Suuren johtajan kaipuu

Suomalaiset haluavat presidentille lisää valtaa, selviää Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan tutkimuksesta. Jopa 61 prosenttia antaisi presidentille ainakin melko paljon valtaa eduskunnan lainsäädäntötyöhön.

Kansalaiset haluavat erotuomarin riitelevien poliitikkojen väliin. Presidentin vallan riisumisessa on menty liian pitkälle, väitetään.

Useimmat päättävässä asemassa olevat eivät onneksi ole tarttuneet täkyyn.

Mitä tapahtuu maailmalla?

Toimittaja Jussi Niemeläisen (HS, 28.1.2018) mukaan Venäjällä käsite ”politiikka” viittaa enää ainoastaan järjestelmän ulkopuoliseen oppositioon, jonka näkyvin hahmo on Aleksei Navalnyi. Näyttää siis siltä, että autoritäärinen valta vie demokratialta (ja politiikalta) liikkumavaran lähes kokonaan. Demokraattisia voimia on ilman muuta jäljellä, mutta suuri osa on oman etunsa vuoksi hiljaa. Sitä korkeammalle on syytä arvostaa niitä, jotka jopa henkensä kaupalla vaalivat demokratian periaatteita Venäjällä. Jää nähtäväksi annetaanko Navalnyin toimia heikkona oppositiovoimana autoritaarisuuden näyteikkunassa. Tätä kirjoitettaessa ei näytä siltä.

Tsekissä on juuri valittu uudelleen presidentiksi autoritäärinen, populistihenkinen oikeistolainen Milos Zeman. Hän haluaa samaan joukkoon kuin mihin kuuluvat Unkarin Viktor Orban ja Puolan Jaroslaw Kaczynski. Ja onhan niitä muitakin.

Tsekin tasavalta tarjoaa esimerkin nykymallin mukaisesta kansalaismielipiteestä, jossa puolet äänestäjistä asettuu populistisen autoritaarisuuden kannalle ja toinen puoli edustaa ”ikkunat auki maailmaan” -näkemystä. Hiukan kaavamaisesti voisi sanoa, että toinen puoli on juuttunut menneeseen maailmaan ja toinen puoli hakee modernisaatiota. Kompromissia on vaikeaa löytää, polarisaatio jyllää.

Myös Yhdysvalloissa Donald Trumpin vallankäytössä on viime kädessä kysymys pyrkimyksestä lisätä presidentin valtaa olemassa olevan järjestelmän sisällä, joka sinällään jo mahdollistaa suuren vallan presidentille. ”Washingtonin mädännäisyyden” sijasta on siirrytty twiitti-demokratiaan, jossa suuri johtaja oikaisee tapahtumien ”vääristelijöiden” mielipiteitä.

Kiinasta ei tässä yhteydessä tarvitse edes puhua.

:::::::::::::::::::::

Mitä nuo yllä mainitut esimerkit kertovat demokratian tilasta? Jos palataan ajassa 35 vuotta taaksepäin, niin meillä Suomessa oltiin tilanteessa, jossa ei-Kekkosta, siis Koivistoa, äänestettiin yli puoluerajojen, koska kekkoslaista vallankäyttöä oli saatu liian kanssa. Haluttiin vapaampia tuulia, haluttiin laajempaa liikkumavaraa. Jopa politiikan kentän oikea reuna äänesti Koivistoa. No, ehkä siinä oli kysymys siitä, että se osa poliittista kenttää reagoi, johon Kekkosen kalikka oli osunut kovimmin. Silloin idässä vaikutti monoliitti Neuvostoliitto. Ainakin jonkinasteinen tartunta idästä oli ilmeinen. Nyt voisi veikata, että presidentinvallan lisäämispyrkimyksissä on hienoinen oikeistosävy.

Meillä poliittinen ilmapiiri huokuu osittain populistista epäpoliittisuutta. Presidentinvaalit olivat ”tylsät”, koska ei järjestetty mitään ”kukkulan herrat” -kisaa. Kaikki käyttäytyivät sivistyneesti, liian sivistyneesti, siis tylsästi! Nyt muistikuvat Kekkosen vallankäytöstä ovat monilta unohtuneet: halutaan taas joku, joka lyö nyrkkiä pöytään ja sanoo, miten asioiden pitäisi olla.

Toki tätä mielipidesuuntaa ei kannata ylikorostaa: Suomessa liberaalidemokratia on edelleen vahvoilla.

On kuitenkin huomioitava, että Kekkonen itsekin on poliittisten ja ideologisten suhdanteiden tuulissa nyt nousujohtoisessa virtauksessa. Olen yrittänyt nähdä kirjoituksissani tämän autoritäärisyyden suosion kasvun, joka on merkinnyt myös Kekkosen ”paluuta”, esimerkkinä vaikkapa Tervon Kekkos-sarja.

Niinistön kannatus on sekin esimerkki vahvan johtajan kaipuusta. Taustalla näkyy, kuinka ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaikuttavat tahot jakavat jo Niinistön kannatusta oman ajattelunsa tueksi.

:::::::::::

Joskus tuntuu, että mitään ylevää ei nähdä siinä, että meillä käytiin hyvin sivistynyt presidentinvaalikamppailu ilman mutapainia, joka alkaa olla melko harvinaista jopa demokratioissa. Kolmetoista asiallista yhteisesiintymistä, joiden kaikkien seuraaminen toki tahtoi viedä puhdin innokkaimmaltakin, todistaa tämän.

Meidän pitäisi iloita siitä, että on järjestetty likipitäen täysin hybridi- ja informaatiovaikuttamisesta vapaat vaalit. Kuinka moni olikaan kampanjan aikana sitä mieltä, että vaaleihin puututaan ulkoapäin! Esimerkiksi Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Hannu Himanen piti lähes itsestään selvänä, että Venäjä puuttuu vaaleihin. Liioin näistä vaaleista ei tullut some-vaaleja. Jäikö jotain toivomisen varaa demokratian toteutumisen näkökulmasta? Ei oleellista mielestäni.

Entä nyt, mitä tapahtuu, kun siirrytään poliittiseen arkeen? Oletus on, että juhlien jälkeen palataan normaaliin poliittiseen vääntöön, kuten demokratiassa kuuluukin. Presidentinvaaleilla voi toki olla jonkinasteinen jälkivaikutus välittömästi tuleviin kannatusmittauksiin.

Jotain on kuitenkin tapahtumassa. Puoluekenttä on muutoksen kourissa. Presidenttiehdokkaiden arvoja mittaavassa arvonelikentässä oli valtava tunku liberaalivasemmistolohkoon. Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari jäivät ainoina konservatiiveiksi. Näistäkin Väyrynen lähestyi konservatismia vasemmalta ja vain Laura Huhtasaari oikealta. Samaan aikaan ”alkuperäiset” vasemmistoliberaalit sdp ja vasemmistoliitto joutuivat lähelle marginaalia.

::::::::::::::::::

Jos heittäydyn kriittiseksi tiedonvälityksen osalta, niin yksi asia kiusaa: meillä ei ole oikeasti sitoutumatonta mediaa. Meillä on vain ”sitoutumatonta” mediaa, joka käytännössä tarkoittaa porvarillisesti sitoutunutta lehdistöä ja muita tiedotusvälineitä. Asia ei korvaudu lisäämällä painoarvoa vasemmalle, vaan perustamalla oikeasti ”sitoutumattomuuden äänenkannattaja”. Niin ei tietenkään tule tapahtumaan! Aika kuitenkin huutaa faktaorientoitunutta lehdistöä, joka pyrkii objektiiviseen tiedonvälitykseen. Ei meillä kuitenkaan onneksi ole mitään dramaattisesti vääristelevää mediaa Yhdysvaltain tapaan. Yle täyttää hyvin objektiivisuuden vaatimukset. Pärjätään, kunhan lukija/katsoja/kuuntelija säilyttää oman kriittisen katsantokannan.