä, kun tämä totesi kansalaisillamme tässä kurjassa massa on yli 80 miljardia talletuksia pankeissa makaamassa, jos mies olisi ollut rohkeampi tämä olisi aloittanut filosfis taloudellisen keskustelun rahan olemuksesta, siis yhteiskunnan voiteluaine ominaisuus, versus turvallisuus ja arvonsäilyttäjä ominaisuus. Kasvu ei lähde likeelle ilman merkittävää inflaatio apparaatin käynnistämistä, se kyllä tapahtuu joko hyvälllä tai vähemmän hyvällä, tuo vähemmän hyvä reitti on varakuuden katoaminen erilaisten turvallisuus infastruktuurin taakse, muurien rkentaminen myös elvytää taloutta, mutta tuo tie ei johda meitä parempaan yhteiskuntaan.
VastaaPoistaKyllä se niin on että jo kahden prosentin inflaatio lievittäisi tuskaamme selkeästi ja jos tähän lisätään kahden prosentin bkt:n kasvu, niin olemme näkyvissä olevien vuosien aikana kuivilla.
VastaaPoista