Mittaammeko työllisten vai työttömien määrää?

Työttömyyttä tarkastellaan kahdella päämittarilla, toinen on työttömyysaste ja toinen työllisyysaste. Käsitteet pitävät sisällään monenlaisia lähestymistapoja ja niiden merkitys on usein vaikeasti tulkittavissa.

Olen joissakin kirjoituksissa tarkastellut Yhdysvaltain työllisyystilastoja käyttäen niitä apuna Euroopan ja Suomen olosuhteiden tarkastelussa. Toki olosuhteiden eroavuudesta johtuen kannattaa olla varovainen verrattaessa uutta ja vanhaa mannerta toisiinsa.

Käytän seuraavassa ”pohjapaperina” HS:ssä julkaistua artikkelia ”EU:n työttömyys luultua valoisampaa” (Anni Lassila, HS 4.2.2018) ja omia kirjoituksiani ”Mitä työllisyysaste kertoo Yhdysvalloista, mitä Euroopasta?” (23.6.2014), ”Parannetaanko työllisyyttä väärillä keinoilla?” (24.6.2016) ja ”Valkoisen työmiehen nousu ja tuho” (8.9.2017).

HS:n artikkelissa (Lassila käyttää lähteenään Oxford Economcs -tutkimuslaitoksen analyysiä) pohditaan uuden ja vanhan mantereen eroja työvoiman osallistumisasteen avulla (= kuinka suuri osa työikäisistä on töissä tai etsii töitä). Osallistumisaste oli vuonna 2000 suurin piirtein samalla tasolla eli 66-67 prosentissa Atlantin molemmin puolin. Sen jälkeen osallistumisasteet ovat eriytyneet: Yhdysvalloissa se on laskenut 63 prosenttiin ja Euroopassa noussut 73 prosenttiin. Viime mainittua selitetään perustellusti naisten väkevällä tulolla työmarkkinoille. Yhdysvaltain negatiivista trendiä selitetään yleisellä tasolla finanssikriisistä alkaneella kehityksellä. Kuitenkin Hesarin artikkelissa luovutaan yrityksistä selittää analyyttisesti Yhdysvaltain ja Euroopan eroa: ”Yhdysvalloissa suuri osa työttömistä häviää syystä tai toisesta työmarkkinoilta kokonaan, minkä jälkeen he eivät enää näy työttömyystilastoissa”.

Tilanne ei siis näytä Euroopan kannalta – Yhdysvaltoihin verrattuna - niin huolestuttavalta kuin mitä on annettu ymmärtää. Myös Yhdysvalloissa monet tutkijat ovat pohtineet, mistä johtuu työllisyysasteen alhaisuus USA:ssa. Edellä mainituissa blogikirjoituksissa olen pohtinut näitä asioita. Totean mm. seuraavaa: ”Parhaassa työiässä olevien heikko työllisyysaste Yhdysvalloissa kertoo jotain fundamentaalista järjestelmien eroista. Onko siis niin, kuten olemme Euroopassa - ja varsinkin Skandinaviassa - aina väittäneet, että laaja sosiaaliturva on mahdollistaja eikä turmion tielle vievä ja Yhdysvalloissa, jossa työmarkkina on kova ja sosiaaliturva on heikko, ihmisillä on taipumus lyödä hanskat tiskiin turhautuneina ja luopua työn tavoittelusta? Se, että pitkäaikaistyöttömyys kasvoi räjähdysmäisesti suuressa taantumassa (eikä ole täysin palautunut) näyttää todistavan väitteen, että työmarkkinoilta syrjäytyminen on hyvin pysyvälaatuinen piirre.”

Ja edelleen:

”Työllisyysasteen heikkous Yhdysvalloissa kielii koulutuspolitiikan epäonnistumisesta. Työmarkkinat imevät kyllä ammattimiehiä ja naisia, mutta köyhimmän väen heikko koulutusaste näkyy työnhausta luopumisena. Tästä vuodosta (työmarkkinoilta ja työnhausta poistuneet) johtuu alhainen (nyt 4,1 %) työttömyysaste.”

Foreign Affairs -lehdessä (heinä-elokuu 2016) oli mielenkiintoinen artikkeli, ”The Truth About American Unemployment”, amerikkalaisten käsityksestä työttömyydestä nimenomaan työllisyysasteen näkökulmasta. Kirjoittaja Jason Furman on todella paneutunut asiaan.

Furmanin kirjoituksen kovaa ydintä on sen asian toteaminen, että työllisyysaste on pudonnut tasaisesti vuodesta 1953 lähtien, jolloin parhaassa työiässä (25-54 vuotiaat) olevien miesten osalta työllisyysaste oli kunnioitettavat 97 prosenttia. Sieltä on tultu alas nykyiseen 88 prosenttiin. Naisten osalta pudotus on ollut vastaavasti 77 prosentista 74 prosenttiin. Lohdullista tulosta naisten osalta selittää varmaankin naisten invaasio työmarkkinoille viimeisten vuosikymmenien aikana. Joka tapauksessa luvut paljastavat, että kysymys ei ole mistään aivan viime aikaisesta ilmiöstä. Kysymys ei siis ole ainakaan pelkästään finanssikriisistä johtuvasta alavireisyydestä.

Merkittävästi työllisyysasteeseen vaikuttaviksi syiksi Furman laskee seuraavat seikat: ensinnäkin teollisuustyön romahdusmaisen väheneminen (miljoonia työpaikkoja on menetetty eikä uusia ole tullut tilalle), toisena hän mainitsee teknologiapohjaisen osaamisen työpaikkojen muutoksen (skill-biased technological change), jossa työpaikkoja on säilynyt tai lisääntynyt valikoiden ja kolmantena vankilaan joutuneiden suuren määrän (todella Yhdysvalloille ominainen selitys!). Furman ei juurikaan analysoi syvällisemmin globalisaation vaikutusta töistä poisjääntiin. Toisaalta työttömyyden alhainen määrä USA:ssa estää liioittelemasta halpatyömaiden osuutta, sanoo Donald Trump mitä tahansa.

Furman asettaa kiperiä kysymyksiä, kun hän luettelee joitakin faktoja: USA:ssa on OECD-maiden alhaisin työmarkkinasäätely ja kolmanneksi alhaisin minimipalkkataso. Eikö tämän pitäisi johtaa parempaan työllisyysasteeseen? Tosiasiassa USA on kuitenkin työllisyysasteessa OECD:n alhaisimmalla tasolla yhdessä Kreikan, Italian, Portugalin ja Espanjan kanssa, jotka sitä paitsi kärsivät korkeasta työttömyydestä. Furman syyttää liittovaltion puuttuvaa panosta: USA käyttää vain 0,1 prosenttia BKT:stä aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Nicholas Eberstadt kirjoitti vuonna 2016 teoksen nimeltä ”Men Without Work”, jossa tarkastellaan Yhdysvaltain valkoisen väestön murheellista työllisyyskehitystä.

Eberstadt kiinnittää huomiota finanssikriisin järisyttäviin vaikutuksiin Yhdysvaltojen talouteen. Bkt:n kehitys osoittaa, että meni miltei neljä vuotta ennen kuin kansantuote saavutti finanssikriisiä edeltäneen tason (vrt. Suomi!).

Kaiken kaikkiaan puhutaan 10 miljoonan 20-64 ikäryhmän miestyöpaikan ”alijäämästä”, jos vertailutrendinä käytetään vuotta 1965. Ja samaan aikaan vallitsee 4 prosentin työttömyys! Työttömyysaste kertoo lähes täystyöllisyydestä. Mistä tämä eriparisuus johtuu? Nicholas Eberstadt tuo tarkasteluun uuden näkökulman: hän toteaa suurimman eron olevan mustien miesten ja kaikkien muiden välillä: ero työllisyydessä on kaksinkertainen. Sen sijaan latinojen työllisyysaste on jopa hieman parempi kuin valkoisilla.

Merkittävä syy työvoimakatoon ovat työvoiman ulkopuolella olevat, so. työttömät, jotka eivät hae töitä. Työttömyysaste (joka on siis hyvin alhainen) ei kerro koko totuutta ilman työtä olevista. Ikääntyvät työtä vailla olevat on ryhmä, joka nousi presidentinvaalikampanjan yhteydessä suorastaan ykköskategorian asiaksi.

Käsittääkseni tilannetta on vaikeuttanut se, että hyvin monet Yhdysvalloissa kaupungit kehittyivät yhden tuotteen, esimerkiksi hiilentuotannon ympärille. Kun tuotantotavat automatisoituivat tai tuotteen elinkaari oli lopussa, on seurauksena ollut paikka paikoin massiivinen työttömyys tai kokonaan työvoiman ulkopuolelle jääminen.

Vielä yksi syy:

Osa parhaassa työiässä olevista on vaurauden yhteiskunnassa voinut vetäytyä työmarkkinoilta saavutettuaan riittävän elintason. Heillä on ollut mahdollisuus valita työssä olon ja haluamansa muun tekemisen välillä.