Karl Marx 200 vuotta

Karl Marxin syntymästä on kulunut 200 vuotta. On syytä palauttaa mieleen arvioni ”Kommunistisesta manifestista” vuodelta 2016. Oheinen on osittainen lainaus ja lyhennelmä kaksiosaisesta kirjoituksestani ”Kommunistinen manifesti kirjoittamisajankohdan ja tämän päivän näkökulmasta”. Käytin lähteenä tuoretta käännöstä tästä klassikosta.

Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa ovat suomentaneet Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ”Kommunistisen manifestin” (Vastapaino, 2016) perustuen Friedrich Engelsin toimittamaan saksankieliseen painokseen vuodelta 1890. Alunperinhän manifesti julkaistiin vuonna 1848. Sen ilmestymisestä on siis kulunut 170 vuotta. Kirja sisältää itse manifestin, Marxin ja Engelsin kirjoittamat esipuheet eri painoksiin 1800-luvulla sekä Mikko Lahtisen jälkisanat.

Manifesti alkaa kuuluisilla sanoilla ”Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave”. Marx ja Engels kirjoittavat, että kaikki mahtavat voimat Euroopassa ovat liittoutuneet tätä aavetta vastaan. Kommunismia käytettiin haukkumasanana jo tuolloin 1840-luvulla.

Kommunistista manifestia voi tarkastella aikansa tuotteena tai tulevaisuuden ennusteena. Päädyin itse erittelemään pikkukirjasta ensi sijassa 1800-luvun tuotteena, josta käsin teen tarvittaessa hyppyjä nykyisyyteen.

Marx ja Engels eivät puhu manifestissa kapitalisteista vaan porvaristosta, jolla he kuitenkin tarkoittavat modernia kapitalistien luokkaa. Proletariaatti taas on modernien palkkatyöläisten luokka, johon kuuluvat ovat vailla omia tuotantovälineitä.

::::::::::::::::::::

Kommunistinen manifesti on parhaimmillaan kapitalismin (porvarillisuuden) erittelyssään. Se osoittaa vakuuttavasti porvarillisen järjestelmän vahvuudet eikä kätke järjestelmän musertavaa ylivoimaisuutta.

Yhtä kiistämättömästi teollistumisen myötä syntyi yhteiskunnallinen tilanne, jossa ihmiset elivät kaupunkien röttelöissä suuressa köyhyydessä.

Suurin este manifestin ohjelmien toteuttamiselle johtui käsittääkseni vähittäisestä kansanvaltaistumisprosessista Euroopassa ja sen sisällä pyrkimyksestä torjua kommunistista vaikutusta luomalla eläke- ym. järjestelmiä 1880-luvulta lähtien.

Marxin elämäkerroista olemme voineet lukea, että vallankumouksen odotus oli kaikenaikaista ja pienikin osviitta epäjärjestyksestä Euroopassa merkitsi toivetta vallankumouksen konkretisoitumisesta. Marx innostui aina Euroopan mullistusten yhteydessä, olipa kysymys hullusta vuodesta 1848 tai Pariisin kommuunista 1871. Varsinkin 1848-49 lähes koko Euroopan laajuiset vastakohtaisuudet tarjosivat vallankumousta synnyttävää sekasortoa, jota ”Kommunistisen manifestin” jälkisanoissa Mikko Lahtinen erittelee.

Marx oli luultavasti liian aikaisin liikkeellä. Esim. Ranskassa teollisuusväestö oli Kommunistisen manifestin julkaisemisen aikaan keskittynyt vain suurimpiin kaupunkeihin. Maaseudulla vahvoilla olivat maaseudun omistava väestönosa, suurtilallisista pientilallisiin ja pikkuporvareihin, jotka eivät olleet otollisia ryhmiä Marxin vaikutukselle. Teollisuustyöväestö ei ollut Kommunistisen manifestin julkaisemisen aikaan muuallakaan kehittynyt vallankumoukselliseksi osaksi yhteiskuntaa. Mutta vähän ajan päästä oli jo liian myöhäistä.

Kuvaan astuivat länsimaista yhteiskuntaa vakauttavat ja kommunismia torjuvat toimenpiteet. Teollinen vallankumous ei tapahtunut ryöpsähtämällä, vaan pitkän aikavälin kuluessa, jolloin vastakkainasettelua ehdittiin Länsi-Euroopassa (mutta ei Venäjällä) suitsia ja sosiaalisella lainsäädännöllä.

Ei syntynyt ylvästä kommunistista etujoukkoa viemään aatetta eteenpäin.

Manifestin jälkisanoissa Mikko Lahtinen toteaa oivasti, että Euroopan hullun vuoden 1848 tapahtumissa sekä ”porvarit” että ”proletariaatti” jakautuivat pieniin tai isoihin osajoukkoihin, joilla oli muutostarpeisiin erilaisia ja eriasteisia suhtautumistapoja. Tämä heterogeeninen kirjo monensuuntaista ajattelua ei voinut olla kovin otollinen pohja pysyville mullistuksille.

Marx itse tajusi tilanteen todetessaan, että ”Ranskassa proletariaatti on keskittynyt hajallaan sijaitseviin erillisiin teollisuuskeskuksiin ja miltei häviää valtaenemmistönä olevien talonpoikien ja pikkuporvarien sekaan”.

Marx ja varsinkin Engels ehtivät elinaikanaan myöntää, että kehitys ei kulkenut vääjäämättä kohti kumousta vaan porvariston vastateesit, ”porvariston manifesti”, estivät tehokkaasti vallankumouksen syntyä. Vastaavasti Kommunistisen manifestin jyrkät väitteet alkoivat kirjoittajistakin tuntua liian radikaaleilta.

::::::::::::::::::

Voimme tulkita Marxia tänä päivänä myös helikopteriperspektiivistä käsin. Silloin ei tartuta yksityiskohtiin, vaan nähdään marxilaisuus ilmiönä, jota voidaan käyttää antiteesinä kapitalismin ylilyönneille. Marx on tällöin toisinajattelija, joka toimii kapitalismin nurjan puolen kritisoijana ja paljastajana ilman, että olisi kysymys reaalisosialismiin siirtymisestä.

Kun maailma koetaan hulluuden tyyssijaksi tarjoaa Marx ajateltavaa erityisesti manifestin kapitalismikritiikissään. Marxismia tosin käytetään populistisesti väärin ikään kuin konkreettisena, reaalisena ratkaisumallina talouden haasteisiin, vaikka kysymys on välineestä, jolla voidaan valaista markkinatalouden ongelmia poikkeavasta näkökulmasta. Marxia voidaan siis hyödyntää ajatuskokeen tapaan hyväksymättä silti hänen kategorisia väittämiään.

Kommunistinen manifesti on nähtävä ensisijaisesti näkymänä 1800-luvun puolivälin yhteiskunnalliseen tilanteeseen, sen ahdinkoon ja sen avaaviin näkymiin. Kirjan jälkisanoissa aivan oikein muistutetaan, että oli vaikeaa arvioida vuosisadan puolessa välissä, mihin suuntaan yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys kääntyy (reaalitodellisuus oli tuolloin tavallisen työtätekevän näkökulmasta monilta osin lannistava). Sen sijaan tulevaisuuden profetiana se ei toimi muutoin kuin oletusvaihtoehtona, jota vastaan globalisoitumiskehitystä voidaan peilata. Kehittyneissä länsimaissa on tapahtunut turhauttavaa kehitystä palkoissa ja tuloeroissa ja on ymmärrettävää, että monet hakevat vipua näkemyksiinsä Marxilta.