Rökäletappio siitä tuli eikä se ollut edes yllätys. Puhun yleisurheilumaaottelusta Ruotsi-Suomi 2017. Myötätuntoni on urheilijoiden puolella, he yrittivät parhaansa. Mutta tosiasiat on tunnustettava: maaottelu käytiin rääppiäistunnelmissa.
Jo nimi Ruotsi-ottelu ikonisuudessaan kuulostaa hiukan vanhahtavalta. Yleisurheilun asema on ollut aiemmin niin merkittävä, että käsite ”Ruotsi-ottelu” yhdistetään automaattisesti yleisurheilumaaotteluun. Tänään voitaisiin puhua mieluummin jääkiekosta, koripallosta tai lentopallosta, joissa on edetty aimoharppauksin.
Helppoa ei tule olemaan joukkueurheilulajeillakaan, sillä suuren yleisön nälkä kasvaa syödessä: halutaan nousukierteen jatkuvan, kuten viime kevään jääkiekon MM-kisoissa saatiin havaita.
Mitkä ovat päällimmäiset ajatukset juuri päättyneestä Finnkampenista? Yleisömäärä on ollut pitkään vaatimaton Ruotsissa pidetyissä maaotteluissa. Suomessa SUL on saanut niin suuret tulot, että maaottelua on voitu puolustaa sillä. Mutta kuinka kauan? Vielä 2016, kun ottelu käytiin sattuneesta syystä Tampereen Ratinan stadionilla (ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolella!) yleisöä oli yhteensä 30 000 ja lauantai oli loppuunmyyty. Kaukana takana päin ovat kuitenkin ajat, jolloin Helsingin stadion täyttyi molempina päivinä.
Entä jos maaottelu pidettäisiin alkukesästä? Ei käy, sanovat monet. Perinteet velvoittavat ja monen urheilijan kesä loppuu tähän kamppailuun. Vanhat toimimattomat periaatteet kannattaa kuitenkin murtaa. Se on eri asia löytyykö kilpailukalenterista tilaa tälle ottelulle. Tähtäisin itse ajankohtaan viikkoa ennen juhannusta.
Nyt käydyssä maaottelussa on vedottu siihen, että Suomella oli paljon loukkaantumisia. Tästä aiheutuikin iso määrä poisjääntejä ja osa mukana olleista kilpaili puolikuntoisena. Toisaalta Ruotsilla oli myös paljon poisjääntejä ja veikkaan, että osa johtui yksinkertaisesti siitä, että maaottelu ei tarjoa riittävästi haastetta.
Panin merkille, että Ruotsin joukkue oli parsittu kasaan osittain mestaruuskilpailujen sijoilla 4-6 olleista urheilijoista, vaikka mestaruuskisat käytiin vain viikkoa ennen maaottelua. On tietysti vaikea tietää, mistä tarkalleen oli kysymys, mutta epäilen motivaatio-ongelmaa joissakin tapauksissa.
Monelle urheilijalle maaotteluun pääseminen ja siinä menestyminen on edelleen iso asia eikä heiltä pidä viedä iloa. Kun jälleen on kuultu tutkimustietoa siitä, miten laajaa dopingin käyttö on ollut suurkilpailuissa – kyselytutkimukseen perustuen – ei ole ihme, että moni rehellinen urheilija asettaa päämääränsä realistisemmin. Tässä mielessä Ruotsi-ottelu on juuri sopiva tavoite monelle rehdille urheilijalle. Ruotsi-maaottelu – lähtökohtaisesti – käydään rehelliseltä pohjalta.
Monesti on tullut todettua, että osa niistä lahjakkuuksista, jotka tyypillisesti hakeutuivat ennen yleisurheilun pariin ovat nyt joukkuelajeissa, kuten jääkiekossa. Samoin lahjakkuuksia hakeutuu uusien lajien pariin, jossa huipulle pääsy vähäisemmän kilpailun vuoksi on helpompaa. Yleisurheilu huipulle pyrittäessä on sentein ja sekunnein mitattavaa raastavaa yksilöurheilua, jossa yhden huippulahjakkaan ihmisen ympärille on rakennettava tukitiimi, joka vie panoksellaan urheilijaa kohti maanosan tai maailman kärkeä. Tällaisiin uhrauksiin on yhä harvempi valmis.
Iloinen asia nyt käydyssä maaotteluryppäässä oli poikien ja tyttöjen voitokkaat ottelut. Taustalta on nousemassa uusia kykyjä, joista osa ehkä on valmis taistelemaan tiensä huipulle. Ainakin kokeneemmilla on tarjota tietoa siitä, mitä uhrauksia maailman huipulla tarvitaan. Haasteena on, miten saada nuorten ikäluokan harjoitteluinto kestämään aikuisiälle ilman loppuun palamista tai loukkaantumista.
Hain ottelusta erillisiä ilonaiheita varsinkin sen jälkeen, kun tilanteet stadionilla kääntyivät meille tappioksi. Topi Raitanen on ilman muuta yksi lahjakkaimmista yleisurheilijoistamme. Hänestä loistaa ulospäin urheilullisuus ja tuloshakuisuus, jolle ei ole toistaiseksi näkyvää lakipistettä näkyvissä.
Kiinnitin myös huomiota urheilu-uralleen paljon uhraavaan kestävyysjuoksija Robin Ryynäseen, jolla oli olemuksessaan vanhan hyvän ajan valoisuutta ja uskoa omiin kykyihin.
Naisista Viivi Lehikoinen on selvä ehdokas maailman huipulle, jos vain onni on myötä. Nuoret pikajuoksijat Samuli Samuelsson ja Samuli Purola ovat esimerkkejä kuinka pohjoisestakin voi nousta huippulahjakkuuksia pikajuoksuun. Nuoret seiväshyppääjänaiset (ja miksei miehetkin) ovat valmiina nousemaan huipulle. En tässä yritä luetella läheskään kaikkia, joihin huomio kiinnittyi, mutta seurataan kehitystä.
Loukkaantumisten määrä on ollut poikkeuksellisen suuri. Onko asialle jotain tehtävissä terveydentilan seurantaa tiivistämällä? En tiedä. Tämä on askarruttanut erityisesti tänä kesänä, kun olosuhteet muutoinkin ovat olleet epäedulliset: märkää, kylmää ja (vasta)tuulta on piisannut.
Onko urheilijoillamme enää asiaa maailman huipulle?
Manageri Jukka Härkönen osui varmaan oikeaan sanoessaan, että yleisurheilu on maailman huipputasolla geneettisesti lahjakkaiden ihmisten temmellyskenttä. Tästä voisi jatkaa, että yleisurheilu on levinnyt yhä laajemmalle maailmalla. Uudet kansakunnat kokevat ylevän tunteen omien menestyessä - sen saman, minkä Suomi aikanaan.
Lontoon MM-kisat osoittivat, että varsinainen kansainvälinen huippu ei ole terävöitynyt. Doping-kontrolli on mahdollisesti leikannut huipputulokset monien lajien osalta pois, mutta taso oli korkea muilta osin. Yllättäviä voimasuhteiden muutoksia tapahtui. Mistä oli esimerkiksi kysymys, kun jamaikalaiset pikajuoksijat romahtivat, ja miksi valkoiset urheilijat etenivät mustien kustannuksella? Ehkä doping-kontrollilla on osuutta asiaan.
Tuskinpa lakkaan seuraamasta yleisurheilua niin kauan kuin henki pihisee. Muistot ja tämän päivän nuoret, siinäpä vanhan piristys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti