Puoluekartta uusiksi

Viime aikoina on alkanut villi arvailu tulevaisuuden puoluekartasta. Sekä oikeisto-vasemmisto että liberaalit-konservatiivit -asteikolla on tapahtunut muutoksia: puolueet liikkuvat toisiinsa nähden. Keskustaa lähellä oleva ajatuspaja E2 julkaisi viime vuoden lopulla tutkimuksen, jonka mukaan arvo- ja ideologia -asteilolla on tapahtunut keskipakoista loitontumista: polarisaation on syventynyt puolueiden välillä sekä arvo- että ideologia-asteikoilla. En aseta tulosta kyseenalaiseksi. Ehkäpä keskustaa lähellä oleva ajatuspaja näki sosiaalista tilausta sovun rakentamismielessä keskialueella?

Perusasetelma on entisellään. Kokoomus on oikeassa reunassa ja vasemmistoliitto vasemmassa reunassa. Muutos on tapahtunut siinä, että ne ovat kauempana toisistaan ”vuosikymmeniin”. Ja kuitenkin tästä on vain hetki, kun ne sopivat samaan hallitukseen – tosin ei koko vaalikautta.

E2:n mukaan kokoomus ja persut ovat liikkuneet oikealle ja sdp, vihreät ja vasemmistoliitto vasemmalle. Lisäksi sanoisin arkihavaintona, että keskustan johto on liukunut liberaalimpaan ja oikeistolaisempaan suuntaan. Puolueen kenttäväki lienee keskimäärin selvästi enemmän vasemmalla ja konservatiivisempaa kuin johto. Tapahtunut kehitys voidaan johtaa talouden aneemisesta tilasta sekä länsimaissa esiintyvistä poliittisista virtauksista.

Laajemminkin voitaneen sanoa, että puolueet murentuvat pienempiin fraktioihin tai suuntauksiin, joka vaikeuttaa niiden muuttumisen arviointia.

Merkittävin muutos näyttäisi olevan perussuomalaisten liikkuminen oikealle vuosien varrella. Tästä olen jo aiemmin havainnoinut, että johdon oikeistokonservatismi ei ole välttämättä ollut monien perussuomalaisten mieleen, jotka ovat vahvasti perinteisten hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen kannalla.

Kuntavaalit 2017 olivat myös oire muutoksesta, kun vihreät ja vasemmistoliitto voittivat liberaaleilla teemoilla ja perussuomalaiset hävisivät konservatiivisilla. Onko tällä muutoksella pidempiaikaista vaikutusta, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa populistinen poliittinen konservatismi on kärsinyt takaiskun meillä ja muualla ja suvaitsevaisuus ainakin jossain määrin vahvistunut. Vastaavasti pienenevään vähemmistöön jääneiden maahanmuuttoa, pakolaisongelmaa, seksuaalivalankumousta, ympäristöaktivismia ja feminismiä koskevat arvot ovat ainakin joiltakin osin kärjistyneet.

Jotkut ovat nähneet tarpeelliseksi muodostaa paperilla uudelleen eduskunnan puoluejaon, joka on pysynyt hämmästyttävän samanlaisena 1900-luvun alusta lähtien. Toisaalta se kuvaa myös nykyisen edustukselliseen demokratiaan perustuvan puoluejaon kestävyyttä. Taru Tujunen ja Ville Blåfield ovat lanseeranneet Porvoon 1809 valtiopäivien (”Tulevaisuuden valtiopäivät”) ”uusinnan”, jossa asiantuntijoiden ja suuren yleisön yhteisyrityksenä pyritään luomaan uutta demokratiaa, ehkäpä uutta puoluekarttaa. Pohjana on mainittu esimerkiksi seuraavat puolueryhmät (HS:n datadeski ja tukijat): konservatiivinen oikeisto, eurokriittinen keskivasemmisto, liberaali oikeisto ja liberaalit vasemmistovihreät.

Osmo Soininvaara on nähnyt sosiaalisen tilauksen vasemmistoliberaalille puolueelle, joka on kaupunkipuolue, ja joka sijaistee puoluekartalla kokoomuksesta liberaaleihin päin ja sosiaalidemokraateista oikealle päin. Sen kannattajat löytyvät porvariston vasemmalta puoliskolta.

Hyvin mielenkiintoinen havainto on tilastokeskuksen kuntavaaleja koskevan analyysin tulos, jonka mukaan vihreiden ja kokoomuksen kannatuspohja tulee saman tyyppisiltä alueilta (asukastiheys suuri, työttömyys vähäistä). Erottavana tekijänä oli lähinnä työllisyyden muutoksen suunta: oppositiosta arvostellaan työttömyyden hoitoa.

Kun hahmotellaan uutta puoluekarttaa, on huomattava useat vaikuttavat tekijät, joita voisivat olla kaupungistumisen jatkuminen, vihreiden arvojen vahvistuminen koko kansan arvoina, puoluekartan polarisaation vaihtelut (nykyinen reuna-alueiden voimistuminen ei välttämättä jatku), arvojen liukuminen konservatiivisuus/liberaalius -asteikolla, ansiotulopolarisaation voimistuminen sekä kansalaisten jakautuminen sivistys- ja viihdeorientoituneisiin kansalaisryhmiin.

On vaikea sanoa, mitä roolia näyttelee fakta-käsitteen mureneminen Atlantin takaisena tuontitavarana. Puhutaan tietoyhteiskunnan muuttumisesta tarinataloudeksi tai elämysyhteiskunnaksi. Suhtautuminen tietoon on yksi vedenjakaja: Amerikan tuliaisina sivistynyt liberaali on faktaorientoitunut, kun taas korkeasti koulutettu konservatiivi toisaalta saattaa asettaa kyseenalaiseksi tiedetietämykseen perustuvan maailmankäsityksen. Niinpä menestyksen avaimet politiikan markkinoilla eivät ehkä perustu fakta-analyysiin, vaan ratkaisevaa on, kuka koskettelee äänestäjäkunnan enemmistöjen perustavaa laatua olevia tuntoja ja arvoja syvällisimmin.

Mitkä painopisteet puolueiden suosion tavoittelussa ovat aivan kärjessä. Olen koonnut seuraavaa joitakin tärkeiksi kokemiani seikkoja.

-ihmiset haluavat tuntea omakseen vihreän kaupunkipuolueen.

-kaupungistuminen on globaali ilmiö. Pääkaupunkiseudun ja maakuntakeskusten hallinta on tämän päivän näkökulmasta lähitulevaisuuden menestyksen avain.

-hyvinvointivaltio on monelle lämpimiä muistoja herättävä muisto, mutta yhtälailla pragmaattinen elinehto. Suhtautuminen hyvinvointikonservatismiin on yksi jakolinjoista tulevaisuudessa.

-herkkä alue on edistyksellisyyttä tavoitteleva linja puolueohjelmassa. On taidosta kiinni kuulostaako se edistykselliseltä vai elitistiseltä.

-uuden teknologian merkitys – kuka kehittää parhaan manipulointivälineen (käytössä on jo psykometrisia luonneanalyysejä!). Propaganda tehoaa syrjäytyneisiin tai muutoin yksin jääneisiin ryhmiin.

:::::::::::::::::::::

Toisaalta on voimassa tuomiojalainen käsitys politiikan tarjonnan markkinoista, jossa kaikki yrittävät keksiä markkinahenkisiä täkyjä suosioon päästäkseen. Kansanliikkeiden kysyntäorientoitunut aika on ohi.

Epäilen, että kaikki palaa politiikan markkinoilla sittenkin vanhaan puoluerakenteeseen. Kylttien alla tehdään taktisia vetoja ja operatiivisia liittoja kumppaneiden kanssa. Näistä muodostuu hiukan sekava edustuksellisen demokratian markkina, jossa voittajat vaihtelevat vuorovälein.

Kansalaiset hakevat yhä yksilöidympiä ratkaisuja juuri minun ongelmiini. Poliitikon kameleontin kyvyt ratkaisevat, miten lähelle hän pääsee lukemattomien äänestäjien toiveita.