torstai 13. joulukuuta 2012

Vesa Kanniainen vs. Heikki Patomäki

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen reagoi kovin myöhäsyntyisesti Heikki Patomäen teokseen ”Eurokriisin anatomia – mitä globalisaation jälkeen ?” Kanava-lehden kirjoituksessa ”Komentotalous on surkea ratkaisuehdotus eurokriisiin”.

Kanniainen hyökkää Patomäen kimppuun sokean raivon vimmalla. On vaikea ymmärtää, mistä tällainen antipatia kumpuaa. Onko hänellä jotain henkilökohtaista Patomäkeä vastaan?

Kanniainen vaatii tieteellistä määritelmää uusliberalismille, jota Patomäki pitää nykykriisin taustalla keskeisenä kriisin aiheuttajana (kuten minäkin). En aio esittää mitään tieteellistä määritelmää, mutta pääpiirteet voidaan hahmottaa: tehokkaiden markkinoiden teoria (markkinat ovat aina tai lähes aina oikeassa), sääntelyn purku ja mahdollisimman pieni valtio sekä trickle-down economics (valumatalous).

Kanniainen itse määrittää uusliberalismin ”rajoitetummaksi puuttumiseksi” talouden mekanismeihin ja sen vastavoiman taas pidemmälle meneväksi interventioksi talouden toimintaan. Itse kirjoituksessa hän on paljon kärjekkäämpi.

Kanniainen tarkastelee taloutta kliinisen tosikkomaisesti. Hän ei huomioi sitä, että talouden ongelmat kietoutuvat monella tavalla yhteiskuntapolitiikkaan, historiaan ja sitä, että näistä johdettuja näkemyksiä on hyvin monenkirjavia.

Kanniaisen näkökulma on kapean tieteellinen ja kapean taloustieteellinen. En usko tällaiseen ylemmyydentuntoiseen ”tieteelliseen” näkökulmaan . Olen joissakin blogikirjoituksissani protestoinut tätä taloustieteen henkisesti kapeaa ajattelua vastaan. Patomäki edustaa laaja-alaisempaa näkökulmaa ja ehkä juuri tästä syystä Kanniaisella palaa hihat. Kanniainen tarkastelee finanssikriisiä teoreettisesti kansantaloustieteen näkökulmasta ja Patomäki toteutuneen käytännön näkökulmasta. Ei ihme, että kipinöi.

Yksi avainkäsite Kanniaisella on tasapainon käsite ja hän sanoo, että ”taloustieteilijät viittaavat tasapainolla systeemin kunkin hetkiseen tilaan”. Hän siis yrittää torjua käsityksen, että markkinoiden tasapaino olisi pysyvä tai pysyvyyteen pyrkivä. John Nashiin viitaten hän toteaa että ”useimmat tasapainot ovat taloustieteilijöiden mukaan huonoja”. Ehkä onkin näin. Mutta uusliberaalit edustavat juuri päinvastaista linjaa, jossa markkinat pyrkivät aina tasapainoon. Tämä asenne on finanssikriisin syntymisen kannalta aivan oleellinen: ajateltiin, että markkinat itse tasoittavat esimerkiksi asuntojen hintojen nousun maltillisesti. Näin ei käynyt, vaan hintojen piti ensin käydä älyttömän korkealla ennenkuin ne lähtivät laskuun (lue: romahtivat). Vieläkään ei ole saavutettu järkevää hintatasoa, koska asuntomarkkinat ovat huonossa jamassa Yhdysvalloissa.

Patomäen kritiikki kohdistuu juuri näitä käytännön ideologeja kohtaan, jotka johtivat kehityksen tuhoon. Turha tässä on viisastella, mitä teoriat sanovat, kun todellisuudessa haksahdettiin pahasti metsään. Patomäki viittaa teoreetikkojen ”kuvitemaailmaan”, so. miten talouden ja ihmisten kuvitellaan toimivan. En mahda sille mitään, että Chicagon poikien ja muiden uusliberaalien ideologien teoriat kuulostivat juuri tällaisilta kuvitelluilta todellisuuksilta. Tämä osuu pahasti Kanniaiseen: hän näkee tiedettään pilkattavan.

Kanniainen leimaa Patomäen teesit komentotaloudeksi. Eihän tästä ole kysymys. Patomäki on valinnut varsin epäkiitollisen roolin ja pyrkii asettamaan jonkinlaiset ääriviivat tulevalle maailmalle, jotta koetun kaltaisia kriisejä ei tulisi. Tehtävä on todellakin epäkiitollinen: Patomäen keskeinen ajatus on ”globaali keynesiläisyys”, ts. kansallisvaltiopohjaisesta sääntelystä pitäisi päästä maailmanlaajuiseen sääntelyyn. Voidaan olla toki eri mieltä keinoista, joita hän esittää. Osa niistä on minunkin mielestä utooppisia. Ne ovat todella kaukana horisontissa, mutta ainakin Patomäki yrittää saada jotain tolkkua globaaliin talouteen.

Uusliberaaliin tyyliin Kanniainen leimaa julkisen sektorin syylliseksi rahamarkkinakriisiin. Kanniainen esittää, että ”kriisimaiden julkisen velan kasvu tuotti sen ennakoimattoman shokin, joka nyt horjuttaa (EU:n) rahaliittoa”. Väärin ! Vain Kreikan julkinen talous on ollut pitkään alijäämäinen. Sen sijaan esimerkiksi Espanjan ja Irlannin julkiset taloudet olivat tasapainossa vuonna 2008. Näissä maissa asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen, johti kansalaisten velkaantumiseen ja sitten – mutta vasta sitten – julkisen talouden ongelmiin.

Kanniainen syyttää Patomäkeä siitä että tämä kiinnittää huomion seurauksiin, ei syihin. Finansialisaation aiheutti Kanniaisen mielestä Yhdysvaltain keskuspankin johtaja Alan Greenspan. Tämä on aivan liian yksioikoinen mielipide. On totta, että Greenspan piti korkoja alhaisella tasolla it-kuplan puhkeamisen jälkeen. Tämä sinänsä oli oikeaoppista, koska maa oli taantumassa. Virhe tapahtui siinä, että korot jäivät alhaiselle tasolle peräti neljäksi vuodeksi (2001-2004), joka toimi yhtenä – mutta vain yhtenä - katalysaattorina asuntokuplan muodostumiselle. Tässä on kysymys paljon suuremmasta asiasta, nimittäin Greenspania ohjasi uusliberaali politiikka (tai pikemminkin ideologia), jonka mukaan markkinat ovat aina tasapainohakuisessa tilassa. Niinpä markkinoiden dynamiikkaan (nouseviin asuntojen hintoihin) ei pitänyt puuttua. Tämä ei ollut mikään Greenspanin diktaatti. Sen kannalla olivat esimerkiksi keskuspankin kakkosmies Ben Bernanke ja huomattava joukko taloustieteilijöitä, kärjessä Robert Lucas (Yhdysvaltain kansantaloustieteilijöiden yhdistyksen puheenjohtaja). Muista mainittakoon Etelä-Kalifornian yliopiston taloustieteen professori Arthur Laffer. Kysymys oli kerta kaikkiaan lähes kattavasta ideologisesta sekoilusta. Finansialisaation todellinen alkusyy on noudatettu uusliberaali ajattelutapa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla (markkinoden vapaus oli itsetarkoitus, sääntelyä purettiin systemaattisesti jne.)

Greenspanin kunniaksi on sanottava, että hän sentään kongressin kuulusteluissa (v. 2008) myönsi, että hänen ”ajattelussaan oli virhe”. Youtube -videoilta olen pannut merkille, että Arthur Laffer ei vieläkään myönnä tehtyjä virheitä. Kanniainen kysyy vihaisena, miten Patomäki selittää ”Yhdysvaltojen regulaattoreiden epäonnistumisen 2000-luvulla, kun varjopankkijärjestelmä ja haitalliset rahoitustuotteet syntyivät?” Käsittämätön lause ! Kanniaisen kuvailemat asiat tapahtuivat juuri regulaattoreiden alasajon seurauksena, ei regulaattoreiden takia ! Ei ollut riittävää sääntelyä. Tämä on taloushistorian viime vuosien ilmeisimpiä asioita. Yhdysvalloissa sääntelyn uusi tuleminen tapahtui laajemmassa mielessä vasta vuosina 2009-2010.

Kanniainen esittää oksitosiini-hormonin olevan epäsuorasti kadulla kapitalismin ylilyöntejä vastaan protestoivien ihmisten toimien takana. Vainiin. Jos tätä menee selittämään Ateenan kaduilla velloville massoille, niin kannattaa pistää kypärä päähän.

Kirjoituksessa on todellisia kukkasia: ”Ihmisten tulojen täysi tasaaminen on tuhoisaa”. Kuka tällaista on esittänyt? Voin kertoa Kanniaiselle, että vaikka kaikki maailman voimavarat kerättäisiin palkkojen tasaamisen taakse, hanke epäonnistuisi.

Kun Kanniainen syyttää Patomäkeä nöyryyden puutteesta: ”hän ei etsi totuutta, vaan uskoo sen jo löytäneensä”, niin sanoisin, että Kanniaisen kirjoitus paljastaa hänessä itsessään juuri tämän piirteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti