Yksi ääni iskostui lähtemättömästi mieleeni, kun katsoin uutisia Vietnamista noina kuusikymmentäluvun päivinä. Se oli helikoptereiden roottoreiden lapojen läpätys. Se oli Vietnamin sodan taustahälyä yhdessä rockin klassisten kappaleiden kanssa. Vietnamin sota oli helikopterisota, kuten dokumentissakin sanotaan.
:::::::::::::::
Vuotta 1968 on selitetty monin tavoin. Se oli kummallinen sekoitus ahdistunutta liikehdintää. Se oli sekoitus ”rintamataistelua” (mielenosoittajat/viranomaiset) keskellä kaupunkeja ja taistelukentillä ympäri maailmaa. Tapahtumien kulku sai nähdäkseni käyttövoimansa Vietnamin sodasta, vaikka toki noiden aikojen levottomuuksiin liittyi paljon muitakin tekijöitä. Hullu vuosi joka tapauksessa on ansainnut nimensä.
Vietnamin sotaa käsittelevässä dokumentin osassa 6/10 käsiteltiin vuoden 1968 alkupuolta. Alkuperäisen dokumentin alaotsake ”Things Fall Apart” kuvaa ajan henkeä monellakin tavalla. Yhdysvaltain sotilasjohdossa virallinen optimismi oli edelleen johtava ajatus: ”tunnelin päässä näkyy valoa”. Vietnamissa oli vuoden alussa 485 600 amerikkalaista sotilasta.
Kun lähestyttiin vuoden vaihdetta 1968, amerikkalaiset tiedusteluviranomaiset saivat vihiä uhkaavasta Pohjois-Vietnamin armeijan ja FNL:n sissien liikehdinnästä. Oli tapahtumassa jotain dramaattista. Kenraali Westmoreland arvioi Khe Sanhin tukikohdan joutuvan ison hyökkäyksen kohteeksi ja muualla tapahtuvan harhautushyökkäyksiä. Khe Sanh rinnastettiin Dien Bien Phuhun. Tosiasiassa Khe Sanh oli harhautus ja päähyökkäys kohdistui maakuntien pääkaupunkeihin Saigon mukaan lukien.
Kysymys oli valtavasta sotilasoperaatiosta, jonka toteuttamistavasta käytiin Pohjois-Vietnamin johdossa ankaraa kiistaa. Kenraali Giap, joka vastusti massiivisia sotatoimia jäi tappiolle ja puoluejohtaja Le Duanin perinteisempi sodankäyntistrategia peri voiton. Toteutettiin pohjoisesta etelään massiivinen joukkojen siirto ja tietenkin mukana sotatoimissa olivat FNL:n sissit.
Vietnamin sotaa pidetään sissisotana. On kummallista, kuinka sissistrategian omaksuneet pohjoisvietnamilaiset yrittivät ratkaista sodan eräänlaisella rintamahyökkäyksen sovelluksella. Kenraali Giap näki paremmin kuin muut, ettei siinä voida onnistua. Hyökkäyksen ajoitus tet-uudenvuodenjuhlan aikaan merkitsi yllätysmomenttia, jonka pohjoisvietnamilaiset kuitenkin menettivät johtuen odotettua ankarammasta etelän vastarinnasta. Tavoitteena oli nostattaa kansannousu keskeisissä kaupungeissa ja Saigonin hallinnon kaataminen. Mutta siviilit eivät kuitenkaan ryhtyneet laajamittaiseen kapinaan.
Tammikuun lopulla 1968 käynnistynyt suuroperaatio oli verinen ja sekasortoinen tapahtumaketju, joka välitettiin amerikkalaisille TV-katsojille sellaisenaan ilman sensuuria. Näin ei tehtäisi eikä tehdä tänään, sillä tapahtuneet väkivallan purkaukset – omien poikien menetykset - vaikuttivat tappiomielialaa lisäävästi.
Saigonissa vallinnut petollinen turvallisuuden tunne petti ja sota tuli Saigonin kaduille. Pohjoisen joukot saivat käsiinsä kansallisen radioaseman ja tunkeutuivat Yhdysvaltain suurlähetystön alueelle. Tunkeutujat tapettiin, mutta toimittajat välittivät raa´at veriteot kesken tulitaistelujen jättämättä oikeastaan mitään kertomatta. Hyökkäys oli kaiken kaikkiaan nöyryytys amerikkalaisille.
Tapahtui yksittäisiä raakoja veritekoja. Niinpä kotirintama sai nähdä, kuinka Etelä-Vietnamin armeijan prikaatikenraali ampui kadulla vangittua vihollista päähän televisiokameroiden edessä. Julkinen teloitus herätti ankaran vastalausemyrskyn.
Media oli keskittynyt Saigoniin ja muualla maassa tapahtuneet sotatoimet jäivät vähemmälle huomiolle. Rajuimmat ja verisimmät taistelut käytiin historiallisessa Huen kaupungissa. Ennen kuin sissit ja pohjoisvietnamilaiset saatiin pois kaupungista se muuttui raunioiksi ja 110 000 siviiliä menetti kotinsa. Ennen lähtöään pohjoisvietnamilaiset teloittivat 2000 hallituksen yhteistoimintamiehiksi ja -naisiksi oletettua henkilöä.
Molemmin puolin julistettiin, että taistelu voitettiin. Totta on, että 84 000 FNL:n ja pohjoisen taistelijasta yli 50 000 kaatui. Amerikkalaiset ja etelävietnamilaiset pystyivät torjumaan hyökkäyksen, mutta taistelumoraalille tetillä oli demoralisoiva vaikutus, jolla oli kauas kantavia seurauksia. Uutisankkuri Walter Cronkite – ”Yhdysvaltain luotettavin mies” – sen totesi tetin jälkeen: sota ei ole voitettavissa.
Tet-taistelut merkitsivät torjuntavoittoa amerikkalaisille lyhyellä aikavälillä. Amerikalaiset pystyivät torjumaan vihollisen aikeet yksittäisissä taisteluissa, mutta sodan voittamiseen eivät voimavarat riittäneet, ja sen Cronkite sanoi ääneen.
Maaliskuussa 1968 New York Times kertoi, että sotilasjohto vaati 206 000 miestä lisää Vietnamiin. Vain 13 500 lähetettiin. Samoihin aikoihin julkaistussa mielipidetiedustelussa 63 prosenttia amerikkalaisista vastusti Johnsonin tapaa käydä sotaa. Johnson reagoi vähentämällä pommituksia, mutta paheksumisvyöry häntä vastaan oli päättymätön.
Vietnamista palanneiden vastaanotto ei ollut kunnioittava vaan pikemminkin välinpitämätön. Moni veteraani loukkaantui tästä: eihän sota ollut heidän keksintönsä.
Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalikamppailu käynnistyi vuoden 1968 alkupuolella ja toi omat dramaattiset käänteet hullun vuoden tapahtumiin. Suurimman yllätyksen tarjosi Lyndon Baines Johnson ilmoittaessaan, ettei hän suostu demokraattien ehdokkaaksi. Vietnamin epäonninen sota ja Robert Kennedyn asettuminen ehdokkaaksi lienevät olleen pääsyyt luopumiseen.
Keväällä 1968 salamurhattiin Martin Luther King. Kingin kuolema poisti pidäkkeet: hän oli maltillisen kansalaisoikeusliikkeen keulakuva. Nyt hänen vastustajansa purkivat koko aggressionsa kadulla. Yli 100 kaupungissa oli väkivaltaisia levottomuuksia, myös suurimmissa kaupungeissa. Mielenosoitukset liittyivät sekä Vietnamiin että kansalaisoikeuksiin. Opiskelijalevottomuudet levisivät ympäri maailmaa, Pariisiin, Lontooseen, Berliiniin…….
Järkytykset eivät loppuneet tähän, sillä kesäkuussa murhattiin Robert Kennedy. Yhdysvallat ajautui tilaan, jossa se ajelehti kohti seuraavia presidentinvaaleja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti