TV-yhden köyhyys-teema keskittyi taannoin siihen, miksi köyhyys on niin laajamittaista esimerkiksi Afrikassa ja Intiassa. Oli arvattavissa, että erimielisyyttä syntyi ympäri maailmaa tulleiden keskustelijoiden keskuudessa, joita olivat mm. entinen pääministeri Tony Blair, entinen ministeri ja Maailmanpankin varajohtaja Oby Ezekwesili ja intialainen kansalaisaktivisti Vandana Shiva.
Keskustelijoista Blair oli selkeästi optimistisin. Blair yritti kaikin tavoin siirtää keskustelun pois vaikeuksissa piehtaroimisesta ja löytää ratkaisukeinoja ulos ongelmista. Eniten Blair painotti hyvää hallintoa (so. korruption vastaisuus, pelisääntöjen uudistaminen ja talouden uudistusten käynnistäminen). Blair pyrki hakemaan positiivisia esimerkkejä noususta vaurauteen ja mainitsi erikseen Etelä-Korean. Blairin mielestä juuri myönteisistä esimerkeistä tulisi saada nostetta kehittyvien maiden ongelmiin.
Keskustelussa korostettiin sitä, että miljardi ihmistä on noussut köyhyydestä lyhyellä aikavälillä (tosin Aasian maiden osuus tässä on huomattava). Afrikassakin kuitenkin nähtiin valopilkkuja: lähes puolet väestöstä on suorittanut toisen tai kolmannen asteen koulutuksen, joka minulle oli uutinen. Afrikassa on myös nopein taloudellinen kasvu. Nuorissa on Afrikan tulevaisuus!
Shiva oli kaikkein pessimistisin. Hän eritteli ongelmien syyt: pääomakeskeinen tuotantotapa (maan riistäminen suurliikemiehille). Shiva puolusti pientuotantoa ja naisten työpanosta. On vavahduttavaa kuulla että velkakierteeseen Intiassa joutuneet pientuottajat ovat velkojensa keskellä tehneet suunnattoman määrän itsemurhia (270 000 kpl). Vaikuttaa siltä, että paljon mainostettu pienlainakampanja on pahasti epäonnistunut Intiassa. Onko käynyt niin, että lainojen myöntäminen on joutunut suurten pankkien haltuun, jotka ovat nähneet siinä vain business-ulottuvuuden? Karmeaa!
Shivan mielestä työntekijät eivät ole joutuneet köyhyyteen, vaan heidät on työnnetty sinne. Hän puhuu maananastuksesta, jolla varallisuus keskittyy harvojen käsiin (oligarkit). Maan lisäksi suuryritykset ostavat sähkö- ja vesilaitokset. Shivan mielestä Blairin esille nostamaa hyvää hallintoa ei ole ilman demokratiaa. Yllättävästi Shiva nosti esille luomutuotannon (epäilyni !) ratkaisuna tuotannon ongelmiin. Keinolannoitteiden merkitystä hän piti suorastaan vahingollisena. Muualta saadut tiedot vahvistavat Shivan näkemystä: jopa 40 % maanostosopimuksista tehtiin biopolttoaineiden tuottamiseksi ja vain neljännes päätyi ruokakasvien viljelyyn.
Suurinpiirtein yhtä mieltä keskustelijat olivat vallan liian epätasapainoisesta jakautumisesta. Myös hyvä hallinto voitaneen kirjata yhteiseksi tavoitteeksi. Perusero väittelijöiden kesken syntyi oikeastaan toimenpiteiden järjestyksestä. Blair kaipasi konkreettisia tekoja eikä halunnut keskittyä periaatteellisiin kiistoihin demokratiasta (jota hän tietenkin kannattaa). Blair sen sijaan korosti lahjontakulttuurin pois kitkemistä, laillisuusperiaatteen läpilyöntiä ja infrastruktuurin kehittämistä.
Toisessa päässä Shiva korosti kansanvaltaisen järjestelmän synnyttämisen ensisijaisuutta (eriarvoisuuden poistaminen), oikeudenmukaista maanomistusta (pientuotantoa suosivaa). Hän myös totesi sen hämmentävän piirteen, että kovassakin taloudellisessa kasvussa, köyhyys jää. Edelleen Shiva painotti suurmaanomistajien räikeitä toimia, joilla suljetaan tavallisten kansalaisten tie vaurastumiseen. Shiva korosti, ettei riitä, että todetaan korruptio ongelmaksi. Pitää kertoa korruptoijien nimet ! Suuyritykset saivat jälleen Shivan tuomion. Tuntui siltä, että avain Shivan ajatteluun oli hänen vastenmielisyytensä pääomakeskeistä tuotantotapaa kohtaan.
Afrikassa tuotetaan paljon ruokatarvikkeita, mutta tuotannon hyödyt poistuvat maanosasta. Veroparatiiseihin, totesi Shiva ! Lontookin mainittiin Blairin kiusaksi. Eikä kannata sivuuttaa EU:n roolia, joka toimittaa Afrikkaan suunnattoman määrän elintarvikkeita subventoiden omia viljelijöitään kymmenin miljardein euroin !
Mielenkiintoista oli kuulla Ezekwesilin mielipide, jonka mukaan matkapuhelin on monin verroin merkittävämpi vaurauden lähde kuin suurteollisuuden tuotokset ! Nokia olisi ehkä voinut nostaa omaa profiiliaan tässä asiassa enemmän kuin mitä se on tehnyt!
Tunnen suurta voimattomuutta vetää keskustelusta johtopäätöksiä. Seuraavat ajatukset tulivat kuitenkin mieleen (ei tärkeysjärjestys):
1)Talouspolitiikan (ml. sosiaalipolitiikan) nostaminen keskiöön. Talousosaaminen !
2)Pääomakeskeisen suurtuotannon ja pientuotannon yhteennivominen niin, ettei toinen kärsi (tarvitaan ehdottomasti pääomia, mutta kenen hallussa ne ovat ja mikä on pääomanhaltijoiden ensisijainen tavoite).
3)Demokraattisten periaatteiden läpivienti, jonka kanssa rinnan kulkee hyvän hallinnon periaate (korruptionvastaisuus, oikeusjärjestelmän kehittäminen ja yleensä hallinnon pelisääntöjen uudistaminen).
4)Valtioiden sisällä hallitusten, yritysten ja kansalaisten yhteistyö ja mahdollisimman pitkälle viety yksituumaisuus.
5)Kansainvälisen yhteisön yksimielisyys keskeisistä kehittämisperiaatteista
6)Uuskolonialismin torjuminen kansainvälisen yhteistyön avulla (maita ei enää vallata, vaan sitoutetaan merkittävät tuotannolliset alat itselle)
7)Koulutusjärjestelmän kehittämisen nostaminen ykkösprioriteetiksi ( teollisuuden johtoon ja asiantuntijoiksi on saatava oman maan kansalaiset)
8)Globaalin säätelyn kehittäminen niin, että heikot valtiot saavat riittävän suojan kansainvälistä riistokapitalismia vastaan
9)Kovakaan kasvu ei riitä, vaan tarvitaan kasvun hedelmien nykyistä huomattavasti tasaisempi jakautuminen
10)Maataloustuotannon viennin ja tuonnin problematiikan (ruokaa tuodaan vahvalla subventiolla kehittyneistä maista samaan aikaan, kun pitäisi panostaa omaan tuotantoon) ratkaiseminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti