Trumpgate: Venäjän uskossa, toivossa ja pelossa

Yhdysvalloissa on nyt vajaan parin vuoden ajan tutkittu venäläisten sekaantumista Yhdysvalloissa pidettyihin vaaleihin ja aivan erityisesti sekaantumista viime presidentinvaaleihin.

En usko, että asiassa päästään puusta pitkään, ellei tarkastella disinformaation sekä lähettävää että vastaanottavaa päätä. Luottamusyhteiskunta (ml. luottamus viranomaisiin ja hallintoon yleensä) ei toimi Yhdysvalloissa skandinaaviseen tapaan, ei läheskään. Liian paljon sokeaa luottamusta jää uskonvaraisiin asioihin.

Voittomarginaali viime presidentinvaaleissa – jota olen käsitellyt useissa blogikirjoituksissa – oli niin minimaalinen, että se saa enemmän kuin epäilemään, että venäläisten harjoittama propaganda on todella vaikuttanut vaalien tulokseen. Olen tästä lausunut epäilyni jo aiemmissa kirjoituksissa.

Hillary Clinton joutui presidentinvaalikampanjan aikana törkeän panettelun kohteeksi. Clintonin tiliin pistettiin mitä mielikuvituksellisempia tekoja (lasten hyväksikäyttö, murhat ym.). On todella vaikeaa lähteä arvioimaan, mikä osa solvaamisesta oli ulkomaista perää, ja mikä kotimaisten nettikokkien aikaansaannosta.

Syitä, miksi venäläinen vaikuttaminen tehoaa Yhdysvalloissa poikkeuksellisen hyvin on useita. Suurimmaksi vaikuttavaksi tekijäksi nostan yhteiskunnan polarisoitumisen. Kun epäluulo toisella tavalla ajattelevia kohtaan on suuri, on helppoa omaksua propagandasta valikoidut, omaa kantaa tukevat viestit. Viestien lähettäjät ovat harjoitelleet vaikuttamisväyliä huolellisesti. Myös amerikkalainen hyväuskoisuus on vaarallinen tauti. Se on yhdistelmä yhteiskunnan jakautumista ja heikkoa yleissivistystä. Sitä paitsi on helppo uskoa vieraaseen manipulointiin, koska omat yksioikoiset mielipiteet ovat jo valmiiksi propagandan suuntaisia. Vaikuttajatahojen työ on oikeastaan helppoa: tarvitsee vain lisätä vauhtia vallitsevaan trendiin.

Puhutaan ns. Dunning-Kruger -vaikutuksena tunnetusta ilmiöstä, jonka mukaan ”mitä vähemmän osaat, sitä herkemmin yliarvioit kykysi”. Vähäinen yleissivistys on siis omiaan lisäämään omia uskomuspohjaisia käsityksiä.

Blogikirjoituksessa ”V niin kuin valehtelu” (9.1.2017) totesin:

”Pääosassa valheiden levittämisessä ovat toki olleet amerikkalaisten omat valhetehtaat. Kysymys on kombinaatioista, jossa osasina olivat Clintonia vastustaneet amerikkalaisten omat valhemediat, palkatut trollit ja hakkeroijat, ulkovaltojen tiedustelupalvelut, Wikileaksin kaltaiset paljastussivustot ja niin edespäin. Tämän keitoksen osaelementtien painoarvoista voi esittää vain arvailuja.”

Trumpin kannattajakunnan Venäjälle alttiiseen tartuntapintaan on helppoa uskoa. Osa viesteistä oli tilanteeseen (vaalit) sovitettua kertakäyttöroskaa, johon ihmiset tarttuivat. Muistutan mieliin, mitä Donald Trump sanoi kannattajilleen valintansa jälkeisessä kiitoskiertueen puheessaan: ”Olitte rajuja, väkivaltaisia. Huusitte, missä muuri on, ja että haluatte muurin. Huusitte vankilaa, ja että hänet (vastaehdokas Hillary Clinton) on teljettävä vankilaan. Olitte ihan hulluja. Olitte inhottavia ja ilkeitä ja halusitte voittaa, eikö vain? Mutta nyt olette lempeitä, ettekä ollenkaan enää niin pahansuopia, sillä voitimme.”

Viaton pulmunen Donald Trump siinä suoritti täyden irtautumisen propagandaminästään. Harvoin ulkovallan (Venäjän) ja oma etu osuvat näin täsmällisesti yksiin.

Ei ihme, että Helsingin Sanomien toimittaja sanoi eurooppalaisena tuntevansa olonsa kiusaantuneeksi ja tosikoksi (!). Ei siis tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Hesarin jutussa ”Syytekirjelmä avaa Venäjän propagandaa” (Laura Saarikoski/22.2.2018) käsitellään erikoistutkija Robert Muellerin 37-sivuista syytekirjelmää, jossa eritellään Venäjän vaikuttamiskeinoja. Ei ole tarpeellista yksityiskohtaisesti eritellä artikkelissa esitettyjä vaikuttamismekanismeja. Ne olivat joka tapauksessa monipuolisia.

Venäjän strategia oli kaksiosainen. Manipulaatiolla pyrittiin (ja pyritään) vaikuttamaan esimerkiksi vaaleihin halutun tuloksen aikaansaamiseksi. Toinen kanava on tuottaa tietoa, jolla luodaan epävarmuutta ja hajotetaan kansakunnan yhtenäisyyttä.

HS:n toimittaja Laura Saarikoski viittaa mahdollisuuteen, että Suomeen vaikutetaan samalla tavalla: ”Se (Muellerin raportti) on hyödyllistä luettavaa myös suomalaisille, jotka saattavat joutua venäläisten vaikutusyritysten kohteeksi”. Olen vahvasti sitä mieltä – edellä esittämääni viitaten – että suomalaiset eivät usko pajunköyteen läheskään niin herkästi kuin amerikkalaiset. Täysin mahdotonta se ei tietenkään ole, mutta veikkaan, että harhaanjohdetuksi tulee pienen pieni vähemmistö kansalaisista.

Toinen juttu on, että Venäjä ei tuhlaa ruutia kovapäisiin suomalaisiin eikä sillä sitä paitsi ole aihetta kohdella suomalaisia samalla tavalla kuin suurvalta Yhdysvaltain vaalikarjaa. Venäjä on nimennyt Yhdysvallat päävastustajakseen.

Ei ole pitävästi todistettu, että Trumpin vaalikoneisto ja avustajakunta olisivat olleet mukana Venäläisten trollitoiminnassa tai siihen liittyvissä liiketoimissa, mutta epäilykset ovat vahvat: ei savua ilman tulta. Eri asia on sitten, että asioiden juridisesti pätevä todistaminen saattaa olla todella vaikeaa.

Massiivinen mielipidemanipulointi on nykyaikaisilla välineillä nopeaa ja tehokasta. Vastatoimenpiteet ovat olleet vain reagointia tapahtuneeseen. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat puuttuneet tai olleet tehottomia. Tähän on oikeastaan vain yksi syy: hyödynsaajia on ollut runsaasti.

Suhteellisuudentaju tulisi säilyttää vaikuttamiskeinoja arvioitaessa. Yhdysvallat on täynnä räikeää suurten yritysten ja järjestöjen rahalla tapahtuvaa lobbausta. Kysymys on vaikuttamisen kulttuurista. Venäjän menestyminen hukkuu tähän kokonaisuuteen ja perustuu kaiken mittaamiseen rahalla. Pesuveden mukana häviää vähäinenkin häveliäisyys.