keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Nato-vyöryttäjät aktiivisina

Lännen Media on ottanut tehtäväkseen valistaa meitä Nato-vastaisia niskuroijia. Ja meitä on paljon.

Samaan aikaan, kun turvallisuuspoliittiset selvitykset ovat valmistumassa kiihtyy Naton kannattajien propaganda. Referoin ohessa pääosin Lännen Mediaa 10.4.2016 selvittääkseni, mitä keinoja Nato-propagandistit käyttävät.

Suosittuja ovat epämääräiset, mutta kohtalokkaanoloiset ilmaisut, kuten ”Nato-lähde arvelee” tai ”korkea-arvoinen Nato-lähde kertoo Lännen Medialle”. Esimerkki: ”Nato-lähde arvelee, että Helsingissä ja Tukholmassa pohditaan `tosiasiallisen maantieteen´ takia kuumeisesti Natoon liittymistä ja viidennen artiklan turvatakuiden hankkimista”. Missä piireissä pohditaan? Olisiko syytä kertoa, ketkä ovat asialla? Kehotus kuuluu: levittäkääpä siis tietoa, että tärkeät VIP-tahot pohtivat parhaillaan kohtaloamme, ja kansalaisten on syytä olla huolissaan, jos pian eivät taivu Nato-liittoon. Tekstistä huokuu usko Nato-auktoriteettien sotaisaan disinformaatioon. Kaikesta näkee, että suostuttelusta on siirrytty uhkailuun.

Erikseen on sitten kaiken sen ihanuuden kuvailu, mitä Nato tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme liittyä siihen.

Annetaan kuva, että kyllähän Suomi on tärkeä Natolle, mutta aivan erityisesti Nato on tärkeä Suomelle. Miksi? Vastaus: ”Amerikkalaiset tuovat esille näkökohdan, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen taloutta ja antaisi valtiolle ja yrityksille selkänojaa Venäjän kanssa käytävään kauppaan”. Ai, että Nato painostaa venäläiset kaupankäyntiin Suomen kanssa. Enää ne eivät uskalla olla käymättä kauppaa meidän kanssamme! Tätä en tiennytkään. Nythän asiat selkenivät kerralla, sen kun liitymme Natoon, niin tämä ikävä EU:n ja Venäjän välinen skisma poistuu, käveleehän Nato EU:n yli mennen tullen. Alan pikku hiljaa uskoa, että jotkut haluavat sotaa ihan tosissaan.

Eikö kukaan keksi mitään parempaa?

Selväksi siis tehdään, että Natossa ajatellaan Suomen tarvitsevan enemmän Natoa kuin päinvastoin. Miksi? Perustelu on ambivalentti: ”Gotlanti, Ahvenanmaa ja koko Itämeren ympäristö ovat Natolle strategisesti tärkeitä, mutta eniten puolustusliiton suorituskykyä parantaisi mahdollisuus tukeutua Ruotsin ja Suomen lentokenttiin”. Nyt käydään jo kuviteltua suursotaa, jonka voiton avaimia haetaan Suomen maaperältä. Olemme Suomessa siis suuren sodan välikappaleita. Meidän maaperäämme tarvitaan strategisiin tarkoituksiin Naton hävittäjien alustoina.

Käytännössä kaikki perustelut viittaavat ajatukseen viedä Naton etuvarustus mahdollisimman pitkälle itään. Ensisijassa Suomi on siis sittenkin Natoa varten, eikä päinvastoin.

Saksalainen kenraaliluutnantti (onkohan hän lehtien mainitsema lähde, joka on tehnyt Nato-asiat kristallinkirkkaaksi suomalaisille?) kertoo, ettei Nato auta tosipaikassa suomalaisia, ellemme ole puolustusliiton jäseniä. Lähteenämme on siis Lännen Media, jolle ”korkearvoinen Nato-lähde” on kertonut suuria paljastuksia. Jos liitymme Natoon Suomeen ollaan perustamassa jo 40 upseerin esikunta meidän turvaksemme.

Suomalaiset leimataan naiiveiksi, he kun kuvittelevat, että Nato tulee viime hetkessä Suomen avuksi ja pelastaa meidät vähän niin kuin Mikki Hiiren merihädästä. Ketkä kuvittelevat? Suomettumispelkoisille annetaan valmis lause käyttöön: ”Taustakeskusteluissa Suomen arvioidaan suomettuvan ja jäävän lopulta Venäjän sotilaalliseen etupiiriin, jos emme liity Natoon”. Suomi ympäröidään kaikilla mahdollisilla uhilla, mutta ei hätää, sillä Naton viides artikla pelastaa meidät.

Saamme kuulla, että kylmän sodan aikana ”Suomi ja Ruotsi olivat merkityksettömiä”, tappelunhan piti käynnistyä Berliinissä. Ja eikös se ollut itse Stalin, joka sanoi kesällä 1944, että ”tämä sota ratkaistaan Berliinissä eikä Helsingissä”. Neuvostoliittolaiset olivat näköjään aika veijareita kylmän sodan aikana, kun he niin kovasti olivat huolissaan Suomen lännettymisestä. Taisivat laskea vain leikkiä.

Lisäksi meille selviää, että jos konflikti puhkeaa Baltian alueella olemme me suomalaiset aivan keskeisellä alueella.

Myös aina Nato-keskusteluissa viihtyvä Ilkka Kanerva on sanonut sanansa. Hän käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet tuodakseen esille sen, että Nato-liitto on ratkaisumme kuitenkaan sanomatta sitä suoraan. Hänestä huokuu tarve kertoa etukäteen suurista uutisista, joita me tavalliset kansalaiset saamme kuulla sitten myöhemmin, kun Nato-selvitys valmistuu.

Kirjoittelusta jää kuva, jossa hyvin vastenmielisellä tavalla tiuskitaan Suomen kansalle sotaisan retoriikan avulla uhkauksia: ”ettekö jo usko”. Lännen Media on alistanut itsensä Nato-kiimaisten tahojen välikappaleeksi. Kirjoittelu on niin räikeää, että sen takana voi olla vain tietoinen ”vaikuttamissuunnitelma”.

Sivustatukea idän ja lännen vastakkainasettelulle tulee muista aiheista. ”Suomi nöyrtyi Venäjälle rajaneuvotteluissa”, kirkuu Iltalehti otsakkeessaan. Taustalla on voimakas paheksunta kahdenvälisiä neuvotteluja kohtaan Suomen ja Venäjän välillä. Suomen rajasta halutaan tietyillä tahoilla tehdä sekä EU:n että Naton (jyrkkä) itäraja tajuamatta, että intressitahot, jotka tätä tahtovat, ovat kaukana Suomen takana lännessä. Raja railona aukeaa -porukalle voisi sanoa, että maalla on helppoa olla viisas, kun merellä myrskyää. Suomettumiskäsitteen käyttö tässä yhteydessä on lähinnä provokatorista (presidentti Niinistö esitti painavan kommentin rajaneuvotteluista tämän kirjoittamisen jälkeen).

6 kommenttia:

  1. Luulempa, että nämä aktiivisimmat maamme natottajat ovat todella pettyneitä ,nykyiseen tasavallan presidentiin. Lähimpinä viikkoina ilmeisesti alkaa, hesarin ja muiden transatlantistien toimesta vimmattu uuden, isolle visiolle myötämielisemmän ehdokaan etsintä, joko siten, että Niinistö pakotetaan olemaan pyrkimättä uudelle kaudelle, tai aletaan ajaa omaa sopivampaa ehdokasta presidentiksi.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti liittoutumattomuuden kannattajat jaksavat argumentoida
    asiansa puolesta. Yhdessä eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa myös lukea Erkki Tuomiojan tasapainoinen ja hötkyilemätön blogiartikkeli "Turvallisuuspolitiikan selontekoja odotellessa", joka on päivätty 14.4.2016.

    VastaaPoista
  5. Olen jostain Isborskin klubin höyrypäiksi leimattujen raporteista ,tosin kielenkääntö ohjelmien kautta, lukenut, että, venäjän tämänhetken suurin ogelma on suomenlahden mahdollinen menettäminen natomereksi, jolloin Pietarin seutu olisi helppo eristää,minkä kautta kuitenkin kulkee melkoinen osuus maan ulkomaan kaupasta, siksi maamme nato jäsenyys ei tule venäläisille olemaan helppoa. Asia korjaantuu jos ja kun kiinalaisella rahoituksella vienanmeren infastruktuuri investoinnit valmistuvat. Tietenkin Itämerellä on toinenkin este tehkaille merikuljetuksille, siis Tanskan sillat. Minusta Heikki Talvitie on erittäin valtioviisas geopolittinen ajattelia, hänestä saisimme Paasikiviläisen valtionpäämiehen.

    VastaaPoista
  6. Talvitie on yksi kokeneimmista Nato-kriitikoista.

    VastaaPoista