Sisällissota vai punakapina, kansalaisota vai vapaussota? Presidentti Niinistön mieleenpalautus vuosien 2017-2018 tapahtumista uudenvuodenpuheessaan on herättänyt keskustelua ja nostanut jälleen esille kiistan sisällissodan (käytän tätä nimeä jatkossa oletuksena) nimestä.
Hesari on otsikoinut juttunsa (3.1.2018) aiheesta ”Niinistön puheesta alkoi nahistelu sodan nimestä”. Hiukan erikoinen nimi, kun kysymys nimestä ohjaa keskustelua historian tulkintoihin. Ilkka Kanerva, yksi haastatelluista, toteaa, että ”ei tästä kannata isoa sotaa synnyttää.” Jos kuitenkin yritän.
Niinistö teki valintansa – sisällissota – varmaankin tarkoituksenaan käyttää kaikkien vähiten kiistanlaista nimeä. Omastakin mielestäni nimi täyttää kaikki neutraalisuusvaatimukset.
Läheisimmäksi kokemani nimi on kuitenkin ”kansalaissota”. Se tuo mieleen Väinö Linnan perinteen olematta mitenkään puolueellinen. Se vastaa hyvin sisällissota-nimeä tuoden kuitenkin käsitteeseen säväyksen tunnetta: ”siskot, veljet sodassa keskenään”. Sitä hiukan osoittelevampi nimi olisi veljessota.
Niinistö tavoitteli kansakunnan suuren yksimielisyyden synteesiä, jota vapaussota ja tai punakapina eivät tarjoa. Itse asiassa käytettävät käsitteet jakavat ihmisiä edelleen ”punaisiin ja valkoisiin”, modernimmin vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin (tai porvareihin). Esimerkiksi punakapina on voittajien käyttämä nimi.
Oikeistokonservatiivi, puolustusministeri Jussi Niinistö sijoitti käsitteen omaan aatemaailmaansa puolustamalla vapaussodan ja kapinan nimiä. Kysymys Jussi Niinistön mielestä on ”historian moninaisuuden ymmärtämisestä” (HS-haastattelu).
Aika yleisessä käytössä oleva vapaussota herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Sen tarkoituksena on osoittaa, että sodassa oli kysymys myös vieraan vallan vaikutuksesta vapautumisesta. Räikeimmillään sekä venäläiset että punaiset niputettiin samaan läjään, joista piti päästä eroon.
Muistan, että noin 50 vuotta sitten sisällissota-käsite ei ollut vielä vakiintunut. Sitä istutettiin tuolloin yleisempään käyttöön. Neutraalein käsite oli tuolloin vielä kansalaissota.
Erkki Tuomioja moittii Jussi Niinistöä – valtioneuvoston jäsentä – leimaavien nimien käytöstä. Jos siis tarkoitus on toisaalta korostaa sovinnollisuutta, eivät vapaussota ja kapina ole parhaita mahdollisia, eikä edes suotavia.
::::::::::::::::::
Yleisemmällä tasolla haluaisin tuoda esille, että sisällissotiin sisältyy useimmiten ulkopuolisten puuttumista asioiden kulkuun. Itse asiassa lähimenneisyys esimerkiksi Lähi-idässä osoittaa, että sisällissota tarjoaa saumakohdan, johon suurvallat usein iskevät kiinni saadakseen sananvaltaa alueen asioihin.
Siksi sisällissota voidaan hyväksyä nimeksi, vaikka ulkoisia tahoja (kuten meillä Venäjä) onkin enemmän tai vähemmän aktiivisena tai passiivisena mukana. Ulkoisen puuttumisen varjolla nimen muuttaminen esimerkiksi vapaussodaksi on siis kyseenalaista tai ainakin hyvin kapean näkökulman hyväksymistä.
Raja ulkoisten voimien taistelutantereen ja sisällissodan välillä on usein horjuvaa riippuen itse sodan kulusta. Otan tähän esimerkiksi Vietnamin sodan. Robert McNamara (1960-luvun puolustusministeri ja yksi Vietnamin sodan arkkitehdeistä) kertoi ymmärtäneensä vasta 1990-luvulla, että Vietnamin sodassa oli kysymys sisällissodasta, jonka kulkuun ulkopuoliset (Yhdysvallat ylivoimaisesti aggressiivisimmin) puuttuivat. Puuttuminen oli niin tehokasta, että koko nimi sisällisota painui taustalle eikä sitä käytetty 1960-luvulla. Sen sijaan korostettiin bi-polaarisen domino-teorian mukaisesti, että kansainvälinen kommunismi valtaisi maan kerrallaan Kaakkois-Aasiassa, jos etenemistä ei estetä. Domino-teoria ei koskaan toiminut, ei vaikka amerikkalaiset hävisivät sodan.
Vietnamin sota syttyi, kun amerikkalaiset estivät vaalien pitämisen Vietnamissa 1950-luvun puolessa välissä, koska Ho Tshi Minh olisi ne voittanut. Ranskan Indokiinan joukot korvautuivat vuoden 1953 jälkeen vähitellen amerikkalaisilla, aluksi neuvonantajilla, ja sitten 1960-luvulla erikoisjoukoilla.
Kun McNamara vieraili sodan päättymisen jälkeen entisten vihollistensa luona Vietnamissa huusi vastapuolen valtuuskunnan johtaja ”tajuatteko McNamara, olemme taistelleet 1000 vuotta Kiinaa vastaan” (siis Vietnamin sodan liittolaistaan vastaan). Ja tälle todisteeksi Kiinan ja Vietnamin välille syttyi sota vain muutama vuosi Vietnamin sodan rauhansopimuksen jälkeen (1979). Tämä kaikki korostaa Vietnamin halua itsemääräämisoikeuteen eikä pelkästään kansainvälisen kommunismin jatkeeksi.
Sisällissota-nimelle Vietnamissa oli vinha perä. Olen tätä problematiikkaa käsitellyt näin pitkään osoittaakseni, kuinka paljon muunnelmia on sodan ja toisaalta sisällissodan välillä.
Suomessa sisällissota on oikeutettu nimi, vaikka varhemmin ns. isänmaalliset piirit pyrkivät vieroksumaan ajatusta kansalaisten keskinäisestä välienselvittelystä ja näkemään sodan Suomen ja ulkopuolisten (venäläiset ja heidän jatkeenaan epäisänmaalliset punaiset) tahojen välisenä sotana.
Setäni Ananias oli 95 syntyneenä mies parhaissa voimisaan, kun vuoden 18 tapahtumat lähti liikeelle.
VastaaPoistaAnanias oli mennyt tammikuun lopussa Kaavin suojeluskunnan päälikön Samuli Hirvosen pakeille,joka oli varsinaiselta ammatiltaan Tornator yhtiön uittopäälikkö vaikkojoella.
Koska sedälläni oli uittotyöhön hankittuja kokemuksia, sekä ominaisuuksia, jotka mahdollistivat vastuiden pitkäaikaisen hoidon,hänellä oli näet kyky nukkua helposti ja herätä myös,poikkeukselliseen puiden kolinaan virrassa, mikä oli tunnusmerkki tulevista ogelmista .eli suman muodostumisesta.
Hirvonen oli todennut sedälle, ettei kaikkia kannata sinne lähettää vaaraan, uittoja tapahtuu varmasti viellä jatkossakin.
Totean vain tällä,suurimalla osalla suomalaisita ei ollut mitään tekemistä tuon ajan tapahtumien kanssa,kotiseuduillani julkinen valta,sen positiivisessa muodossa rantautui vasta kuusikymmenluvulla, kuten Juice lauloi, on valtio kylään tullut on siellä kuin kotonaan.
Naapurissani asui tosin Albin Partanen ,niminen isäntä,joka oli nuoruudesaan ollut seikkailemassa kapinaa kukistamassa, kuten hän totesi.
Monet illat vietimme kotonani raminaa pelaten ja Albinin juttuja kuunellen,eivät olleet kovin traumatisoivia.
Valitettavasti noiden seutukuntien historiaa ei ole kattavasti käsitelty,kun niillä ei ole katsottu olevan mitään historiallista annettavaa,edes siellä asuneiden ja sieltä lähteneiden mielestä.
Sosiologi Pauli Kettunen esimerkiksi on kotikyläni opettajan poika,hänenkin kiinostuksen kohde on ollut jossain muualla, toivottavasti kiinostuu juuristaan piakkoin eläkkelle
jäädesään.
Tuon aikakauden tapahtumat olivat niin sattumanvaraisia ja ristiriitaisia sekä kaikkien toimijoiden osalta vähintään epämääräisiä,etten nostaisi kovinkaan korkealle tuon aikakauden yleistä arvokuutta.
VastaaPoistaKuvaava tapahtuma koko itsenäistymisprosessille oli tunnustuksen hakeminen venäjältä,lenin allekirjoitti oveavasten ,kylmässä smolnassa,missä ilmeisesti parhailaan oli myös vesivahinko.
Saksalaisilla oli myös omat suunitelmansa,jos ne olisi toteutuneet,olisimme olleet tuolloin kaavaillun germanisen europan pohjoinen lomailu ja raakaine reservi.
Myöskään punaisella puolella ei ollut sen puhtaammat paperit, esimerkiksi Edward Gylling,omassa tehokuudesaan oli suursuomalaisuus mies henkeen ja vereen, mikä tuottikin myös hänelle karun elämän päätymisen.
Tannerin ympärille Lasse Lehtinen on rakentanut melkoista pyhimyksen sädekehää,hän olikin ainoita, jotka tuolloin malttoivat pysyä syrjässä,hänen ansiotaan myös on maamme suhtellisen nopea palautuminen, edes jokseenkin normallille laillisuuden tielle.
Liikut vähän liepeillä..... Uskon kyllä, että suuressa osassa maata oltiin irti tuosta neljän kuukauden jaksosta, josta käytetään nimeä sisällissota.
VastaaPoistaSotaministeri Niinistö varmaankin tulee tekemään parhaansa,oman näkökulmansa esiinostamisessa lähestyttäessä tammisunnuntaita,päivää jolloin hänen tulkintansa viitekehityksellinen vapaussota alkoi,samanapäivänä tosin vietämme myös toisenlaista kansanvallan juhlaa,valitsemme maalle presidenttiä.
VastaaPoistaJussi Niinistö on toiminnan mies,tietäessään että hänen polittisen toimintansa aikaikkuna on rajallinen hän toimii ministeriösään ylikierroksilla.
Yksi esimerkki on hänen aktiivisuutensa Aleksanteri instituutin johtajan ja myös asemaan kohdentunut kiinostus,hän mielelään lakkauttaisi koko tutkimuslaitoksen,sekä myös kaiken muun toiminnan, mikä viitta edes jotenkin venäjänsuuntaan.
On todella historian ivaa, että maamme viettäessä satavuotis itsenäisyys vuotta maassamme on valtavirtana tällainen kukistetun punakapinan jälkeisen konservaiivis oikeistolaisen,tuolloin kehitykseen pettyneen uudelleen arvoon nostamisen aika,aika jonka Urho Kekkonen halusi elmäntyöllään saada korjatuksi ja myös unohdetuksi.
On erittäin tärkeää, että Aleksanteri-instituutti säilyttää asemansa ja mieluummin parantaa sitä. Ulkopoliittinen instituutti tulkitsee turvallisuuspolitiikkaa asenteellisesti.
VastaaPoista