Ajat muuttuvat ja ideologiat niiden mukana

Satuin opiskelemaan 1970-luvun alussa, jolloin ns. taistolaiset olivat maineensa kukkuloilla. Koskaan tuo äärivasemman reunan liike ei ollut kovin suuri, mutta sen ydin oli aktiivinen ja vetosi moniin liikkeeseen kuulumattomiin muutosvoiman airuena.

Hekumaa ei kestänyt kauan, vain muutaman vuoden. Liike hiipui hiljalleen, joskin jätti varmasti jälkensä aikuisten - ja nyt jo eläkeikäisten - psyykkeeseen. Jotkut ovatkin keksineet syyttää nykyisiä ikääntyneitä establishmentin vasemmistoliberaaleja kulttuurimarxilaisiksi. Leimaamisella pyritään tietenkin torpedoimaan vasemmistolaisesti ajattelevien poliittista kannatusta.

Vain rajatulla opiskelijajoukolla oli haaveena sosialistinen utopia, joka sekin usein väistyi aikuistumisen koittaessa ja perheen perustamisen vastuun painaessa päälle.

Nämä asiat tulevat mieleen kontrastina, kun ajattelen tämän päivän oikeistoliberaalien ajattelutapaa ja menestystä.Jälleen itse ydinryhmä on pienehkö, mutta heijastaa vaikutusvaltaansa laajemmalle yleisölle innostavana poikkeamana vanhoille huonoille ajoille. Iskulauseina ovat nyt vapaus ahdistavista yhteiskunnallisista kahleista, vapaus kaikkialle tupanneesta säätelystä ja ihmisten vapaus päättää itse omista asioistaan.

Suhtauduin kriittisesti 1970-luvun alussa tulipunaiseen intoiluun. Ja kriittinen asenne tähän nykyiseen ilmiöön on päällimmäinen tunne. Tällä en tarkoita, että ääripäiden välissä asiat olisivat ideaalilla tavalla kunnossa.

:::::::::::::::::::::::::::::

Tarkastelen aluksi asiaa kokoomuksen johtajatilanteen näkökulmasta. On todettu, että oikean laidan nuoret ja puolueen yrittäjäsiipi ovat tyytymättömiä siihen, että hallituksessa asetettuja tavoitteita ei ole pystytty toteuttamaan odotetussa määrin. Monessa asiassa on kuitenkin noudatettu hyvin kokoomuslaista politiikkaa, sitä ei voi kukaan kiistää. Aleksander Stubb kehaisi puheenjohtajakampanjansa avaustilaisuudessa, että hallitus toteuttaa kaikkien aikojen kokoomuslaisinta politiikkaa. Tämä lausahdus oli tarkoitettu omalle väelle. Oliko viisasta kehuskella asialla? Aika näyttää. Samalla kuitenkin ihmetellään puolueen kannatuksen hiipumista: mitä kokoomuslaisempi politiikka sitä pienempi kannatus?

Se, että Hjallis Harkimon kaltainen hahmo on kritiikin käynnistäjänä ei ole yllättävää, sen verran spontaani mies on otteissaan. Mutta palveleeko vyöryn käynnistäminen kokoomuksen oikeisto- tai yrittäjäsiipeä?

Olisiko noudatetulla politiikalla jokin osuus kannatus heikkenemiseen? Ollaan nurinkurisessa tilanteessa: oikeistolaista polkua on edetty, mutta kannattajat eivät ole pysyneet mukana. Ja kaiken lisäksi puolueen sisäinen oppositio vaatii vielä radikaalimpaa politiikkaa. Keskivertokannattajat ovatkin ehkä sosiaalisemman markkinatalouden kannalla ja tätä oikeistolaisempi linja ei saa nykyistä 16-18 prosentin suurempaa kannatusta, päinvastoin.

Kokoomuksen oikean reunan kannattajat siis olettavat, että lineaariseen kannatuksen nousuun on mahdollisuuksia, kun kerran on päästy vauhtiin. Mutta samaan aikaan osa tukijoista irtoaa nukkuvien puolueeseen ja sieltä mahdollisesi vihreisiin. Tarvitaan syntipukki ja oikealle reunalle syyllinen on Stubb. Alkuperäiset linjaerimielisyydet näyttävät painuvan taustalle ja esille on nostettu Stubbin persoona, josta monille syntyy itserakas ja yksityiskohdissa osaamaton vaikutelma.

Onko vauhtisokeus yllättänyt? Koska keskustassa on sipiläläinen liberaali porvarilinja vahvoilla (ja vastaavasti alkiolainen heikoilla), on tämä mahdollistanut hyvin oikeistolaisen politiikan. Vaikuttaa siis siltä, että nimenomaan keskustan oikeistosuuntaus on mahdollistanut kokoomuksen siirtymisen oikealle ja sen hallitusohjelmamenestyksen.

Keskustassa ja persuissa on runsaasti tavallisia alkiolaisia ja työläistaustaisia kannattajia, joita nykymeno ihmetyttää ja arveluttaa. Tähän on vaikeaa sovittaa ”vielä kokoomuslaisempaa linjaa” ilman, että erimielisyydet hallituksen sisällä kasvavat sietämättömiksi. Persujen kannatuskäyrä on jo hälyttävän alhaalla.

Minusta kokoomuksessa vallitsee epämukavuuden tunne, jonka tarkempaa syytä ei oikein pystytä määrittämään. Kun vyöry vaihtohalukkuudesta on lähtenyt liikkeelle, sitä on vaikea pysäyttää. Nyt on Petteri Orpo asetettu tilanteeseen, jossa hän ei voinut pidättyä vastuusta. Mutta onko Orpo oikea mies alkuperäisten linjaerimielisyyksien tasoittamiseen? Minulle ei ole syntynyt kuvaa, että hän olisi erityisesti oikeiston mieleen.

Lopputulos ei välttämättä vastaa alkuperäisten pakansekoittajien mielipidettä, mutta eihän se olisi ensimmäinen kerta.

Mitä tapahtuu? Elina Lepomäki mittaa oikeistofraktion kannatuksen ja Orpo ja Stubb jakavat pääpotin. Selvää on, että puheenjohtajavaalin jälkeen suut ovat supussa, sillä epäselvänä pysyvästä tilanteesta huolimatta riitelyn jatkaminen ei oikein sovi kuvaan.

Oliko vastakkainasettelun tarkoituksena synnyttää oikeistolainen euforia, jonka odotetaan satavan kokoomuksen laariin kasvavana gallup-kannatuksena?

Olemme politiikassa siirtyneet vaiheeseen, jossa nopeasyklisesti eletään puheenjohtajien vaihtomarkkinoilla heti, jos vähänkin näyttää siltä, että istuva puheenjohtaja ei täytä odotuksia.

:::::::::::::::::::::::::::

Oy Suomi Ab on nyt tavoitteista tärkein, ainakin se näyttää siltä hallituksen johtotähtien näkökulmasta. Juuri nyt näyttää siltä, että ensin taksiliikenteessä, sitten laajemmin liikenneverkkopolitiikassa ja lopulta sotessa voittaa näkemys, jossa muodostetaan yhtiömuotoisia rakenteita ja niiden myötä vaihtelevia palvelupaketteja asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Yksinkertaiset ja kaavamaiset rakenteet eivät uudessa kilpailuyhteiskunnassa toimi, vaan asiakkaan puolelta tarvitaan kehittynyttä hintatietoisuuta ja kykyä kilpailuttaa palveluja. Vanhenevalle väestölle tämä on selvä haaste.

Hyvinvointiyhteiskuntaa ei näillä toimin vielä syrjäytetä, vaikka sdp niin väittääkin, mutta pää on avattu ja lopputulosta on vaikeaa ennakoida.

Ovatko ihmiset valmiita ottamaan uuden vähemmän säädellyn yhteiskuntamallin vastaan? Vastaus: osa on, mutta eivät läheskään kaikki. Meillä on jo nykyisellään valtava määrä ihmisiä, jotka ovat tilapäisesti tai kokonaan menettäneet elämäntilanteen hallinnan esimerkiksi ylivelkaantumisen takia, kuka mistäkin syystä. Haasteet tulevaisuudessa tulevat olemaan suuria. Itse olen aina ollut skeptikko vapauksien suhteen, sillä niin monesti ne ovat kääntyneet itseään vastaan. Sääntöjä voidaan ja niitä pitää purkaa, mutta niitä tarvitaan myös - ja aivan erityisesti - vapauden mahdollistamiseksi!

Ollaanko nyt tekemässä oikeistolaista vallankumousta? On tietenkin niitä, jotka haluaisivat räjäyttää kaiken vanhan, kuten äärivasemmisto yli 40 vuotta sitten. Muutokset ovat hyvin isoja teknisesti, joskaan hallituksen kaikki linjaukset eivät toteudu – eivät läheskään kaikki. Pääkysymykseksi nousee kuitenkin sen pohdinta, mitä syntyy teknisten uudistusten sivutuotteena. Pystytäänkö kansakunta pitämään eheänä ja onko se lopulta edes tarkoitus.

Nämä ovat hyviä kysymyksiä kansakunnan satavuotisjuhlan kynnyksellä. Viime kädessä on kysymys solidaarisen ja yksilökeskeisen ajattelun rinnakkaisuudesta tai vastakkainasettelusta. Näiden yhteensovittamisessa onnistuminen mahdollistaa ehkä kansallisen sovun nyt niin vahvasti yleistyvän polarisaation sijasta.

Myös yhteisvastuullisuuden ja solidaarisuuden vastareaktio voi tulla äkimmin, kuin mihin uskotaan. Ehkä merkit ovat nähtävissä jo nyt, kun vastakkainen suunta on vahvimmillaan.