Loukkaavaa vai vain poliittisesti epäkorrektia?

Hesarissa (Lauantaiessee 23.9.2017: ”Poliittisesti korrekti huumori on parempaa kuin epäkorrekti”) toimittaja Juho Typpö käsitteli amerikkalaisen nykykoomikon Dave Chapellen tapaa harrastaa epäkorrektia stand up -huumoria. Käytännössä Chapellen huumorissa on kysymys vahvemmassa asemassa olevan pilkasta itseään heikommassa asemassa olevaa kohtaan. Englanninkielinen termi kuuluu: punching down (”alaspäin lyöminen”).

Käsittelen tässä aihetta laaja-alaisesti viitaten soveltuvin osin Typön mielenkiintoiseen artikkeliin. Kysymys epäkorrektiudessa on itse asiassa hienotunteisuuden puutteesta. Vitsin varjolla saa loukata – sehän on vain vitsi! Voisi sanoa, että kysymys on vanhalta nimeltään loukkaamisesta ja uudelta nimeltään poliittisesti epäkorrektista käyttäytymisestä.

Chapellen tapauksessa on kysymys siitä, että hän harrastaa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa epäkorrektia (loukkaavaa) huumoria.

Olen saanut kohtuullisen kotikasvatuksen ja siihen kuuluu tietty hienotunteisuus. Se tarkoittaa, että miettii kaksi kertaa ennen kuin lohkaisee vitsin jossakin extempore-tilanteessa. On tietysti mahdollista kokeilla onnea ja yrittää sutkausta, josta ei varmasti tiedä osuuko se kohdalleen. Harrastan itsekin tällaista asiayhteydestä nousevaa sutkauttelua, joskaan en vähemmistöihin kohdistuen.

Kuten Typpökin kirjoittaa, kysymys on arveluttavasta tottumisesta uuteen sanomisen kulttuuriin. Kun en luvannut pysyä asiassa niin laajennan tarkastelua yleensä epäkorrektiuden uusiin ilmenemismuotoihin.

Donald Trump on omaksunut Pohjois-Korean Kim Jong-uniin kohdistuvissa herjoissa aivan uuden kielenkäytön valtiomiesten kesken. Kysymys ei ole siitä, että Trump olisi välttämättä aloittanut herjaukset, vaan siitä, että hän on jatkanut siitä, mihin vastapuoli on jäänyt , joka kuulostaa valtiomiehen ollessa kysymyksessä pahemmalta kuin tyylirikko. Niinpä puolin ja toisin aivan sumeilematta käytetään toisesta osapuolesta käsitteitä ”höperö” ja ”hullu”. Jopa fasistidiktaattorit välttivät tällaisia ilmaisuja. Samaan kategoriaan Kimin ja Trumpin kanssa kuuluu Filippiinien Rodrigo Duterte, joka taktikoi siten, että sanoo ensin pahasti ja vetää sitten takaisin. Trump taas toteuttaa armeijatyyliä (ei tosin Kimiä kohtaan), jossa ei pyydellä anteeksi (en muista, että hän olisi kertaakaan pyytänyt anteeksi käyttämiään tölväisyjä) vaan ”korjataan” paha sanonta jollain lievemmällä ilmaisulla tai kääntämällä puhe kokonaan muuhun aiheeseen.

Kun siirrytään tulkinnanvaraisempaan kielen käsittelyyn, niin meillä Timo Soini on yrittänyt parhaansa saadakseen poliittiset vastustajansa tai hänen sellaisiksi kokemansa ärtymään kehittämillään sloganeilla. Soini protestoi sitä vastaan, että ”punavihreissä” piireissä saa keskustella etnisistä ja feministisistä aiheista vain asianomaisten itsensä määrittämällä korrektilla tavalla. Soini taas on aikoinaan leimannut nämä tahot kulttuurimarxilaisiksi, joka on jotain väheksyttävää tai torjuttavaa, jotain ”kuuskytlukulaista” tai muuten vaan vastenmielistä. Ajatuksena on kohdistaa pilkkaa tällaiseen ”oikeaoppisena” pidettyyn ajatteluun.

Poliittisesti epäkorrekti ei siis enää ole suuren veden kummallakaan puolella loukkaavaa kielenkäyttöä, vaan siitä on tullut tietysissä populistipiireissä uusi normaali. Vanhaa korrektiutta puolustavat taas ovat käyttäneet epäkorrektiksi kokemistaan mielenilmauksista nimeä ”punching down”. Ehkä tämän voisi tulkita vyön alle lyömiseksi, josta lyöjät ovat sitä mieltä, että se pitää sallia.

Epäkorrektiudesta on tullut - rehvakkaasti - hyljeksittävän korrektiuden sijasta hyväksyttävä vastavoima: ei tarvitse käyttää korrekteja ilmauksia. Poliittisesti epäkorrekteilla ilmaisuilla taistellaan poliittisesti korrektia ilmapiiriä vastaan. Siinä ei koeta olevan mitään pahaa.

Poliittisesti korrektit ovat luoneet sääntöjä, joita ei tarvitse enää noudattaa. Heidät koetaan mielipidepoliiseiksi, kuten Typpö sen sanoo. Persut ovat julistaneet olevansa poliittisesti epäkorrekteja. Typpö viittaa Trumpiin, jonka koko presidentinvaalikampanja ja siinä menestyminen perustuivat poliittisesti epäkorrekteihin ilmaisuihin.

Yhdysvalloissa Chapelle on saanut kehuja show-ohjelmistaan oikeistopiireiltä, mikä ei tietenkään ole yllättävää. Oikeisto ilmeisesti kokee vanhat ”korrektit” käyttäytymismestareina, eliittipiireinä, jotka suvaitsemattomuuttaan (kunhan ovat ensi määrittäneet itsensä suvaitsevaisiksi) leimaavat oikeistopopulistit vastenmielisiksi.

Epäkorrektius on siis hyve.

Epäkorrektit ovat leimanneet punavihreät ”suvaitsevaistoksi”, jossa on sisäänrakennettuna suvaitsemattomuus epäkorrekteina pidettyjä kohtaan.

Yhdysvalloissa ja muuallakin uusnatsismi ja äärioikeiston kannatus on joidenkin mielestä ok, koska eihän se ole muuta kuin epäkorrektiutta. ”Näin rasismia ja äärimielipiteitä pyritään samalla normalisoimaan”, toteaa Typpö.

Epäkorrektiuttaan mainostavat ”tietävät” mielessään olevansa oikealla asialla. Ei epäkorrektius sen kannalla olevien mielestä ole millään muotoa kyseenlaista, onhan se omahyväisten korrektien hyväksyttyä vastustamista.

Jos epäkorrektisti käyttäytyvä jää kiinni vaikkapa kiusaamisesta, hän voi aina sanoa, että leikkiähän tämä….. Vaarallista tässä on, että rasistisesta epäkorrektiudesta luodaan uusi hyväksyttävä hyvän maun linja, johon vanhan korrektin edustajat - tavalliset ihmiset - yritetään saada tottumaan.

:::::::::::::::::

Kautta rantain korrektius/epäkorrektius -keskustelussa on kysymys - tulkinani mukaan – suhtautumisesta sivistykseen ja suvaitsevaisuuteen. Se, mitä ennen pidettiin sivistyksen merkkinä ei sitä enää välttämättä ole, vaan tieto ja osaaminen syntyvät joidenkin mielestä pelkästään omasta kokemuksesta: oikein on se, miltä tuntuu.

Varsinkin populistit näkevät eliitin omineen suvaitsevaisuuden. Siitä on tehty sivistyneisyyden merkki. Ymmärrän niin, että tämä suvaitsevaisten linnake on populistien pahin vihollinen maahanmuuttomyönteisyyksineen ja sukupuolivähemmistöjen ymmärtämisineen.

Muilta osin uudelleen määritetyssä ”epäkorrektissa korrektiudessa” voisi olla kysymys halusta hätkähdyttää, mitätöidä epäkorrektiudesta tabun piirteet, tehdä siitä salonkikelpoista ja viime kädessä kieltää eliitiksi koetun tahon pyrkimykset määrittää sivistyksen (lue: korrektiuden ) rajat.