Nicholas Eberstadt kirjoitti vuonna 2016 teoksen nimeltä ”Men Without Work”, jossa tarkastellaan Yhdysvaltain valkoisen väestön murheellista työllisyyskehitystä. Aihe nousi arvoon arvaamattomaan saman vuoden lopulla, kun Donald Trumpin menestys nimenomaan syrjäytyneiden valkoisten amerikkalaisten äänestäjien keskuudessa osoittautui vaalit ratkaisseeksi mullistukseksi. Tietenkään vaalien tulos ei ole kirjoittamisajankohdasta johtuen mukana Eberstadtin kirjassa, mutta faktat eivät ole lainkaan vanhentuneet. Ehkä oli hyvä, etteivät vaalitulokset päässeet vaikuttamaan kirjassa esitettyihin tietoihin.
Eberstadt kiinnittää huomiota finanssikriisin järisyttäviin vaikutuksiin Yhdysvaltojen talouteen. Bkt:n kehitys osoittaa, että meni miltei neljä vuotta ennen kuin bkt saavutti finanssikriisiä edeltäneen tason.
Saman tyyppinen tulos saadaan, kun verrataan työllisyysastetta, joka ennen finanssikriisiä oli sinänsä vaatimattomalla 65 prosentin tasolla, mutta on sen jälkeen vajonnut ennenkuulumattoman alhaiselle tasolle 61-62 prosenttiin. Vertailun vuoksi Suomen hallituksen tavoitetasohan on 72 prosenttia ja nykyisellään taso on hiukan alle 70 prosenttia. Olen tätä Yhdysvaltain ongelmaa tarkastellut erillisessä blogikirjoituksessa ”Parannetaanko työllisyyttä väärillä keinoilla?” (24.8.2016). Palaan siihen vielä jäljempänä.
Kysymys on kuitenkin pidemmän aikavälin ongelmasta, sillä verrattuna toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin nimenomaan valkoisten miesten työllisyysaste on pudonnut dramaattisesti. Ikäluokassa yli 20 vuotiaat pudotus vuodesta 1948 vuoteen 2016 on ollut 86 prosentista reilusti alle 70 prosenttiin. Vuosina 2015-2016 tilanne on parantunut, mutta vain aavistuksen.
Vielä yksi lukupari: parhaassa työiässä, 25-54-vuotiaissa työllisyysaste on pudonnut vuoden 1948 94 prosentista vuoden 2015 84 prosenttiin.
Kaiken kaikkiaan puhutaan 10 miljoonan 20-64 ikäryhmän miestyöpaikan ”alijäämästä”, jos vertailutrendinä käytetään vuotta 1965. Ja samaan aikaan vallitsee 4-5 prosentin työttömyys! Työttömyysaste on hyvin lähellä täystyöllisyyttä. Mistä tämä eriparisuus johtuu?
Onko koulutus pullonkaula? Tilastot ovat osin ristiriitaisia, sillä nyt koulutuksessa on huomattavasti enemmän aikuisia ihmisiä kuin 1960-luvulla. Osin tämä selittyy sillä, että jo työssä olevat täyttävät koulutuspaikkoja. Se, että työttömätkin ovat laajojen koulutustoimenpiteiden kohteena laskee 10 miljoonan työvoiman ulkopuolella olevan määrän 9 miljoonaan.
Lähes 10 miljoonan miestyöntekijän puuttuminen ei ole näkynyt minään sokkina Yhdysvaltain työmarkkinoilla. Ei vaikka työantajat valittavat ammattitaitoisen työvoiman puutetta. Sitä he ovat nimittäin valittaneet kymmeniä vuosia.
Eberstadt nostaa esille kaksi merkittävää syytä miesten työvoimakatoon. Ensimmäinen on naisten tulo työmarkkinoille sodan jälkeen. Naisten (25-54 vuotiaat) määrä työmarkkinoilla tuplaantui aikavälillä 1948-2015.
Tilastot paljastavat kuitenkin, että syyt ovat syvemmällä. Työllisyysaste on nimittäin laskusuunnassa sekä miehet että naiset yhteen laskien noin vuodesta 2000 eteenpäin.
Toinen merkittävä syy työvoimakatoon on, että työttömien ja töissä olevien lisäksi on työvoiman ulkopuolella olevia, so. työttömiä, jotka eivät hae töitä. Työttömyysaste (joka on siis hyvin alhainen) ei kerro koko totuutta ilman työtä olevista. Ikääntyvät työtä vailla olevat on ryhmä, joka nousi presidentinvaalikampanjan yhteydessä suorastaan ykköskategorian asiaksi.
Työvoiman ulkopuolella olevien miesten osuus alkoi kasvaa jo 1960-luvun puolivälistä alkaen. Aluksi nousu oli hidasta, mutta kiihtyi sitten tavattomasti. Vuonna 2015 tällaisia parhaassa työiässä (25-54-vuotiaat) olevia oli työvoiman ulkopuolella oli 7 miljoonaa(!).
On huomattavaa, että USA poikkeaa muista samalla vauraustasolla olevista maista. Vielä 1960-luvulla Yhdysvallat oli paremmassa puoliskossa mitattaessa miesten (25-54 vuotiaat) työhön osallistumista, mutta on sittemmin romahtanut heikoimpien joukkoon (jopa lähes heikoimmaksi länsimaaksi) tultaessa 2010-luvulle.
Viittasin edellä mainitussa ”Parannetaanko työllisyyttä väärillä keinoilla?” -kirjoituksessa Jason Furmanin artikkeliin ”The Truth About American Unemployment” Foreign Affairs -lehdessä. Tuossa blogikirjoituksessa totesin seuraavaa:
”Merkittävästi työllisyysasteeseen vaikuttaviksi syiksi Furman laskee seuraavat seikat: ensinnäkin teollisuustyön romahdusmaisen väheneminen (miljoonia työpaikkoja on menetetty eikä uusia ole tullut tilalle), toisena hän mainitsee teknologiapohjaisen osaamisen työpaikkojen muutoksen (skill-biased technological change), jossa työpaikkoja on säilynyt tai lisääntynyt valikoiden ja kolmantena vankilaan joutuneiden suuren määrän (todella Yhdysvalloille ominainen selitys!). Furman ei juurikaan analysoi syvällisemmin globalisaation vaikutusta töistä poisjääntiin. Toisaalta työttömyyden alhainen määrä USA:ssa estää liioittelemasta halpatyömaiden osuutta, sanoo Donald Trump mitä tahansa.”
Nicholas Eberstadt tarkastelee työllisyysastetta hieman toisesta näkövinkkelistä ja toteaa suurimman eron olevan mustien miesten ja kaikkien muiden välillä: ero työllisyydessä on kaksinkertainen. Sen sijaan latinojen työllisyysaste on jopa hieman parempi kuin valkoisilla.
Odotetusti koulutettujen ja kouluttamattomien välillä oli suuri ero työllisyydessä. Erottavana tekijänä oli myös naimattomuus (vs. avioliitossa olevat).
Eberstadt on ottanut kirjaansa pari opponenttia, joista tässä annan puheenvuoron Jared Bernsteinille.
Bernstein korostaa, että valkoisten työelämän ulkopuolella olevien ongelma ei ole odottamaton, vaan pitkäaikainen ilmiö, johon herättiin oikeastaan vasta, kun asia vaikutti ratkaisevasti presidentinvaaleissa. Jo vuosikymmen sitten New York Times kirjoitti (työvoimasta) puuttuvien miesten ongelmasta.
Bernstein pitää suurten ikäluokkien (Baby Boomers, 1946-64) ikääntymistä (ja poistumista työmarkkinoilta) merkittävänä työllisyystilastoihin vaikuttavana tekijänä, joka Bernsteinin mielestä jää Eberstadtilta liian vähälle huomiolle.
Eberstadt ja Bernstein tuntuvat päätyvän kannalle, jossa kysynnän puutteet ovat luoneet työllisyysasteongelman. Ainakin voitaneen sanoa, että kysyntää ei ole ollut vanhentuneilla työmenetelmillä tuotetuille tuotteille. Siksi mm. miestyövaltaisella ruostevyöhykkeellä ei enää pystytty tuottamaan vientituotteita kilpailukyiseen hintaan. Uuden teknologian (esim. vesisärötys hiiliteollisuudessa) käyttöönotto vähensi dramaattisesti työvoimaa. Koska vanhentuneelle osaamiselle ei ollut enää kysyntää ja muutoinkin työvoiman osaaminen oli puutteellista, jäivät työntekijät työvoiman ulkopuolelle.
Käsittääkseni tilannetta on vaikeuttanut se, että hyvin monet Yhdysvalloissa kaupungit kehittyivät yhden tuotteen, esimerkiksi hiilentuotannon ympärille. Kun tuotantotavat automatisoituivat tai tuotteen elinkaari oli lopussa, on seurauksena ollut paikka paikoin massiivinen työttömyys tai kokonaan työvoiman ulkopuolelle jääminen.
Vaikutelmaksi jää, että hyvin pitkään – itse asiassa kymmenien vuosien ajan – ajateltiin, että kehitys kehittyy ja ihmiset löytävät paikkansa. Valkoiset duunarit eivät olleet huomion polttopisteessä. Eberstadtin kirjassakin he ovat tilastoyksikkö suuressa työelämän ulkopuolella olevassa miljoonien ihmisten armeijassa.
Donald Trump löysi heidät populististen puheidensa kohteeksi ja turhautuneet duunarit tarttuivat katteettomaan täkyyn.
Kummastelen tuota kiihkoa työllisyysasteen nostoon,täytyisi tunnustaa tosiasiat,modernisti kehittynyt huipputegnologiaan turvaava maailma ei tarvitse kaikkia systeemin pyörittämiseen.
VastaaPoistaYhä suurempi joukko ihmisistä on epäkuranttia työvoimaksi,siksi pitäisikkin lähteä miettimään kehitystä toiselta pohjalta.
Esimerkiksi kannustaa ihmisiä mahdollismman omavaraiseen talouteen,vaikkapa siten etä vain yksi perheenjäsen olisi työllistetty tehosektorin palvelukseen.
Meillä suomessa oli vuosikymmeniä sitten sentapainen malli,esimerkiksi nykyisellä asuinpaikkakunnallani kenkäteollisuus teetätti kenkien punontatöitä perheillä,siellä perheenemännät ja jopa lapset tienasivat kotitaloustöillä.
Lasten hoito ja kasvatus tuottaisi varmasti tasapainoisempia yksilöitä,kodin rakastavassa ilmapiirissä,eikä lapsia tarvitsisi raahata vieraiden hoitoon,siinäkin säästettäisiin yhteiskunnan uusintamisessa.
Yritteliäisyys myös saisi luontaisia muotoja kun palkkatyössä käyvät voisivat rinnalla toimia harrastuksena hiljaleen ammatiksi kasvan toiminnan tuloksia, sellaisiakin tapauksia on jo nyt maassamme pilvinpimein, varsinkin maaseudulla.
Politikkomme pitävät kynsinhampain kiini menneenmaailman tavoista,toivottavasti tunnustavat tosiasiat.
Melko yleinen tulkinta on, että ilman korkaaa työllisyysastetta emme pysty pitämään yllä hyvinvointiyhteikuntaa siinä laajuudessa kuin se nyt on.
VastaaPoistaMaalaat melkoisen unelmayhteiskunnan eteemme, jos luopuisimme nykyistä tavoitteista. Useimmat eivät sitä hyväksyisi. Kellon kiertäminen taaksepäin ei liene mahdollista.
Minusta näyttää, että osa Yhdysvaltain alhaisesta työllisyysasteesta johtuu siitä, että elintaso on joiltakin osin niin korkea, että se mahdollistaa työstä poisjäännin!?