Muuttuuko tapa tehdä poliittisia päätöksiä?

 

Eduskuntavaalit lähestyvät ja gallup-tuloksiin kohdistuu yhä suurempi mielenkiinto. Sekä Hesari että Yle ovat juuri julkistaneet hyvin lähellä toisiaan olevat puoluepuntarin tulokset. Kokoomus porskuttaa yhä myötätuulessa ja joka tapauksessa se on vahvoilla tulevaan hallitukseen. On vain pieni mahdollisuus siihen, että kokoomuksen veto ei jatkuisi vaaleihin saakka. Vain se itse omilla valinnoillaan voi tuhota onnistumisen edellytykset. Enemmänkin mielenkiinto kohdistuu kokoomuksen potentiaalisiin hallituskumppaneihin. Näistä vahvimmilla ovat sdp ja perussuomalaiset täydennettynä jollakin/joillakin pienpuolueilla.

Sdp:n kannatus viime vaaleissa oli 17.7 prosenttia ja se on säilyttänyt verrattomasti paremmin kannatuksensa vaalikauden mittaan kuin pääministeripuolueet aiempien vaalien jälkeen. Gallupeissa sdp on jopa lisännyt kannatusta viime vaaleihin verrattuna. 19.0 prosenttia tuntuu kiven hakatulta, jota se käytännössä tuskin on. Joitakin kehittämiskohteita olen ollut havaitsevinani sdp:n toiminnassa: sillä ei ole sellaista talousosaamista (tai esiintymiskykyistä talousosaamista) kuin johtavilla kilpailijoilla. Kysymys ei ole niinkään laadusta kuin määrästä. TV:n ajankohtaislähetyksiin tulevat sdp:stä usein samat hahmot (kuten esim. Matias Mäkynen). Puolueen kannattasi vastuuttaa kyvykkäämpiä talousosaajia lainkaan Mäkystä vähättelemättä. Missä on valinnanvara?

Luotettava puolueen mies Mika Kari kiinnitti vastikään huomiota aivan oikein puolueen turvallisuuspoliittisen osaamisen  ohuuteen. Siltä se näyttää ulospäinkin. Kari väittää puoluetta jopa alisuoriutujaksi. Tästä on matkaa johtavaksi turvallisuuspoliittiseksi osaajaksi, jota Kari puolueelle hahmottelee. Pääministeri on ottanut reippaasti kantaa - joskus mielestäni turhankin reippaasti - varsinkin Venäjän toimiin,  ja tarjoutuu näin sateensuojaksi, jos seuraajia ilmenee.

Mistään puolueesta ei ole viime aikoina puhuttu niin paljon kuin Suomen keskustasta. Kannatus on pudonnut vuoden 2019 vaaleista lähes neljä prosenttia ja vuoden 2015 vaaleista pitkälti yli 10 prosenttia. Kommentaattorit ovat kääntäneet kaikki kivet löytääkseen syyn keskustan heikkoon gallup-menestykseen. Syytä onkin, sillä puolueen kannatus on puolittunut alle 10 vuodessa. Onko nyt tapahtumassa se paradigman muutos,  jota on ennustettu vuodesta 1965 ja puolueen nimenmuutoksesta  lähtien. Kuihtuuko kepu 5-10 prosentin puolueeksi?

Keskustalla ei ole puutetta osaavista ja sujuvasanaisista poliitikoista, joten pihvin täytyy sisältyä niihin aiheisiin, jotka keskusta on pitänyt esillä. Elinkeinorakenteen muutos on varmaankin yksi osatekijä. Puolue joutuu rimpuilemaan väistämättömien muutosten keskellä. Lisäksi aggressiivinen esiintymistapa heikentää keskustan imagoa kansalaisten keskuudessa. Puolue ei osaa päättää haluaako se kuulua hallitukseen vai oppositioon. Riidanhaastajia harvoin palkitaan kansalaiskeskusteluissa. 

Tutkija Johanna Vuorelma kiinnitti Hesarissa 23.12.2022  huomiota mielestäni oleelliseen seikkaan nimittäin siihen, että keskustapuolueella ei ole ”kunnollista omistajuutta mihinkään isoon vaaliteemaan”. Näitähän ovat mm. ilmastokysymyskokonaisuus, velkakeskustelu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja maahanmuutto. Ne tarjoavat muille johtaville puolueille taisteluvälineet.

Onko nyt toteutumassa usein ennustettu keskustan putoaminen pienten puolueiden joukkoon, vai vieläkö se nousee? Uskon sen vielä nousevan ja jatkossa pystyvän parhaimmillaan 15 prosentin kannatukseen.

Perussuomalaisten kohdalla mielenkiinto kohdistuu siihen saako puolue aikaiseksi ”jytkyn” vai tyrehtyykö sen nousu kilpailijoiden lisätessä höyryä. Toisaalta perussuomalaisia hyödyttäviä herkullisia teemoja aivan vilisee silmissä: ilmastokysymykset, jengiväkivalta, energiakysymykset, maahanmuutto….

Perussuomalaiset panostaa edelleen populismiin ja protestiäänien keräämiseen. Ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä nykypolitikkaan ruokitaan yhä uusilla aiheilla, jotka hyödyttävät perussuomalaisia. Nykyinen maailmantilanne taas on sellainen, että uusia ristiriitoja synnyttäviä teemoja syntyy alinomaan. Etulinjassa kriisien kanssa taistelee tietenkin hallitus,  jonka tekosia perussuomalaiset repostelevat eturiviin tunkeutuen. Puolueella on kyllä politiikan osaajiakin selvästi enemmän kuin 2010-luvulla.

Suurin piirtein tasajalkaa käyvät kannatusmittauksissa vihreät ja vasemmistoliitto. Molempien kannatus on vakiintunut 8-10 prosentin välille. Puolueet jäävät historiaan tämän ns. vihervasemmistohallituksen tunnusomaisina voimina. Vihervasemmistohallitus sinänsä on porvariston haukkumanimen tulosta. Erityisesti keskusta on harjoittanut liioittelevaa leimaamista. Aivan turhaan,  sillä keskustan kannatus putosi porvarihallituksen aikana (2015-2019 ) jyrkemmässä kulmassa kuin nykyisen punamultahallituksen aikana (2019-2022(03).

Koko globaali ympäristö on kriisiytynyt. Vanhojen teemojen rinnalle nousee koko ajan uusia suuria aiheita, kuten energiakysymykset. Vielä on ratkaisematta kenen kaikkien laariin energiaproblematiikka ja -puheet satavat. Jää nähtäväksi yhdistääkö energiakriisi joidenkin tiettyjen puolueiden  intressejä.

Tuleva hallituspohja? Tähän saakka on pidetty luultavimpana,  että kokoomus ja perussuomalaiset löytävät toisensa, mutta aivan viime aikoina myös sosialidemokraattien ja kokoomuksen väliltä jäät ovat alkaneet sulaa. Haasteena on, että tarvitaan laajojen kansalaispiirien suostumus ennen kuin yhteisiä menoja saadaan rajoitettua niin paljon, että käytettävissä olevat resurssit saadaan riittämään. Velkakysymys on yksi näistä  taustalta esiin nousseista teemoista, jotka ovat saaneet poliitikot panikoimaan.

Uskon, että parlamentaariset ratkaisut yli hallitus-oppositiorajan tulevat yleistymään yksinkertaisesti siitä syystä, että haasteet ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei niistä selvitä normaalilla puoluekoneistoasetelmalla. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikasta ei ole seurannut eripuraa, vaan pikemminkin yksimielisyys on vahvistunut.