Erään kaverini kanssa pohdin kerran ruohonleikkaajan palkkaamista. Hän onnistukin supliikkimiehenä. Minulta jäi kaveri palkkaamatta. Olen jatkanut vanhaan tyyliin: tasaiset osuudet keräävällä ruohonleikkurilla ja kompostoimalla leikkuutähteen. Ojan reunat sekä pensaisen ym. juurialueet on riivottu trimmerillä. Viikatteen käyttö on jäänyt minimiin.
Muistan, kun 30 vuotta sitten omakotitaloa ostaessani eräs lupaava ehdokas tarjosi taloa plus 700 m2 tonttia. Totesin ajan hengen mukaisesti, että tontti on liian pieni, jolloin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”kyllä se riittävän isolta tuntuu, kun työntelee ruohonleikkuria”.
Miten oikeassa hän olikaan. Nyt kun sekä kotia että mökkiä kiertää nurmikko, olisin kiitollinen, kun olisin tyytynyt pienempään alueeseen.
Kehitys kehittyy. Reilu 10 vuotta sitten markkinoille ilmestyivät robottiruohonleikkurit. Erilaisilla messuilla tutkin ja tarkastelin ihmeellisyyttä. Kuuntelin lievästi epäuskoisena markkinamiesten myyntipuheita. Jotain jekkua siinä piti olla, kun kaikki näytti niin helpolta. Jätin asian moneksi vuodeksi sikseen, mutta sitten päivänä muutamana perheen piirissä kyllästyttiin valitteluuni ainaisista ruohonleikkuuvuoroista ja robotin hankinta tuli kerralla ajankohtaiseksi.
Uudet vempaimet herättävät minussa sekä uteliaisuutta että epäuskoa. Mainosmiesten puheet harvoin vakuuttavat. Kalliita ovat robotit, totesin. Rohkeasti ilmoitin paikkakunnan puutarhakonemyyjälle, että asennan itse reunalangat, eihän kone muuten pysy pilttuussa.
Ei kun asentamaan lankoja (reunalanka ja ohjauslanka, jonka avulla robotti osaa latausasemalle). Pensaat puut piti joko suojata pehmeällä suojalla tai kiertää reunalangalla törmäyksen estämiseksi. Tein työtä käskettyä ja sitten kokeilemaan robottiviritystä. Täytyy sanoa, että kokemukset ovat olleet positiiviset. Suuria virheitä ei ole tullut (kunhan muistaa olla huolellinen lankojen liitoskohtien asennuksessa). Uskollinen robotti ei valita eikä keksi omia oivalluksia puhumattakaan ryhtymisestä kahvitauolle. Kerran robotti pysähtyi johonkin esteeseen ja avasin kansiluukun: kone ilmoitti olevansa ”jumissa”. Autoin robotin pälkähästä ja kaikki jatkui taas ennallaan.
Ihmeellisen tasaista jälkeä syntyy valitulla leikkuuterien korkeussäädöllä. Ruoho pysyy koko ajan tasakorkuisena ja päällekatsojan mieliala korkealla. Sanoisin mainosmiehelle pari lausetta opastukseksi: robotilla nurmikko ei ole koskaan liian pitkä tai lyhyt vaan juuri sopivan tuuhea. Jostakin syystä sammaloituminen on estynyt ja entisetkin ovat kadonneet. Johtuneeko nurmen lyhyydestä vai jatkuvasta lannoittamisesta milliluokkaa olevilla ruohontähteillä, joita ei näe.
Kun ilta-aurinko siivilöi valoa alhaalta viistosti nurmikenttään on vaikutelma epätodellinen: samettimainen pinta jää viimeisenä mieleen ennen kesähämärän laskeutumista . Valitettavasti kesämökin koholle jääneet kivet estävät toistaiseksi ruohonleikkuun robotisoinnin kesäpaikassa.
Robotti voi siis tuoda helpotuksia arjen töihin. Pian - ehkä 10 vuoden päästä - ajamme itseohjautuvilla ja -ajavilla autoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti