”Arrive before you leave”, todettiin onnistuneesti aikanaan Concorde-hankkeen mainoslauseessa New Yorkissa (Concordella Atlantin ylittäminen kesti 3 tuntia, kun New Yorkin ja Lontoon välinen aikaero on viisi tuntia). Mikään muu ei sitten oikein onnistunutkaan. Kone oli tuhottoman kallis, meluisa ja vei valtavasti polttoainetta. Ha-Joon Chang käyttää kirjassaan ”23 tosiasiaa kapitalismista” Concorde-hanketta esimerkkinä valtioiden – tässä tapauksessa Englanti ja Ranska – epäonnistuneista teollistamishankkeista. Mutta miksi jotkut valtiot ovat kuitenkin onnistuneet ?
Etelä-Korea on esimerkki onnistujista. Itsekin eteläkorealaisena Chang (pitäisi kai sanoa Ha-Joon, mutta menköön) toteaa sarkastisesti, että sehän tarkoittaisi ”että me eteläkorealaiset olemme maailmanhistorian fiksuinta kansaa”. Itse asiassa Etelä-Korea on kopioinut menettelytavat Japanista, joskin kuten Chang sanoo ”Etelä-Koreassa käytettiin Japania kovempia keinoja”. Esimerkkinä Chang käyttää terästeollisuuden käynnistämistä Etelä-Koreassa. POSCO (Pohang Iron and Steel Company) perustettiin vuonna 1968 rutiköyhään valtioon. Raaka-aineista eikä kivihiilestä ollut tietokaan, johtoon pantiin entinen kenraali. Hanke oli täysin poliittinen, täysin valtiolähtöinen, mutta sotilasdiktatuurissa tämä onnistuu. Maailmanpankki ei antanut rahoitusta, koska hanke oli tuhoon tuomittu. Eteläkorealaiset hankkivat rahoituksen ja teknisen tietämyksen Japanista. Lopputulema on kuitenkin, että tehtaasta tuli erittäin kustannustehokas (nykyisin maailman neljänneksi suurin teräksenvalmistaja) yritys, miksi?
Suurinpiirtein samoilla periaatteilla käynnistettiin Samsung ja LG plus monet muut menestyvät yritykset. Miksi ”historian huonoimmista” ja kaikkien talousteorioiden vastaisista liikeideoista tuli menestystarinoita? Yksi syy - mutta vain yksi syy - on, että valtio käytti keppiä, porkkanaa ja uhkailua päästäkseen päämääräänsä. LG:n piti valmistaa tekstiilejä, mutta valtio ilmoitti toimialaksi sähkökaapelit. Että sillä tavalla. Taiwan ja Kiina sovelsivat edellä mainittuja oppeja omina versioinaan hyvällä menestyksellä.
Tietenkin voisin lisätä tähän Suomen - sekä onnistujana että epäonnistujana. Toisen maailmansodan jälkeen perustettu – osin sotakorvaustoimituksiin perustunut – teollisuus oli erittäin valtiovetoista. Suomalaiset veronmaksajat osallistuivat veroineen ja säästöineen rahoitukseen viivästyttämällä omaa vaurastumistaan. Valco-kuvaputkihanke taas esitetään usein esimerkkinä valtiojohtoisesta huonosta hankkeesta. Tosin minulle suurin pettymys oli se, että suomalainen tietotaito ei riittänyt kuvaputkien valmistamiseen edes Hitachin avustamana eikä se, että se oli poliittisesti huonosti johdettu.
Olen itse kiinnittänyt huomiota ehkä kaikkein epäpyhimpään esimerkkiin eli Yhdysvaltoihin valtion tukiaisten mallimaana ! Yliopistot ovat kyllä pääosin yksityisiä, mutta saavat erittäin suuren osan rahoituksestaan liittovaltiolta. Chang vahvistaa kuvaa toteamalla, että amerikkalainen puolijohde-, lentokone- ja internetteollisuuden kehitys perustuu valtion rahoittamiin tutkimusohjelmiin. Itse asiassa Chang toteaa, että kaikkein epätodennäköisimmät valtiot, USA ja Britannia ovat rikastuneet suojelemalla kotimaisia yrityksiä ja maksamalla tukiaisia eli käyttämällä keinoja, joista ne nyt varoittavat kehitysmaita. Chang ottaa aiheesta kaiken irti kertomalla valtiosta X, jonka teollisuustullit ovat 40-55 %, korruptio kaikissa muodoissaan rehottaa, valtio on laiminlyönyt velkojensa maksua, ulkomaisia sijoittajia syrjitään räikeästi, kartellirakenteet ovat vallitsevia, tekijänoikeuksia ei millään tavalla suojata…… Kysymys kuuluu, mikä valtio on kyseessä ? Tietenkin tämä valtio on äärimmäisen protektionistinen USA 1880-luvulla! Ja nyt tämän uusliberaalein opein hallitun maan taloustieteilijät opettavat vapaan markkinatalouden ehdottomuutta maille, jotka ovat samassa asemassa kuin Yhdysvallat 1800-luvun lopulla!
Mutta taas nykypäivään. Mitkä asiat tukevat valtionyhtiöitä suhteessa yksityisiin yrityksiin? Changin mukaan esimerkiksi se, että yritysjohtajat saattavat joskus olla liian lähellä perustamansa yrityksen toimintaa. Valtio saattaa asiantuntijoineen (tai ulkopuolelta hankkimansa asiantuntijuuden avulla) nähdä paremmin kokonaisuuden. Valtion hyvä verkostoituminen yksityisen sektorin kanssa on tietenkin tärkeää, joskin juuri Changin kotimaa on esimerkki, kuinka siteet – hyväveliverkostot - ovat pahimmillaan muodostuneet liiankin kiinteiksi, korruptioalttiiksi järjestelmiksi. Luonnollisesti Etelä-Korean menettely, jossa se antamansa tuen vastineena vaati tiukkaa raportointia tuloksista, on osa sen menestysreseptiä.
Tietenkin valtiot ovat lukuisia kertoja epäonnistuneet – myös Japani ja Etelä-Korea, mutta varsinkin monet Afrikan maat. Ehkä kuitenkin on niin, että valtion perustettavaksi ovat päätyneet kaikkein eniten pääomia vaatineet ja siten kaikkein eniten riskiä sisältäneet hankkeet. Yksityisellä rahoituksella hankkeet eivät olisi ehkä käynnistyneet ollenkaan.
Ehkä kysymys on siitä, että ainakaan ideologisista syistä ei kannata hyljeksiä kumpaakaan päävaihtoehtoa, yksityistä tai valtio-omisteista, vaan ratkaista asia saumattomalla yhteistyöllä eri toimijoiden kesken. Tämä koskee erityisesti sellaista vaihetta, jota nyt Suomessa eletään. En todellakaan takertuisi ideologisiin näkökohtiin sen enempää verotuskysymyksissä (teollisuuden veronkevennykset) kuin omistuspolitiikassa (valtion aloitteellisuuden hyväksyminen).
Niin, Concorde ei varmaankaan olisi koskaan noussut ilmaan, jos sen takana eivät olisi olleet isäntävaltiot. Pompöösi hanke ei koskaan päässyt perille. Perillepääsy-yritykset olisi ehkä pitänyt lopettaa jo ennen lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti