Nuoret ja oikeisto

Kanava-lehdessä 8/2017 oli mielenkiintoista pohdiskelua nuorten poliittisesta suuntautumisesta lähinnä Euroopassa. Artikkelissa ”Hyvinvointivaltio vai raha?” yliopistonlehtori Markku Sippola käsittelee erityisesti oikeistosuuntausta nuorten keskuudessa. Ohessa kommentoin kirjoitusta omasta näkökulmastani.

Sippola esittää kaksi olettamaa oikeistosuuntauksen vahvistumisesta. Toinen on epäluottamus vasemmiston tarjoamaa sosiaali- ja talouspoliittista mallia kohtaan ja toinen epäselvemmin määritettävissä oleva ”ajan henki”: yhteiskunnallinen ilmapiiri lisukkeineen on ollut vaikuttamassa nuorison poliittiseen suuntautumiseen.

Sosiaalinen turvallisuus vai raha? Siinäpä äärimmäisen yksinkertaistettuna jakolinja. Hiukan komplisoidummin jakolinjaa voidaan syventää siten, että toisaalta on käytettävissä kokemus kymmenien vuosien ajan kehitellystä hyvinvointiyhteiskunnasta. Toisaalta yhtälailla käytettävissä on kokemus romahtaneen Neuvostoliiton jälkeisestä ideologisesta tyhjiöstä, jota on täytetty oikeistolaisilla autoritäärisillä poliittisilla mielipiteillä ja rakenteilla.

Onko oikeistoliberalismi lisännyt kannatustaan? Kuva ei ole mitenkään yhtenäinen. Itse olen pannut merkille, kuinka kaksi ”kapitalistisinta” länsimaata ovat saaneet miljoonat nuoret vasemmistolaistumaan. Bernie Sandersin vasemmistoliike on suorastaan ällistyttävä ilmiö. Occupy Wall Street ei ollutkaan kertailmiö, vaan sai jatkokseen organisoituneen toistakymmentä miljoonaa ääntä demokraattien esivaalissa keränneen ”Bernie-ilmiön”. Myös Englannissa viime parlamenttivaaleissa nuoret äänestäjät äänestivät vasemmistolaisemmin kuin äänestäjän yleensä. Vaalien tulokset osoittavat, että yhteiskunnallisen heilurin liike vasemmalle ei ole pelkkä etäinen hypoteesi.

Ranskassa nuorten äänestäjien jyrkkä polarisoituminen poliittisen kentän vasempaan ja oikeaan reunaan on huomiota herättävä ilmiö perinteisten oikeisto- ja vasemmistopuolueiden kärsiessä tappioita.

Onko siis kapitalismin kyllästämä ilmapiiri saanut nuoret etsimään vaihtoehtoa kauan sitten syrjään työnnetystä vasemmistolaisuudesta? Edellä esitetyltä pohjalta voidaan luoda uusia maantieteellisiä tai arvopohjaisia jakoja: itä vs. länsi, Itämeri eteläinen vs. Itämeri pohjoinen ja solidaarisuus ja tasa-arvo vs. markkinoiden mahti…...

Kuitenkin kattavana johtopäätöksenä voidaan todeta, että oikeisto on lisännyt kannatustaan Euroopan valtiollisissa vaaleissa keskustavasemmiston kustannuksella.

Sippolan mainitsemissa Saksassa, Puolassa, Unkarissa, Tsekissä, Slovakiassa, Sloveniassa ja Kroatiassa nuoriso on hiukan varioiden omaksunut voittopuolisesti oikeistolaisen maailmankatsomuksen.

Nuoriso on omaksunut aatteensa laajalta maantieteelliseltä alueelta vuorovaikutteisesti. Amerikkalainen unelma on monilla Itä-Euroopan valtioiden nuorilla ykkösasia kontrastina vanhaan itäblokkiharmauteen. Rikastuminen sisältää positiivisen tunnelatauksen. Markkinatalous liitetään dynaamisuuteen, sosialismi takapajuisuuteen. Entisissä sosialistisissa maissa voidaan puhua ”poisoppimisesta”, sanoo Sippola.

Osalle oikeistonuorista Trump on sankari, osa taas korostaa haluaan olla oman onnensa seppä. Nuoret ovat vieraantuneet kollektiivisista vastuista, joita voisivat edustaa Obamacare tai yleensä sosiaaliturva.

Vasemmistolaisuus kärsii siihen lyödyistä leimoista, jotka eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Usein (keskusta)vasemmistolaisuus yhdistetään kansallismielisyyteen ja autoritäärisyyteen, joka tuntuu aivan yksipuoliselta väittämältä. Useat oikeistolaiset kriitikot niputtavat myös hyvinvointiyhteiskunnan sosialismin harmaan kollektivismin kanssa yhteen.

Kirjoituksessa Sippola nostaa näkyvästi esille kontrastin Itämeren eteläpuolella vaikuttavan antivasemmistolaisuuden ja pohjoispuolella vallitsevan solidaarisuus- ja tasa-arvoajattelun välillä. Myös Pohjoismaiden sisällä näkyvät kannatuspainotukset. Sosiaalidemokraatit ovat menettäneet kannatustaan äänestäjien vanhetessa ja poistuessa luonnollista tietä, kun taas vasemmistoliitto on pystynyt vetoamaan nuoriin tuoreudellaan. Vihreät ovat myös vahvasti jakamassa vasemmiston äänipottia.

Periaatteessa suomalaisten nuorten tuki hyvinvointiyhteiskunnalle on tutkimusten mukaan erittäin vankka, mutta käytännössä epäillään sen kestävyyttä maailman myllerryksessä.

Baltian maat ovat noudattaneet uusliberalistista politiikkaa, joskin se on lieventynyt viime vuosina. Samalla taloudellinen epätasa-arvo on lyönyt ohuiden turvaverkkojen läpi ja nuoria on paennut Länsi-Eurooppaan paremman elintason toivossa. Vasemmistolle on tilausta? Vasemmiston nousun yhtenä esteenä on ollut sen projisoiminen erityisesti Virossa venäläisyyteen ja venäjänkieliseen väestönosaan. Neuvostoliiton pitkäkestoinen syvälle ulottuva vaikutus on luonut tyhjiön vasemmalle. Jopa keskustapuoletta pidetään ”korvaavana vasemmistona” juuri tuon tyhjiön takia.

Aivan viime aikoina polarisaatioilmiö on levinnyt myös virolaisen nuorison keskuuteen: kannatetaan toisaalta palkkatasa-arvoa ja progressiivista verotusta ja toisaalta uusliberalismia.

:::::::::::::::::::::

Minullekin hyvin tuttu Francis Fukujaman tulevaisuuden skenaario liberaalin demokratian voittokulusta sosialismin romahduksen jälkeen ei ole toteutunut. Sen sijaan illiberaali kehitys on voimistunut. Autoritäärisesti johdettuja valtioita on Euroopassakin useita. Samaan aikaan ovat vahvistunut toisaalta nationalismi ja toisaalta markkinatalous taloutta ohjaavana periaatteena. Monin paikoin liberaali demokratia on ajautunut puolustuskannalle.

Tässä tilanteessa voisi olettaa vasemmistolaisilla aatteilla olevan kysyntää vastavoimana. Sippola arvioi yhdeksi vasemmistopuolueiden haasteeksi ”idean häviämisen” taisteltaessa taloudellista eriarvoistumista vastaan. Hän kuitenkin pitää selitystä vanhentuneena, onhan itäblokin hajoamisesta kulunut jo yli neljännesvuosisata. Lääkkeenä hän näkee ”oman idean uudelleen löytämisen” (mutta ei erittele eikä tarkenna asiaa). Ruotsalaiseen sosiologiin Bo Rothsteiniin viitaten Sippola puhuu ”negatiivisesta kannatuskierteestä”, joka alkoi yhdestä isosta asiasta, itäblokin hajoamisesta eikä ole oikeastaan lakannut sen jälkeen.

Virolaisten nuorten parissa herännyt hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteiden mukaisen mallin arvostus on osin syntynyt laajentuneen matkailun myötä, kun virolaiset ovat päässeet töihin Suomeen ja nähneet järjestelmän toimivan. Osa matkustelusta kohdistuu Isoon-Britanniaan ja Irlantiin ja sieltä on myös tarttunut paluumuuttajien mukaan markkinahenkisyyttä. Vastaavasti suomalaisten Viroon matkustaminen on lisännyt vuorovaikutusta kahden maan välillä.

Niin, hyvinvointivaltio vai raha? Onko kysymys muodikkaista trendeistä vai pidempikestoisista vaikutuksista? Entä kumpaan suuntaan kehitys kehittyy entisissä sosialistisissa maissa, entä Suomessa?

On puhuttu siitä, että amerikkalainen unelma voisi tosiasiassa löytyä Suomesta. Mutta onko Suomi samaan aikaan liukumassa alta pois aiemmin itsestään selvistä hyvinvointitavoitteista?

Markku Sippola viittaa Karl Polanyihin, jonka mukaan yhteiskunnallinen heiluriliike saattaa kääntää jonkin ajan kuluttua markkinasuuntautuneisuuden säätelyä ja sosiaaliturvaa korostavaksi.

Näin voi käydä nytkin. Edellinen vasemmistosuuntaus kesti Suomessa osin toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet, mutta ainakin 1960-luvun puolesta välistä 1980-luvulle, jonka jälkeen seurasi sinänsä aiheellinen sääntelyn vapauttaminen, ja mm. rahamarkkinoiden sääntelyn purku, jota ei kuitenkaan pystytty hallitsemaan, vaan syöksyttiin lamaan. Sen jälkeen (hiukan kaavamaisesti tässä ilmaistu) uusliberalismi on kestänyt kaikki vastoinkäymiset – finanssikriisi mukaan lukien – ja porskuttaa edelleen useimmissa maissa vahvana.

Markku Sippolan artikkelissa käsitellään nuorten ideologista ja poliittista suuntautumista yleisellä tasolla. Ääriajattelua ei mitenkään korosteta. Sitä kuitenkin ilmenee nimenoman oikealla. Tämä uusi nuori oikeistolainen suunta on ottanut tehtäväkseen puolustaa ”eurooppalaisia demokraattisia arvoja” muidenkin ideologioiden puolesta. Taistelevat oikeistolaiset ovat omaksuneet ulkokuoren strategiaansa vasemmistolaisesta aktivismista. Äärioikeisto on sisäistänyt eräänlaisen pelastajan roolin, joka vetoaa erityisesti pieneen, mutta aggressiiviseen ryhmään nuoria.

Mutta tästä joskus toisella kertaa tarkemmin.