Elettiin kahdeksankymmentäluvun puoliväliä. IBM PC oli kova sana. Se oli hinnaltaan vain kovin kallis. Niinpä monet valmistajat kehittivät klooneja, jotka usein olivat etevämmin toteutettu kuin se ”oikea” IBM:n mikrotietokone. Itsekin innostuin tuohon aikaan mikroista. Olimme kehitelleet vaimoni kanssa ohjelmistoa kokonaisen oppilaitosryhmän hallinnolliseen käyttöön. Marssin kunnanjohtajan puheille ja perustelin tulevaa hankintaani, jonka olin valmistellut huolellisesti. Pelkäsin hylkäyspäätöstä, olihan tämän ”halvan” kloonikoneen hinta 24 000 silloista markkaa (euroiksi muutettuna 4000 euroa ja inflaatio huomioon ottaen tämän päivän rahassa varmaan 7000-8000 euroa). Kunnanjohtaja, joka oli vanhoilla päivillään ilmoittanut alaisilleen, että ”pitäkää minut irti näistä ATK-asioista”, erotti kuitenkin keveästi pienet asiat ja suuret asiat toisistaan: voit hankkia koneen ! Niin minä sain ikioman henkilökohtaisen tietokoneen ! Enkä mitä tahansa konetta, vaan kovan luokan Olivetti M 24 SP:n. Siinä oli Intelin 8 MHZ prosessori 8086 (ei siis 8085 !), 20 MB:n kovalevy ja sekä lerppu- että korppuasemat . Terve. Kehuin koneen ominaisuuksia kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Tarkentavia kysymyksiä ei esitetty . Onneksi. Vieläkin harmittaa, kun annoin sen vuosia myöhemmin pois eräälle tutulle. Sitä konetta ei olisi saanut rikki muutoin kuin pudottamalla se lattialle.
Mitä IBM:lle ja Olivetille kuuluu nyt ? IBM myi mikrotietokoneensa kiinalaiselle Lenovolle ja myös Olivetti möi PC-busineksen pois vuonna 1997. Viime vuosina yhtiö on monien vaiheiden kautta palannut mikrotietokonebusinekseen, muttei mitenkään merkittävänä toimijana. Hyvin tyypillistä kehitystä länsimaissa.
Ha-Joon Chang on selittänyt muutosta oivallisesti teoksessaan ”23 tosiasiaa kapitalismista”. Teollisuuden osuus elinkeinorakenteessa pienenee. Kuluttajien vaurastuessa kysyntä siirtyy teollisuustavaroista palveluihin eli tapahtuu ”de-industrialization”. Yleensä puhutaan, että kansantalous siirtyy jälkiteolliseen vaiheeseen. Mutta mikä on totuus teollisuuden ja palvelujen suhteesta?
Chang kiinnittää huomiota näköharhaan, joka johtuu siitä, että teollisuusyritykset ovat ulkoistaneet toimintoja, jotka ovat palveluja. Aiemmin ne luokiteltiin teollisuustuotannoksi, tuottivathan teollisuusyritykset ne itse. Palvelutuotanto siis kasvaa tilastoissa! Lisäksi esim. Britanniassa moni teollisuusyritys on pyytänyt luokittelemaan harjoittamansa yritystoiminnan palveluksi.
Normaali selitys teollisuustuotannon vähenemiselle on, että teollisuustuotanto on siirtynyt Kiinaan. Chang kuitenkin viittaa tilastoihin, joiden mukaan Kiinan nousu maailmantehtaaksi selittää vain noin 20 % rikkaiden maiden teollisuuden supistumisesta. Teollisuuden supistuminen alkoi monissa maissa jo 1970-luvulla.
Todellisia syitä palvelujen nousuun teollisuuden kustannuksella selvittäessään Chang toteaa seuraavaa: ”Kaikesta päätellen käytämme tuloistamme yhä suuremman osan palveluihin siksi, että palvelut kallistuvat suhteellisesti koko ajan, emme suinkaan siksi, että kulutamme jatkuvasti enemmän palveluita absoluuttisesti ottaen”. Ja aivan oikein: tietokonetta käyttävän henkilön palkka on noussut koko ajan (joka näkyy palvelun hinnassa), kun vaikkapa tuon Olivetin ”superkoneen” kaltaisen nykyaikaisen mikron hinta on pudonnut dramaattisesti 1980-luvun puoleenväliin verrattuna. Itse asiassa kirjoitan tätä blogia 1100 euroa maksavalla tietokoneella, jonka teho on huikea Olivetti M 24 SP:hen verrattuna.
Chang vertaa tietokoneen käyttöä parturissa käyntiin. Parturimenot ovat lisääntyneet koko ajan, vaikka parturissa käydään saman verran kuin 10 vuotta sitten. Tietokoneiden käyttö on sen sijaan lisääntynyt valtavasti samaan aikaan kun niiden hinta on pudonnut. Mistä moinen johtuu ? Syy on ilmeinen: teollisuustuotannossa tuottavuus kasvaa yleensä nopeammin kuin palvelutuotannossa.
Teollisuudessa voidaan lisätä koneita, kun taas palvelutyö on usein henkilökohtaista työtä. Suomessa on syyllistetty rankasti kuntien palvelutyötä siksi, että sen tuottavuus on parantunut huomattavasti hitaammin kuin esim. teollisuudessa. Tuottavuutta onkin palveluissa lähdetty ”parantamaan” omituisella tavalla: on heikennetty opetuksen laatua esim. sallimalla suuremmat luokkakoot. Yksityisen sektorin asiakaspalvelussa on yhä vähemmän henkilöstöä. Asiakas saa etsimällä etsiä palvelun tarjoajaa: palvelun laatu heikkenee, mutta tuottavuus siis nousee! Kukapa ei olisi ärtyneenä odottanut puhelinpalvelujonossa neuvojaa jossakin kiperässä ongelmassa. Asiakkaan on vaikea iloita tuottavuuden noususta!
On tietenkin palvelualoja, joissa voidaan tuottavuutta lisätä teollisuuden veroisesti. Rahoitussektori käy tästä esimerkkinä. Mutta miten kävikään finanssikriisissä ? Kehitettiin finanssi-innovaatioita, joiden avulla tuottavuutta voitiin lisätä, mutta valitettavasti innovaatioita käytettiin riskien kasvattamiseen. Rahoitussektori kasvoi nopeasti, mutta kestämättömällä pohjalla.
Chang selittää siis teollisuuden supistumisen suurelta osin sillä, että teollisuustuotannossa tuottavuus kasvaa nopeasti, minkä seurauksena teollisuustavaroiden suhteelliset hinnat laskevat.
Olenko minä ja monet muut olleet siis turhaan huolestuneita teollisuustyön vähenemisestä ? Ei suinkaan. Koska palveluvaltaisessa taloudessa tuottavuus kasvaa hitaammin, koko kansantalouden kasvu hidastuu. (Kasvava) nopean tuottavuuden teollisuus ei ole lisäämässä vauhtia.
Teollisuuden heikkeneminen johtaa kauppataseen vajeeseen. Perinteisesti ongelmaa on hoidettu devalvaatiolla. Eri asia on sitten, että esim. Kreikan kaltainen heikon teollisen pohjan valtio ei todennäköisesti edes omaan valuuttaan siirtyen voi korjata kilpailukykyään devalvoimisella. Eikä tietenkään pysty Suomikaan, mutta onneksi meillä on vielä teollista pohjaa.
Yksi tapa ”korjata” teollisuustuotannon alenemista (sekä kauppa- ja vaihtotaseen heikkouksia) on lainata rahaa ulkomailta. Ja näinhän on todella tehty länsimaissa! Kaikkialla, jopa palveluvaltaisessa Yhdysvalloissa, myönnetään, että tämä on kestämätön tie. Palveluiden osuuden kasvaessa (ja muiden seikkojen pysyessä ennallaan) maan vientitulot vähenevät. Sekä Yhdysvallat että Britannia (Lontoon City !) ovat esimerkkejä menestyvän palvelusektorin maista. Silti kumpikaan ei tahdo saada kauppatasettaan kuntoon. Jos nämäkään kaksi todella palveluvaltaista maata eivät siinä onnistu, niin mitenkä muut maat siinä voisivat menestyä. Yhdysvalloissa palvelutase on ollut monina vuosina 150 mrd dollaria ylijäämäinen, mutta se ei auta, kun tavaratase on ollut 700 mrd alijäämäinen.
Paras tapa edetä palveluvaltaisuudessa on lisätä palveluja teollisuus edellä, so. voimistuva teollinen tuotanto lisää markkinointia, tuotekehitystä ja johdon tehtäviä.
Olemmeko juuri nyt muutoksen edessä ? Maailmalta kuuluu huhuja joiden mukaan teollisuus on palaamassa kehittyneisiin länsimaihin. Joiltakin osin kyllä, mutta kokonaisuuden kannalta liian hitaasti. Tarvitaan siis muita keinoja. Löytyisikö ratkaisu siitä, että nyt veroina perittävät varat jätettäisiin osaksi teollisuuteen. Mutta ei omistajien tai johdon palkkioihin, vaan siten, että yritys ”pakotetaan” investoimaan.
Voisiko Olivetin paluu Italiaan olla pysyvää ? Voisiko Nokia käynnistää uudelleen matkapuhelimien tuotannon Suomessa? Epäilen. Vai olisiko kaikki liikenevät panokset suunnattava olemassa olevan teollisuuden tukikeinoihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti