Kommentoin seuraavassa viime aikoina käytyä Nato-keskustelua. Ajatukset on kirjattu sitä mukaa kuin ne ovat tulleet mieleen. Monet perustavat tuoreet näkemyksensä Itämeren alueella tapahtuneeseen turvallisuuspoliittiseen muutokseen. Myönnän, että muutosta on tapahtunut, mutta perusprinsiipit ovat edelleen samat kuin aiemmin.
Ensin väite, ja sitten kommenttini.
1) Naton vastustamisessa on kysymys suomettumisesta.
Väite osoittaa harvinaisen huonoa perehtymistä suomettumiskäsitteeseen. Usein perustelu on niinkin ohut, että sanotaan, etten ole elänyt sitä aikaa. Siitä huolimatta ollaan valmiit leimaamaan vastustajat ”harmaalle vyöhykkeelle”. Tosiasia on, että suurvallat ovat kautta aikojen painostaneet pienempiään, eikä kysymys ole mistään erillisestä Suomi-ilmiöstä. Suomettumiseksi käsitetään jopa pyrkimys hoitaa Venäjä-suhteet poliittisesti ja taloudellisesti ystävällismielisesti. Kysymys ei ole Venäjän mielistelystä, eikä yksioikoisesti tulkitusta pelosta. Suomettumisen ytimessä oli aikanaan suomalaisten poliitikkojen ym. halu käyttää Neuvostoliitto-suhteita toisia suomalaisia vastaan. Tästä ei ole nyt kysymys.
2) Natoon pitää liittyä kiristyneen kansainvälisen tilanteen takia, koska Venäjällä on siinä provosoijan rooli.
Näkemys on aivan liian ”tässä ja nyt” -mielipide. Siitä puuttuu historiallinen syväulottuvuus, jota kuvatkoon lause: ”mitään tällaista ei ole aiemmin koettu” tai ”kylmän sodan aikana ei rettelöity tällä tavalla”. Historiasta on hyvin vaikeaa vetää sääntöjä tulevaisuuteen oppimismielessä. Kokemus, tilannetaju ja arvio tulevasta kehityksestä muodostavat toiminnan perusteet.
Suomen kaltaisen valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää olla pitkäjänteistä (ei muutosherkkää).
3) Suomi jää yksin, jos Ruotsi liittyy Natoon.
Kanta muistuttaa ennaltamääräämisoppia: sota on väistämätön ja siihen varautuaksemme meidän pitää olla osa jotain suurta tai pientä koalitiota. Tosiasiassa ”yksin jäämisestä” ei voida vetää oikeastaan mitään johtopäätöstä. Tilanne on täysin auki. Positiivisesti ajatteleva mieltää tilanteen siten, että Suomi selviää tuossakin tilanteessa. Pessimisti näkee kaiken menetetyksi, koska jo lähtökohta-ajattelu sisältää Venäjä-fobian.
4) Venäjä on ollut aggressiivinen taho koko nykyisen jännittyneen tilan ajan.
Venäjä on ollut kiistatta arvaamaton ja aggressiivinen, mutta Naton laajenemisen merkitystä Venäjän iholle ei ole missään vaiheessa ymmärretty - Venäjän kannalta - riittävän hyvin. On unohdettu oppi: asetu vihollisesi asemaan.
5) Meidän on liityttävä Natoon, koska Baltian maiden esimerkki on toiminut hyvin.
Baltian maat eivät näytä uskovan Naton suojaan. Päinvastoin esim. virolaiset suhtautuvat Venäjään vainoharhaisesti ja hysteerisesti. Pelko ohjaa virolaisten reaktioita eikä mikään realistinen Naton asevoiman lisäys näytä poistavan tätä pelkoa.
6) Nato-sopimuksen viides artikla takaa turvallisuuden.
Viides artikla on sanamuodoltaan erittäin väljä. Se mahdollistaa kunkin jäsenmaan tuen toiselle jäsenvaltiolle täsmälleen sellaisena kuin apua antava maa itse määrittelee sen. Nato-maat eivät ole yhtenäinen blokki, vaan niiden välillä on eturistiriitoja. On naiivia kuvitella, että Nato ryntää apuun yksissä tuumin. Keskustelu Natosta päätetään lähes aina viidennen artiklan turvalausekkeeseen, ilman että todella analysoidaan, mihin Naton turvalauseke konkreettisesti yltää.
7) Nato-maan kimppuun ei ole koskaan hyökätty Naton olemassa olon aikana.
Ei ole myöskään hyökätty Euroopan puolueettomien maiden kimppuun Naton perustamisen jälkeen.
8) Suomi on jo käytännössä Naton jäsen. Pitää vain ottaa pieni lopullinen askel. Hivuttamisstrategia on ollut taitavaa politiikkaa.
Tosiasiassa asevoimien (aselajittainen) yhteistyö on laatuaan teknistä. Hyppäys Nato-jäsenyyteen on suuri poliittinen mullistus halusimmepa me sitä tai emme. Pieni askel onkin iso.
9) Ruotsi ja Suomi käyvät yhtä jalkaa Natoon.
Näkemys on taktinen. Käytetään hyväksi Suomen ja Ruotsin hyviä ja lämpimiä suhteita: ”Liittoutuminen ei voi olla vaarallinen asia, koska rauhaarakastavat Ruotsi ja Suomi ovat samalla kannalla”.
10) Suomen liittyminen Natoon ei ole sen kummempi asia kuin Itä-Euroopan valtioiden liittyminen sotilasliittoon.
Suomella on yli 1300 kilometrin yhteinen raja Venäjän kanssa. Strategisesti tärkeä Pietarin + Kuolan niemimaan läheisyys luo oman herkän aspektin geopolitiikkaan. Liittoutumisen tapahduttua Nato pystyy sulkemaan Suomen ja Baltian maiden avulla Suomenlahden. Sitä Venäjä ei tule hyväksymään.
11) Koko keskustelu perustuu äärimmäisen sotaisaan lähestymistapaan.
Kyllä, sota näyttää olevan monen mielestä oletusarvo. On suljettu pois ajatus, että suhteet lännen ja idän välillä voivat kääntyä myös myönteiseksi. Harjoitetaan sotahysteriakampanjaa, jolla lietsotaan vastavuoroista varustaututumista.
12) München 1938 -syndrooma: kriisimekanismi toimii aina samalla tavalla.
Ei toimi. Erehdyksiä: Suez 1956 (Nasser = Hitler), Vietnam 1965 (kommunistit= natsit), Irak 2003 Zaddam Hussein = Hitler). Ukrainan ja Suomen välille ei voida rakentaa syy-seuraussuhdetta niin kauan, kun Suomi välttää sitoutumista Venäjän vastaiseen sotilaalliseen rintamaan.
13) Suomen ja Ruotsin sotilaallinen panos on liian pieni yhdessäkin Itämerellä.
Suomi ja Ruotsi pystyvät liittoutumattomuuspolitiikalla vakauttamaan ja rauhoittamaan tilannetta Itämerellä paljon suuremmassa määrin kuin sotilaallisella liittoutumisella, joka lisää jännitteitä alueella.
14) Kyllä kansa ei tiedä.
Eliitin piirissä on laaja Nato-myönteinen kanta. Kansalaismielipiteeseen suhtaudutaan alentuvasti. Kansalaismielipiteen väheksyminen on yksi osa teknokraattista tai autoritääristyyppistä mielipiteen muodostamista, joka on voittanut alaa eliitin keskuudessa. On tärkeää, että valtakunnan johto puolustaa kansanäänestystä.
15) Naton rooli on vahvistunut. Se on sijoittanut sotilasyksiköitä Itä-Euroopan Nato-maihin näiden turvallisuuden takaamiseksi.
Itämerestä on tehty aseiden kalistelun näyttämö. Vastakkainasettelu on lisääntynyt, kun Venäjä on reagoinut tuntiessaan itsensä piiritetyksi.
16) Harmaa alue sodan ja rauhan välillä on - toistaiseksi - vallitseva tila
Kyllä. Siksi on vältettävä panikoitumista ja alistumista asevarustelukierteeseen.
17) Venäjän ja USA:n kilpavarustelu on niiden keskinäisten suhteiden haaksirikko.
Kyllä, siksi on vältettävä joutumasta tämä jännitteen osapuoleksi liittoutumisen kautta. On vältettävä joutumasta suurvaltakiistan kyytipojaksi.
18) Meiltä puuttuu ”virkeä ja raikas” Nato-keskustelu.
Lue: Keskustelu on virkeää, kun se johtaa Nato-liittoutumisen yksiselitteiseen hyväksymiseen. Muutoin keskustelu johtaa ”suomettumiseen, harmaalle vyöhykkeelle tai tunkkaiselle 1970-luvulle”.
Kun valitellaan keskustelun puutetta, tarkoitetaan juuri tätä samaa asiaa: ei keskustella ainoasta oikeasta asiasta eli Natoon liittymisestä. Kuitenkin objektiivisesti katsottuna tiedotusvälineet ovat täynnä Nato-aihetta. Keskustelua kyllä riittää, mutta kun se toinen osapuoli ei keskustele ”oikealla tavalla” asiasta…….
19) On selkeästi sanottava kyllä tai ei.
Keskustelu muuttuu kiivailijoiden taholta helposti polarisoituneeksi kyllä - ei -väittelyksi. Velttoiluksi, peloksi ja suomettuneisuudeksi katsotaan käytös, jossa pohditaan analyyttisesti eri vaihtoehtoja, ja varsinkin jos analyysi päätyy vaihtoehtoon, jossa todetaan, että Natoon liittyminen ei ole nyt relevantti vaihtoehto.
20) Venäjän kanssa pitää keskustella siten, että Nato-kortti on hihassa ihan uhkan ylläpidon vuoksi, vaikkei liittoutuminen olisikaan välitön tavoite.
Minkäänlainen uhkailu ei voi olla sivistyneen neuvotteluasetelman peruste. Presidentti käytti joskus ilmaisua ”aidan päällä istuminen” kuvatessaan Suomen tilannetta, jossa se tasapainoilee kahden vaihtoehdon välillä säilyttäen valmiuden kumpaankin ratkaisuun. Nyt tästä ei enää puhuta, mutta Naton kannattajat ovat ”versioineet” ajatuksen: on otettu ohjenuoraksi – paremman puutteessa – ”uhkaamalla huojuminen”.
21) Nato-myönteinen keskustelu perustuu paljolti siihen, mitä Natosta saataisiin irti omaksi kansalliseksi hyväksi.
Näin tehdään. Tulisi puhua myös velvoitteista, mitä Nato-jäsenyys aiheuttaisi. Tuore Nato-selvitys toteaa muun muassa: ”Konfliktin puhjetessa Nato odottaisi myös Suomen osallistuvan aktiivisesti yhteiseen puolustukseen, eikä vähiten Baltian alueella.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti