Paul Krugman pohtii tuoreessa New York Timesin kolumnissaan ”The Gambler´s Ruin of Small Cities” (30.12.2017) pikkukaupunkien kohtaloa. Hän tarkoittaa otsakkeen pikkukaupungilla maaseutumaista yhteisöä (meillä voitaisiin puhua koreilematta maalaiskunnasta), joka on nähnyt parhaat päivänsä. Tällaisia löytyy vaikkapa Appalakkien vuoriston liepeiltä Yhdysvalloista, mutta myös sydänalueiden lähistöltä. Suomessa niitä löytyy pilvin pimein koko Suomen alueelta.
Talousmaantiede on Krugmanin vanha tutkimusalue, jonka ympärille hän kehittää uuden kolumninsa. Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä keskustelu lainehti ellei peräti riehui valtoimenaan aiheen ympärillä. Onhan katsottu, että syrjään jääneiden pikkukaupunkien syrjäytynyt väestö ratkaisi vaalit. Niin tai näin, on mielenkiintoista verrata omia mielikuvia Krugmanin teeseihin. Hän katsoo, että megacityt tarvitsevat - voidakseen hyvin - yhä vähemmän ympärillä olevia pikkukaupunkeja. Hän jopa kysyy, mitä varten – modernissa taloudessa - pikkukaupungit ovat olemassa. Mitä tarkoitusta ne palvelevat?
Sen sijaan megacityt tarvitsevat toisia suuria megakaupunkeja. New York tarvitsee Lontoota tai Tokiota tai Shenzheniä. Helsinki tarvitsee Tukholmaa tai pienemmässä mittakaavassa Tallinnaa. Samalla nämä kaupungit kilpailevat keskenään. Aiemmin pikkukaupunkien roolina oli ruokkia isoja kaupunkeja, jolloin ne tekivät olemassa olostaan tärkeitä. Nyt monet ovat taantuneet ja Yhdysvalloissa paljon suuremmassa määrin kuin meillä Suomessa. Meillä todennäköisesti valtion tasausjärjestelmät vaikuttavat eroja tasoittavasti.
Megakaupungistumista on edesauttanut korkeatasoista osaamista vaativien työpaikkojen siirtyminen suurkaupunkeihin. Esimerkiksi ohjelmointityö keskittyy asukastihentymiin. Klusterirakenteet kiihdyttävät kehitystä: ne luovat kumulatiivisesti uusia työpaikkoja. Globalisaatio on vienyt työpaikkoja, mutta myöskin luonut niitä, koska kansainväliset yhteydet vaativat lainsäädännön ja olosuhteiden tuntemista (talous, verotus, sääntely, markkinoiden ymmärtäminen jne.). Korkeimmin palkatut työt kuitenkin todennäköisimmin jäävät kehittyneiden maiden suurkaupunkeihin.
Teknologiakehitys on yksi syy suurkaupungistumisen eduille: ei tarvita enää aiempia määriä fyysisiä tehdasrakennuksia (Google, Facebook, Twitter…..).
Linkit suurkaupunkien ja maaseudun alihankinnan ja maatalouden välillä ovat ohentuneet, joskaan eivät katkenneet. Maatalouden keskittyminen on osin kaventanut sen suhteellista osuutta. Maaseudun antipatia suurkaupunkeja kohtaan on pikkuhiljaa kasvanut kaikkialla, joten se ei ole mikään Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittynyt uusi teema.
Silti monet pikkukaupungit menestyivät teollisuuden avulla erikoistumalla johonkin tuotannon alaan. Luonnonvarojen läheisyys saattoi olla yksi syy menestykseen. Jotkut uudet toimialat lähtivät lentoon, jotkut muut päätyivät umpikujaan. Ero suurempiin kaupunkeihin on siinä, että suurilla kaupungeilla monipuolisina keskuksina oli varaa epäonnistua, kun taas pikkukaupungeissa siihen ei ollut varaa.
Edellä mainittu kehitys alkoi paljon ennen globalisaatioita, vaikkakin globalisaatio on kiihdyttänyt trendiä. Samaan aikaan bulkkityö on kadonnut Kaukoitään. Jää nähtäväksi, miten käy korkeatasoisten suurta taitoa vaativien työtehtävien. Pystyvätkö kehittyneet maat pitämään nämä työpaikat?
::::::::::::::
Mutta tarvitseeko Helsinki ”pikkukaupunkia” nimeltä Mäntsälä (kotipaikkani, 60 km pohjoiseen Helsingistä). Samalla kun Helsinkiin perustetaan hightech-yrityksiä, ovat teollisuusalueet Helsingin sisällä muuttuneet teollisuuden sijasta asumisen paikoiksi. Suurteollisuus, suuret teollisuuslaitokset sijoittuvat hiukan loitommalle suurkaupunkiympäristöstä. Mutta ne eivät siirry periferiaan maaseutumaiseen ympäristöön kauas asukastihentymistä ja hyvistä logistisista yhteyksistä, vaan Helsingin kehysalueille hyvien kuljetusyhteyksien varrelle.
Mäntsälä on vanhastaan ollut vahva asumiskunta omakotitaloalueineen. Joitakin ovat houkutelleet ”hevostilat” (tai muu väljä erillään asuminen) , mutta suurin osa sijoittuu Mäntsälään muodostuneisiin uusiin ”kyliin”, joista useimmat sijoittuvat ydinkeskustan välittömään tuntumaan. Tämä kaikki käy havainnollisesti ilmi Hesarin tuoreesta vanhoja ja uusia kyliä koskevasta grafiikasta (30.12.2017): Mäntsälä on vanha ”kylien kunta”, mutta – kuinka ollakaan – se on uusien määritysten mukaan juuri nyt enemmän kylien kunta kuin koskaan.
Samaan aikaan eräänlaisena rinnakkaisilmiönä asumiskunnalle Mäntsälästä on muodostumassa työssäkäyntikunta suurien teollisten tai logististen yritysten sijoittuessa kuntaan. Kuin varkain ilmestyi tilasto, jonka mukaan Mäntsälän kunta on koko maan ykkönen tieliikenteen tavarankuljetussuoritteessa (EK:n selvitys). Muutosta kuvaa se, että Mäntsälä oli aivan kärjessä 1970-luvulla linja-autoliikenteen määrässä.
Julistamaton taistelu asukkaista jatkuu ja on saanut uusia muotoja: suurkaupunki vai puutarhakaupunki kehysalueella? Muutostrendi on pitkään ollut meneillään: Helsingin kaltaiset suurkaupungit eivät enää vieroita ihmisiä, vaan vetävät päinvastoin ihmisiä puoleensa. Näin jatkuukin, jos Helsinki ei hinnoittele asumista pois ihmisten ulottuvilta. Kehysalueelle muutossa puutarhan raapiminen ei enää ole ainoa autuaaksi tekevä asia: Mäntsäläänkin muutetaan enemmän omakotialueille uusiin taajamiin, ”kyliin” - pienille tonteille.
Vuorovaikutus siis jatkuu suurkaupungin ja sen lähiympäristön välillä. Mutta Krugman on oikeassa siinä, että maaseutumaista ympäristöä uhkaa taantuminen: ihmiset ja palvelut pakenevat suurempiin keskuksiin.
Kuin tilauksesta tuli työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtajan Heikki Räisäsen arvio nykytilanteesta Suomessa (Talousanomat, 6.1.2018): ”Meillä työmarkkinat toimivat tehokkaasti vain muutamilla seuduilla. Ne ovat yliopistokaupungit ja niiden ympäristö. Iso osa maata on työmarkkinoiden kannalta sellaista, että siellä tapahtuu aika vähän. Työmarkkinat toimivat tehokkaimmin kaupungeissa. Siellä on monipuolista työvoiman tarjontaa ja silloin niihin voi syntyä myös uusia työpaikkoja. Tämä vaikuttaa siihen, minkälaisille alueille yritysten kannattaa investoida”.
Hylkysyrjä on mielestäni jo nyt ansainnut asemansa vuodensanana,hylkysyrjät ovat yleismaailmallinen ilmiö,juuri ne ovat syntyneet kehityksen jakojäänöksenä.
VastaaPoistaMaailman hylkysyrjät ovat myös käsite joka riittävästi paisuessaan tulevat kumoamaan taloudellisen menestyksen keskukset,niiden polittinen painoarvo on isääntymässä.
Kaupugistumis kehitys, tuottaa mielettömän tilanteen missä veronmaksajoiden tuella paisutetaan kaupunkikeskusten kiinteistövarallisuuden arvoa,nimenomaan aglosksisen liberalismin omaksuneissa maissa ja valtioissa.
Ihan näin synkeänä en näe kaupungistumista. Se kuvastaa teknologian ja modernoitumisen astetta ja on globaali suunta. Onneksi kehyskunnatkin hyötyvät, mutta muilla on haasteita.
VastaaPoistaKaupungistumiskehitys, nykyään suurkaupungistuminen, ei johdu kaupungistumisen tukemisesta, ellei sitä, ettei kasvua estetään, katsota tukemiseksi. Aina ovat menestyneet ne alueet, joita sen hetkinen teknologia ja talous suosivat. Ihmiset haluavat kaupunkien mahdollisuuksien äärelle, ja yritysten on seurattava. On vaikea nähdä, muuttaako joku innovaatio tämän suunnan. Automaattiauto voisi olla yksi ehdokas. Se parantaa kaikkien liikkuvuutta maaseudulla ikään ja kykyyn katsomatta, ja voi tuoda palvelut lähemmäs, vaikka etäisyydet ovat pitkät. Pianonopettajalle on 20 kilometriä, mutta kynnys madaltuu, kun se ei sido aikuista puoleksi päiväksi autonkuljettajaksi. Miten tämä mielikuva käytännössä toteutuu, sen me näemme varsin pian.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaFrank Lloyd Wright ennakoi suurkaupunkien ympärille muosdostuvan "omakotimattoja" 1930-luvulla. Niin kävikin 1950-luvulta alkaen. Nykyinen suurkaupungistumisen (toissijaisesti yliopistokaupungistuminen) uusi tuleminen alkoi ehkä 15-20 vuotta sitten Yhdysvalloista. Elämme nyt tätä aikaa Suomessa hiukan viiveellä. Suurkaupungistuminen ei ole dystopia, etkä sinäkään väitä niin. Näkisin mieluusti, että suurkaupunkien uusi tuleminen tukee myös maaseutua (kehysalueiden lisäksi). Asiasta kiistellään.
VastaaPoistaMatkailu on monella paikkakunnalla pohjoisessa varsinkin kova juttu. Ihmiset tarvitsevat arkisen ahertamisen vastapainoksi virkistystä.
Yleisemmin logistiikka on menestyksen avainkäsite, pelkkä etätyö ei riitä.
Kolmekymmenluvun amerikkalaisen unelman,eli kohtullisen hyväpalkkaisen kuluttavan keskiluokan aikakausi on päättynyt jo vuosikymmenet sitten,nyt ilmiötä pidetään yllä velalla vivuttamalla.
VastaaPoistaTekoälyn saapuminen lisää vapaan markkinatalouden, kapitalismin tuottavuutta ja poistaa juuri ylemmän keskiluokan asaiantuntia ammatteja.
Yhdysvaltalainen yteiskunta on jo varsin pitkällä sisäisen pirstoutumisen uralla,puheet joidenkin unelmien toteuttamisen mahdottomuudesta saa aikaan ja tuotta nyt näkyillä olevia vihaan perustuvia liikeitä,kun euoranaiset ikäluokat eivät pääse toteuttamaan itseään,eikä olemaan täysimittainen kulutusyhteiskunnan osallinen.
Kaiken kruunaa huijjari nimeltä Trump,joka omalla veropolitikallaan pissii suoraan kannattajoidensa ydintä silmille,antaesaan verohelpotukset tahoille jotka viimeisenä niitä tarvitsisivat.
Amerikkalaisten miljonäärien sijoitukset europpaan ja jopa meille tulevat varmasti lisääntymään,koska tuskimpa he uskaltavat kotimaahansa niitä sijoittaa,polittisen riskin kasaantumisen vuoksi,joita juuri nuo veohelpotukset pahentavat.