Akateemisen Kirjakaupan entinen johtaja Stig-Björn Nyberg on kirjoittanut muistikuvansa vuosistaan Akateemisen palveluksessa. Teoksen nimi on ”Kirjatalossa” (Otava, 2017). Muistelmat on laadittu hyvin henkilökohtaisella tasolla painottaen matkan varrella syntyneitä ihmissuhteita tehtävänkuvista riippumatta.
Ja melkoinen tarinaniskijä Nyberg onkin.
Teos sisältää valtavan henkilögallerian organisaation ja sidosryhmien kaikilla tasoilla olleista henkilöistä. Kysymys ei siis ole vain johtotasonäkökulmista, vaan kirja kertoo etenemisetä porras portaalta ylöspäin organisaatiossa koko ajan pitäen mukana esimiehet ja alaiset. Arviot muista henkilöistä ovat suorasukaisia ja välillä kirpeitä. Risut ja ruusut jaetaan vilpittömän tuntuisesti.
Nyberg on selvästi innostunut ja omaa mahtavan muistin, joskin tunnustaa, että ilman suurta määrää henkilöhaastatteluja hän ei olisi pystynyt kirjamaan pikkutarkkoja sattumuksia uransa varrelta. Hän on jättänyt harkinnan jälkeen haastattelemiensa ihmisten henkilöluettelon pois kirjasta. Näin hän sai kirjoittamiseensa tiettyjä vapauksia.
Joku on kieli poskessa sanonut tämän tyyppisistä muistelmista, että kuljettamalla mahdollisimman suurta henkilömäärää mukana löytyy ainakin kirjan ostajia: ”olinhan siellä minäkin” -pohjalta. No, leikki leikkinä. Nybergin tyyli on leppoisan jutusteleva, vaikka työympäristöstä löytyy paljon kiperiä tilanteita. Juuri näihin kirjakauppahistorian kipukohtiin aion tässä arviossa pitäytyä.
Niin kauan kuin Akateeminen oli tavallaan instituutio suomalaisen lukeneisuuden (ei siis pelkästään lukeneiston) keskiössä, oli kaikki - jos oikein käsitän – ihanaa. Akateeminen löysi pala palata oman tehtävänsä suomalaisten sivistystehtävässä. Ja historia on todella kunniakas - näin pienen kansakunnan huomioiden suorastaan ylivertainen. Asia huomattiin myös ulkomailla, joissa Akateemisesta muodostui kirjakaupan ylevä symboli.
Akateeminen oli enemmän kuin kirjakauppa – paljon enemmän. Se oli kohtaamispaikka, jossa kaikenlaisen kirjallisuuden ystävät saattoivat tavata. Onhan se tavallaan tätä kaikkea vieläkin, mutta ohentuneesti, kuten kirjasta käy ilmi.
::::::::::::::::::
Syöksyn Akateemisen kriisiytymisen lähtötilanteeseen Nybergin tulkitsemana. Vuonna 1997 Akateemisen omistajan Stockmannin johtaja Ari Heiniö vieraili kirjakaupan johtoryhmässä selvästikin hakien ongelmavyyhden ydintä. Jokainen johtoryhmässä sai tehtäväkseen – tässä ja nyt – pistää paperille Akateemiseen yhteisen vision. Nyberg toteaa kuivasti, että ”kävi ilmi, että mitään yhteistä visiota ei ollut”. Tämä oli karu totuus: ei oltu pystytty sopimaan mistään yhteisestä tulevaisuuden näkymästä.
”Tämä oli lopun alkua”, toteaa Nyberg dramaattisesti. Yhtenä päästrategiana oli silloin kehittää Akateemista ketjuna. Liian myöhään, kuten sittemmin ilmeni. Stockmann teki sopimuksen Suomalaisen Kirjakaupan kanssa, että kaikki maakuntien kuusi myymälää, jotka eivät olleet tavaratalopaikkakunnilla siirtyivät Suomalaiselle. Henkilökunnalle päätös tuli yllätyksenä, kuinkas muuten.
Nyberg kutsutiin tynkä-Akateemisen johtajaksi 1.1.1998. Takana kirjakaupalla oli loistava menneisyys: Akateeminen Kirjakauppa perustettiin vuonna 1893. Vuonna 1930 se siirtyi Stockmannille.
Akateeminen kauan sitten....
Vuosi 1998 merkitsi siis nopeasti ja vastikään maakuntakaupunkeihin tapahtuneen laajenemisvaiheen purkamista. Eniten Nybergiä kiusaa kirjakaupan asiantuntijuuden häviäminen tavarataloajattelun myötä. Stockmannin tavaratalon johdolla ei ollut kirjakauppiaan ”sielua”. Kirja muuttui pelkäksi tavaraksi, jos ymmärrän oikein Nybergiä. Tämä tulee korostetusti esille Akateemisen kohdalla, joka halusi säilyttää arvokkaan kirjallisen kohtaamisilmapiirin.
Kirjakauppiaan haaste ja ongelma kulminoituu osto- ja myyntihenkilökunnan osaamisresursseihin ja näiden keskinäisen ”synkronoinnin” sisäistämiseen tai sen puutteeseen. Osto ja myynti eivät voi olla eri paria, jos tarkoitus on ulosmyynnin optimointi. Nyberg leimaa tämän tavaratalon kyvyttömyydeksi ottaa vastaan yhteen hiileen puhaltamisen haastetta.
Stockmannin markkinoinnin visualisoijat tulivat paikalle ja sanoivat ”siniset ja punaiset kirjat noille pöydille”. Siis samanväriset kirjat samoille pöydille, ironisoi Nyberg: ”Onneksi näin ei tapahtunut”.
Toisaalta Nyberg kertoo tarinan väärästä ylpeydestä. Tavaratalossa teetettiin Mystery shopping -testi, jolla arvioidaan henkilökunnan palvelualttiutta. Haamuostoprojekti on minullekin tuttu menetelmä, jota sovelsin oman kuntani yritysten palvelualttiuteen ollessani vielä työelämässä mukana. Akateeminen menestyi heikosti Stockmannin sisäisessä haamuostorankingissa. Henkilökunta kuulemma tunnisti haamut jo näiden käyttäytymisen perusteella. He eivät olleet aitoja kirjanostajia. Henkilökunnan asennoituminen oli kuitenkin tavaratalon näkökulmasta väärä, josta johto hermostui Nybergille ja Nyberg alaisilleen. Nybergille jäi ristiriitainen tunne, miten asennoitua, kun toisella puolella on hänen hyväksymänsä Akateemisen ylpeä ”erilaisuus” ja toisella puolella tavaratalon ”samanlaisuus” sen eri osastojen mittausperiaatteissa.
Vaikeuksia alkoi kasaantua enenevässä määrin kirjakauppa-alalle. Kirjakerho osoittautui tappiolliseksi toiminnaksi. Nyberg kuitenkin kertoo ylpeänä hänen aikanaan tapahtuneesta nettikirjakaupan menestyksestä.
Akateeminen osana Stockmann-tavarataloa ei kuitenkaan ollut pelkästään negatiivinen asia. Nyberg myöntää, että rahoitusta kehityshankkeisiin sai enemmän, kuin mitä oli käytössä itsenäisenä kirjakauppana. Vielä 2000-luvn alussa kirjakauppa laajeni kolmanteen kerrokseen.
Yksittäisistä menestysideoista kannattaa nostaa esille kirjailijoiden kohtaamiset yleisön kanssa. Nyberg veti menestyksellisesti Akateemisen salin Kohtaamispaikka-instituutiota.
Nyberg jatkoi johtajana eläköitymiseen saakka, vuoden 2009 loppuun, mutta kertoo tapahtumista myös vuoden 2010 jälkeen.
Viime vuodet ovat olleet tempoilua monessa mielessä. Johdon valinnat eivät ole onnistuneet ja hallinnon ratkaisut ovat olleet eripuran kohteena. Ei ole myöskään kerta eikä ensimmäinen, kun uusi toiminnanohjausjärjestelmä osoittaa toimimattomuutensa - ainakin aluksi. Näin kävi Akateemisen kohdalla vuonna 2013. Nyberg: ”Uuden järjestelmän käyttöönotto oli katastrofi Akateemisen myynnille”.
Vuonna 2011 Nyberg otti vastaan Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävät, joista hän kertoo innostuneesti. Se urakka päättyi vuonna 2015. Nyberg on jatkanut viime vuosina kirjakauppa-alan hallinnollisissa tehtävissä. Pätevälle miehelle on kertynyt paljon luottamustehtäviä.
:::::::::::::
Nybergin osin kitkeränsävyinen arvostelu kohdistuu pääosin suurten tavaratalojen (vrt. Tukholma) kyvyttömyyteen ymmärtää kirjakaupan luonnetta. Akateemisen vaikeuksien takana ovat olleet omistajan, Stockmannin suunnattomat vaikeudet saada koko tavaratalon toiminta kannattavaksi. Akateeminen joutui retuutettavaksi osin omistajan hallinnollisten virheiden seurauksena.
Eräs vaihe Akateemisen historiassa päättyi, kun Bonnier Books osti Akateemisen Stockmannilta vuonna 2015. Tässä yhteydessä Nybergille paljastui, että Akateemisen myynti oli pudonnut 26 prosenttia siitä, kun hän jäi eläkkeelle. Joulukuussa saman vuonna paljastui että Akateemisen varaston nimikemäärä oli pudonnut kahdessa vuodessa 80 000 nimikkeestä 40 000 nimikkeeseen. Sen jälkeen nimikemäärä on jatkanut putoamistaan. Yhdeksänkymmentäluvulla nimikkeitä oli 140 000!
Samaan aikaan kilpailija, Suomalainen Kirjakauppa on menestynyt huomattavasti paremmin.
Nyberg kertoo yksityiskohtaisesti kirjakauppa-alan ja kustannustoiminnan vaikeuksista, mutta ei pohdi laajemmin ihmisten mieltymysten muutoksia eikä sähköisen viestinnän tuomia haasteita. Tosiasia on, että E-kirjojen osuus oli vain kolme prosenttia Akateemisen myynnistä vuonna 2015.
Muutosten täytyy olla syvemmällä kuin hallinnossa. Kysymys on koko informaatiokentän vallankumouksesta. Onko lukeminen vähentynyt? En tiedä, onko se kokonaisuudessaan vähentynyt, mutta nyt se kohdistuu merkittävältä osalta kirjaa huomattavasti lyhyempään (lyhytjänteisempään) ilmaisuun, suorastaan huudahduksiin.
Ongelmia ei kannata kuitenkaan liioitella. Jokavuotiset Helsingin kirjamessut keräävät 80 000-päisen osanoton. Kirjojen lukeminen on edelleen vakiintunut osa ihmisten vapaa-aikaa.
Onko Akateemisen tarina kertomus suomalaisen sivistysajatuksen noususta ja tuhosta? Ei sentään. Jos vältetään liiallinen dramatiikka niin historiallisesti - vuosilukuihin tukeutuen - Akateemisen elinkaari kattaa järjestelmällisesti toteutetun suomalaisen kansansivistystyön vaiheet. Sen historia on vakuuttava mitattuna millä mittapuulla tahansa.
Näyttää siltä, että suuri osa kirjakauppojen asiakkaista haluaa edelleen hypistellä kirjaa sekä kirjakaupassa että lukiessa.
Nybergiä pyydettiin kirjoittamaan kirja Akateemisesta. Se on ollut edellä arvioinnin kohteena. Kirjan työnimi oli ”Akateemisen Kirjakaupan rappio ja tuho”. Kirjan nimi kuitenkin muuttui, ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti