”Koston enkeli” Vladimir Putin havahduttaa meidät

Katselin amerikkalaisen kaksiosaisen dokumentin ”Putinin kosto”, joka tuli vastikään Ylen Ulkolinjalta, ja jossa läpivalaistiin venäläisten pyrkimystä sekaantua Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan yleensä ja presidentinvaaleihin erityisesti. En aio tässä käydä läpi dokumenttia yksityiskohtaisesti, vaan luon katsauksen niihin vaikutelmiin, joita dokumentti minussa herätti.

Amerikkalaiseen tapaan asiaa vyörytettiin katselijan päälle kiihkeään tahtiin. Tärkeintä haastatteluissa oli ilmaista asiansa nasevasti ja valitun kupletin juoneen kuuluvasti. Ja se kupletin juoni oli vahvasti amerikkalaisin painotuksin varustettu saaga.

Mainiona kohtana dokumentissa - sen historiaosuudessa - oli kuvaus Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nulandin osallistumisesta Kiovan Maidanin mielensoituksiin vuodenvaihteessa 2013-2014. Näin jälkikäteenkin Nulandin tapa jakaa evästä mielenosoittajille ja kannustaa osallistujia oli härski. Nuland yritti dokumentissa naureskella asian pois tämän päivän agendalta, mutta huonolla menestyksellä: amerikkalaisia diplomaatteja oli aktiivisesti mukana mielenosoituksissa. Onko tässä jotain väärää? Ei välttämättä, mutta kannattaa muistaa, että Venäjän reagointi toi mukanaan koko sen jännittyneen tilanteen, mikä meillä nyt on Ukrainan itäosien ja Krimin miehityksineen. Tietenkin tapahtumien kulku oli monimutkainen eikä yksittäisiä asioita kannata painottaa liian voimakkaasti, mutta olipahan episodi, jota ei kannata unohtaa.

Jälkikäteen ajatellen moni asia olisi voitu tehdä toisin. Amerikkalaisetkaan tuskin olisivat olleet niin aktiivisia Ukrainassa, jos olisivat nähneet lopputuloksen. Oli edetty Venäjän iholle mm. Naton laajentumisen avulla ja nyt venäläiset halusivat vetää viivan kartalle.

Putinista luodaan dokumentissa kuva, että hän käytti hyväkseen amerikkalaisten naiiviutta. Hänet nähdään myös mestarillisena taustaorganisaattorina, jota ei liiallinen kainous vaivannut. Osin totta, mutta ei kuitenkaan noin ennaltamääräämisopin mukaisesti kuin dokumentissa annetaan ymmärtää. Putinin yli-ihmismäisillä piirteillä haluttiin pelästyttää amerikkalaiset: näin kova mies meillä on vastassa.

Entä Barack Obaman hallinto? Vaikutelmaksi jää, että Obama yritti viimeiseen saakka olla paljastamatta sitä, mitä amerikkalaiset tiesivät Putinin toimista. Ongelmana oli erityisesti vaalien läheisyys: republikaaneille ei haluttu antaa asetta käteen, joka tapahtuisi sitä kautta, että Obama olisi paljastanut amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten hallussa olleet tiedot republikaanien ja venäläisten yhteistoiminnasta. Tämä olisi voinut vahingoittaa Hillary Clintonin vaalikampanjaa, koska olisi näyttänyt siltä, että presidentti olisi käynyt liian vahvasti oman puolueen ehdokkaan tueksi. Tosiasiassa Donald Trump oli heittänyt romukoppaan kaikki hienotunteisuudet ja kehittänyt peliin omat sääntönsä. Siihen nähden Obama pelasi ”vanhoilla säännöillä”. Trump ja Putin molemmat pelasivat ”uusilla säännöillä”.

Miten näen asian tänään? On selvää, että Obama veti liian tahdikasta linjaa ja yritti säästää venäläiset ja amerikkalaiset suurilta paljastuksilta. Vikaan mentiin sen takia, että Putinin Venäjä oli jo luonut kanssakäymiseen oman agendansa. Oltuaan altavastaajana oikeastaan kaikessa Venäjä otti käyttöön hybridivaikuttamisen kaikkine lisukkeineen. Amerikkalaisten, joiden ei tarvitse hävetä tiedustelutietojen taitavaa käyttöä vuosikymmenien ajan, huomio herpaantui hetkeksi ja Venäjä pääsi yllättämään osaamisellaan.

Hillary Clinton luotti faktantarkistajiin, ts., että totuus ei pala tulessakaan. Väärin meni. Uusien sääntöjen mukaan piti kilpailla sumeilematta valeuutisilla ja vaihtoehtoisilla totuuksilla. Jos Trumpilla oli tarvetta käyttää venäläisiä hyväkseen, hän käytti. Jouduttiin ennenkuulumattomaan tilanteeseen, kun Trump eräässä puheessaan pyysi venäläisiä julkaisemaan heidän hallussaan - väitetysti - olevat Hillary Clintonin sähköpostit. Tapahtunut hakee vertaistaan: presidenttiehdokas taistelee julkisesti vastustajaansa vastaan ulkovaltojen avulla. Tuskin on selvempää esimerkkiä amerikkalaisen polarisaation räikeydestä: omat ovat suurempia vihollisia kuin ulkomaiset viholliset. Yhdysvaltain sisäpolitiikka on sairasta.

:::::::::::::::::::

On pakko palata aiheeseen, josta olen monta kertaa kirjoittanut, nimittäin demokratian kestokykyyn kaiken tämän kansanvallan pirstomistarkoituksen keskellä. Eikö demokratia osoita heikkoutensa, kun päästään todistamaan surkuhupaisa näytelmää, josta edellä on kerrottu. Demokratia näyttää täysin puolustuskyvyttömältä yrittäessään taistella uutta niljakasta maailmaan vastaan vanhan maailman keinoilla. Jos näin ajattelemme, silloin myönnämme, että itse demokratia on ainakin osasyyllinen vieraaseen vaikuttamiseen ja vahingontekoon.

Mutta itse korostaisin toista puolta asiasta. Sen sijaan, että kansanvallan puolesta taistelemisesta annetaan periksi on demokratian käytävä ankaraan taisteluun hyviksi havaittujen sisältöjensä puolesta. Sananvapaus, oikeusvaltioperiaatteet ja rehellisyys on nostettava uudelleen kansakunnan kaapin päälle.

Otan esille kaksi näkökohtaa, jotka sopivat Suomeenkin.

Demokratian itsepuolustukseen kuuluu hybridikeskuksen perustamisen tapaiset keinot. On pystyttävä vastaamaan hyökkääjän aggressioon. Tästä ei vallinne erimielisyyttä.

Mutta toinen kohta on kiistanalaisempi: selvää lienee, että meidän on opittava ymmärtämään, että hybridikeinot, jotka nykyisin ovat käytössä, vaikuttavat käyttäytymiseemme, jos emme ole riittävän valppaita. Se, mitä ihmettelen, on kaiken informaatiovaikuttamisen mystifiointi. Vaikuttaminen on nykypäivää ajattelimmepa siitä mitä tahansa. Kun tämä myönnetään realiteetiksi, ei seurauksena pitäisi olla panikointi, jos huomaamme meihin yritettävän vaikuttaa. Ulkopuolelta tuleva hybridivaikuttaminen ei lopu, vaan sen kanssa on opittava elämään. Robotisoidut hakkerit ovat vasta ensi vaihetta tulevaisuuden näkymässä.

Valtiot ovat osin jo ulkoistaneet hybridivaikuttamisen. On entistä vaikeampaa saada selville, kuka on vaikuttamisen taustalla. Tässä auttaa omaksumamme sivistysvaltion periaatteet: on opittava tunnistamaan oman maan kansalaisina esiintyvät vieraan vallan agentit. Tämä ei poikkea ikiaikaisesta vakoojatoiminnan disinformaation paljastamisesta. Muitakin näkökulmia on.

Nyt hybridivaikuttamista käytetään ideologisena aseena, jolla harmaa mustataan. On muistettava, että myös vähemmän miellyttävien naapureiden kanssa on tultava toimeen. ”Vastahybridikeinot” ja oma hybriditoiminta ovat sinällään ajankohtaisia nyt ja tulevaisuudessa. Ei niitä kuitenkaan pidä käyttää sotilaallisen liittoutumisen vipuvartena. Silloinhan vain kiihdytämme varustelua, jonka lopulta tulemme häviämään.

Yhdysvaltain kaltainen valtio on yllätyksekseni vajonnut puolidemokratiaksi. Se on osin unohtanut demokratian pelisäännöt ja sotkenut ideologian, politiikan ja liike-elämän epäpyhäksi kolminaisuudeksi, josta on vaikeaa rimpuilla irti. Tarvittaisiin poliittisen elämän tervehdyttämistä. Nyt sairastumisvaara on muillakin demokratioilla.