Outsider avarsi suomalaisten maailmankuvaa

Viime kesänä tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun aloitin Outsiderin Pekka Lipposten keräämisen. Viisikymmenvuotissyntymäpäivillä sain viimeiset puuttuvat kirjaset lahjaksi. Kiitokset vielä kerran vaimolle ja kollegoille! Samalla tuli kerätyksi kaikki Kalle-Kustaa Korkit. Lipposia on 96 ja Korkkeja 73 (jo neljäkymmentä luvulla ilmestynyt lyhyt erillinen Lippossarja ei mielestäni ole tässä vertailukelpoinen, eivät myöskään muutamat väljähtyneesti ilmestyneet Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki -kirjaset varsinaisen sarjan ilmestymisen jälkeen). Pekka Lipposen seikkailut ilmestyivät vuosina 1956-1964. Korkki alkoi ilmestyä vuonna 1958. Kuusikymmentäluvun puolivälissä näiden herrojen aika oli jo ohi.

En ole koskaan ymmärtänyt aikanaan hyvin suositun radiosarjan luonnetta: Lipposesta tehtiin siinä lähinnä tahaton pelle. Toista on kirjasarja. Vaikka sielläkin joissakin jaksoissa alitettiin rima, syntyi myös pieniä helmiä.

Lipponen oli reipashenkistä luettavaa sekä isille että pojille. Seksiä ei ollut. Jos Pekka näki vetävän näköisen naisen hän nielaisi kerran. Kun hän näki vielä seksikkäämmän naisen, hän nielaisi kahdesti. Siinä oli seksit. Väkivalta oli veretöntä, vaikka ammuskelua olikin. Ehkä koviten väkivalta kohdistui Pekkaan itseensä, joka lyötiin tainnoksiin keskimäärin pari-kolme kertaa jokaisessa 90-96-sivuisessa kirjassa.

Keräily alkoi vuonna 1962 isovanhempieni luona. Oltiin heinätöissä. Päärakennuksen vintillä oli pikku boksi, jossa nukuttiin. Huoneen päädyssä oli pieni ikkuna. Siellä hämyisessä tunnelmassa luin ensimmäisen kerran kirjan numero 68 ”Turkkilaista lunta”. Vieläkin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä, kun Outsider kuvaa tapahtumien ympäristöä: ”Iltataivas Istanbulin yllä oli muuttumassa nopeasti syvän koboltinsiniseksi…..”

Outsider alias Aarne Haapakoski oli itse maailmanmatkaaja. Se toi uskottavuutta seikkailujen ympäristökuvaukseen. Jossain vaiheessa Outsiderin tunnelmointi oli koko kiinnostukseni avainasia.

Seppo Tuisku kirjoitti kirjoja käsittääkseni jo 1950-luvun lopulla Outsiderin haamukirjoittajana ja jatkoi sitten yksin, kun Haapakoski kuoli vuonna 1961. Kun kirjoittaa kaksi lähes satasivuista kirjaa kuukaudessa vuosien ajan, ei voi ajatella, että syntyy mestariteoksia. Syntyy käyttöviihdettä.

Tilasin kustantajalta varhaisia Lipposkirjoja 10 kappaleen erissä. Postiljooni kantoi ne kotiin saakka. Hyvin suuri osa kirjoista on kerätty antikvariaateista. Jotkut numerot ovat jääneet erityisesti mieleen varsin kiehtovina. Mainittakoon tässä Lippossarjan numero 38 ”Myrkytetty tikari” ja numero 54 ”Kohtaus Nubian pikajunassa”.

Tällaisissa sarjoissa mielenkiintoisinta jälkikäteen on se, miten ne heijastavat ilmestymisaikojensa ajan henkeä. Lipposen menestys varmaan osin perustui siihen, että Lipponen oli Jaakko Selinin varhainen versio maailmanmatkaajasta. Lipponen kävi mitä eksoottisimmissa paikoissa kaikilla mantereilla. Siihen aikaan, 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, matkustelu ulkomailla oli harvojen herkkua. Eksoottiset olosuhteet vangitsivat ihmisten mielet. Ainakin saattoi kuvitella, miltä tuntui olla kaukaisilla mailla.

Lipponen oli umpisuomalainen mailla vierahilla. Hänen kommenttinsa toisrotuisista olivat karkeita, rasistisia. Tietysti tulee verranneeksi Lipposen kielenkäyttöä nykyisten muukalaisvihamielisten ihmisten puheisiin ja saattaa yllättäen löytää yhtymäkohtia: ovatko mutakuonot palanneet kielenkäyttöön lipposlaisessa mielessä? Outsiderin lähestymistapa on paradoksaalinen: toisaalta hän avarsi suomalaisten maailmankuvaa, toisaalta hän suodatti näkemykset savolaislähtöisen Lipposen kautta. Ehkä tässä oli yhdistelmä, joka tehosi.

Helsingin Sanomien haastatellessa kerran sarjan johdosta, toimittajat ihmettelivät, miksi pidän kirjoja kauhtuneessa matkalaukussa enkä esimerkiksi vitriinissä. Se nyt vain osoittaa arkista suhtautumista asiaan. Ehkä Lipponen on matkalaukussa aina valmiina lähtöön kohti uusia seikkailuja! Kerran sarjan keräyksen varhaisessa vaiheessa unohdin Lipposia täynnä olevan salkun junaan ja Lipposet lähtivätkin seikkailemaan. Salkku ja Lipposet löytyivät Joensuusta. Luoja varjelkoon VR:ää.

Mitä Lipposella tai Korkilla on annettava tälle päivälle? Kun kirjat lakkasivat ilmestymästä 1960-luvun puolivälissä, olivat toisenlaiset sankarit korvanneet heidät. Jerry Cotton tarjosi kovaksikeitetympää ja väkivaltaisempaa toimintaa kuin varsinkin Lipposet. Suomen Cottoneissa oli myös omaperäistä huumoria (saksalaiset alkuperäiset kertomukset olivat kyllä tosikkomaisia). Tietenkin TV:n sarjafilmit (Pyhimys, Nimeni on Cox, Bat Masterson jne. ) 1960-luvun vaihteessa ja heti sen jälkeen veivät suosiota Lipposen kaltaisilta tarinoilta.

Ehkä Korkki oli kohtalaisen lähellä kovapintaisia kilpailevia sankareita, mutta ei Korkinkaan vetovoima riittänyt. Ymmärrän varsin hyvin sarjan hiipumisen. Jotenkin Lipposet ja Korkit sopivat välittömästi sodan jälkeiseen aikaan. Ihmisillä oli suunnaton kevyen viihteen tarve. Kilpailijoitakin oli vähänlaisesti. Tietenkin radion kuunnelmien suunnaton suosio selittää paljon menestyksestä. Lipposen kohdalla se merkitsi 5 minuutin kuunnelmapätkiä keskipäivällä.

Mikä on tällaisen sarjan rahallinen arvo tällä hetkellä? Kirjamessuilla käydessäni olen vertaillut antikvariaattien ulosmyyntihintoja. Olen päätynyt arvioon, jossa kumpikin sarja on muutaman tuhannen euron arvoinen. Näillä hinnoilla Lipposia ja Korkkeja ei kannata realisoida. Enkä oikeastaan halua tehdä sitä mistään summasta.

Jäljelle jäävät muistot tarinoista. Korkkisarjan numerossa 2 ”Hopeinen pistoolinluoti” Outsider aloittaa kertomuksensa sankarinsa tapaamisesta seuraavasti: ”Tapasin Kalle-Kustaa Korkin Rosemarissa Caprilla ja istuimme monta iltaa hotellin muskatelliviiniköynnösten kattamalla terassilla, katsellen kuinka auringon lasku kimaloi Sorenton lahdelle ja valo sammui ja tähdet syttyivät ….”