The winner takes it all

Viime vuosisatojen historia voidaan jakaa teknisten edistysaskeleiden mukaan ehkä kolmeen hyppäykselliseen vaiheeseen: ensimmäinen on höyrykoneiden myötä tapahtunut teollinen vallankumous 1700-luvun lopulta lähtien, toinen on sähkön läpimurtoon perustuva vallankumous 1800-luvun lopulta alkaen ja kolmas on informaatioteknologian paradigman muutos 1900-luvun lopulla. Tietenkin jako voidaan perustaa muihinkin edistysaskeliin, esim. polttoaineisiin, lääketieteeseen tms.

Kolmen teknisen edistysaskeleen keskinäistä suhdetta voidaan myös miettiä. Ei ole mitenkään varmaa, että informaatioteknologia olisi näistä vaikuttavin (se rakentuu sitä paitsi sähkön muodostamalle kivijalalle). Sen suuri merkitys on maailman pienentymisessä. Meillä on vihdoinkin Marshall McLuhanin maailmankylä täällä. Vai onko?

Toisaalta on syytä muistaa, että tämä viimeisin vallankumous on vielä kesken. Emme varmasti ole nähneet kaikkia niitä ihmeitä, mitä IT:n varaan voidaan rakentaa. Paul Krugman tuo esille erään mielenkiintoisen piirteen viime aikojen teknisestä kehityksestä nimittäin sen, että monet kehitysaskeleet ovat olleet hitaita, kestäneet vuosia. Tekstin tunnistus, puheentunnistus, hahmon tunnistus, kaikki ovat vieneet tavattomasti aikaa, eivätkä ne vieläkään ole läheskään valmiit, pikemminkin päinvastoin. Meidän on vaikea hahmottaa eri edistysaskeleita. Ainakin minulla on ollut kuvitelma, että monet asiat etenevät nopeammin kuin mitä on tapahtunut.

Onko erilaisen automaatiokehityksen seurauksena työpaikat katoamassa? On selvää, että työpaikat katoavat jatkossa kiihkeämmässä tahdissa kuin tähän saakka. Liikennepoliisit hävisivät kymmeniä vuosia sitten ja korvattiin vilkkaimmissa paikoissa automaattisesti toimivilla liikennevaloilla. Toisaalta informaatioteknologia on luonut uusia työpaikkoja. Johtopäätöksenä voitaneen esittää, että muutoksia työpaikkojen sisältöön ja luonteeseen tulee jatkuvasti. Tilanteen hallittavuus tulee päähaasteeksi.

Mielekkäämpi pohdinnan aihe on se, kuka saa rahat IT:n siivittämästä kehityksestä ? On todettu monissa yhteyksissä, että globalisaatio ja teknologinen kehitys suurentavat tuloeroja: tarvitaan yhä spesifimpiä taitoja ja ihmisten osaamiserot kasvavat. Osa töistä putoaa rutiinitehtäviksi, ei tarvita enää juurikaan esimerkiksi puhtaaksikirjoittajia. Työtehtävien hierarkia vähenee, kun väliportaita ei enää tarvita ja koneet hoitavat yksinkertaisimmat tehtävät.

Globalisaatio vie töitä kehittyviin maihin. Länsimaissa aiemmat osaamisintensiiviset hyväpalkkaiset työt, esim. autojen valmistus ”vaihtuvat” heikosti palkattuihin palvelualan työpaikkoihin. Esimerkiksi Wallmartilla on 1 600 000 työpaikkaa nyt, kun vuonna 1962 sillä ei ollut yhtään (keskipalkka Wallmartissa on noin 10 dollaria tunnissa). Palkkatyö ikäänkuin kokee eroosion.

Yhdysvaltalaistyöntekijöiden keskimääräinen tuntipalkka nousi 18,90 dollarista 21,34 dollariin (inflaatiotarkistetut luvut) vuosina 1973-2006. Kehitys on ollut dramaattisen heikkoa. Seuraukset ovat tutut: perheen äidit ovat menneet töihin, työpäiviä on pidennetty (ja lomia lyhennetty) ja on otettu vastaan useita töitä. Viimeinen vaihe – mutta vasta viimeinen vaihe - kehityksessä on ollut velanotto. Se on ollut monille amerikkalaisille ainoa vaihtoehto elintason laajentamiseksi.

Kehitystä on vahvistanut ammattiyhdistysliikkeen heikkous monissa maissa. Erityisesti Britanniassa ja Yhdysvalloissa ammattiyhdistys on tietoisesti ajettu alas. Entiset valkoisen enemmistön tekemät työt on korvattu värillisten tekemillä töillä. Näin on saatu halpaa työvoimaa, jonka seurauksena tietyt palvelut ovat edullisia kuluttajille. Korkean järjestäytymisasteen maissa sinnitellään vielä ”korkeilla” palvelualan palkoilla ja se näkyy palvelun hinnoissa. Toisaalta palvelualan köyhälistöä ei ole päässyt syntymään. Ruotsissa ja Saksassa on kuitenkin liuuttu jo tähän suuntaan halpa- ja osa-aikatyön lisääntyessä.

Osaamiskuilu on yksi seuraus globaalista ja teknologisesta kehityksestä. Tästä on seurannut palkkakuilu. On erittäin tärkeää huomioida kehityksen suunta: kuilu on edelleen kasvamassa informaatioyhteiskunnan laajetessa. Kun kulutus vähenee heikkojen tulojen seurauksena, pitäisi se tajuta sekä rikkaiden että köyhien ongelmaksi. Velkataloudella ei pitkälle pötkitä.

Olen monesti kiinnittänyt huomiota siihen, että kun trendi on päällä, halutaan lisätä vauhtia trendiin. Niinpä kun tuloerot ovat kasvaneet ja kuvittelisi edes myötätunnosta tunnettavan armeliaisuutta köyhien elintason nostamiseen, niin samaan aikaan eliitti rupeaa kapinoimaan muka enemmistön tyranniaa vastaan. Samaan syssyyn tuomitaan altruismi mitä viheliäisimpänä suhtautumistapana.

Mitä tarvitaan kehityksen kääntämiseksi? Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan erittäin kova panostus koulutukseen ja ennen kaikkea monipuoliseen ammatilliseen koulutukseen. Tarvitaan myös kovaa edunvalvontaa: tuloerojen repeäminen on kertakaikkiaan estettävä. Keinot ovat vähissä. Kun olen itse playoffs -menetelmällä pudotellut eri vaihtoehtoja pois, päästäkseni todennäköisimpään lopputulokseen, on jäljelle jäänyt oikeastaan vain yksi keino: innovatiivista ajanhermoon soveltuvaa työtä tarvitaan lisää. Valtiolla ei tulevaisuusperspektiivistä katsottuna ole mitään tärkeämpää roolia kuin tukea uutta tekemistä. Työaikojen pidentäminen on tässä vain sivujuonne.

Kahmivatko siis voittajat kaikki tulot tulevaisuudessa? Ei mielestäni , jos toimeen ryhdytään edellä mainituin keinoin . Viimeistään siinä vaiheessa, kun tulonjakotaistelun voittajat tajuavat, että kysymyksessä on Pyrrhoksen voitto, suunta kääntyy.