Presidentti Niinistön mukaan ei olla varauduttu riittävästi siihen, että taloudessa voi mennä huonostikin. Talouspolitiikassa virheet tehdään nousukaudella: menestys nousee hattuun. Hän esittää asian toisen Varsinais-Suomesta tulleen valtiomiehen Mauno Koiviston tapaisella fundeeraamisella.
Niinistö on aikaisemminkin tuonut esille saman suuntaisia mielipiteitä. Reagoin eräässä blogikirjoituksessani aika kriittisesti Niinistön luonnehdintaan keynesiläisyydestä (”Niinistö ja keynesiläisyys”). Niinistö on kokonaisuus huomioon ottaen kuitenkin oikealla asialla.
Jostakin syystä nämä arvostelut lauotaan ilmaan. Niihin pitäisi saada järeyttä. Niinistö ei kuitenkaan halua (eikä ehkä pysty) viemään asiaa eteenpäin. Talouspolitiikassa hän on taustavaikuttaja. Asioiden kulkuun ei näytetä myöskään kansalaisten puolelta kiinnitettävän erityistä huomiota, vaikka kysymyksessä on vakava asia.
Suhdannevaihteluihin suhtaudutaan toispuoleisesti. Taantumassa ainakin yritetään elvyttää, mutta korkeasuhdanteessa ei haluta eikä osata viilentää (ei ainakaan tarpeeksi). Tätä voisi sanoa toispuoleiseksi keynesiläisyydeksi, mikä Niinistöäkin harmittaa.
”Antaa mennä, kuin kerrankin menee” on mielipide, joka on kuultu kerran jos toisenkin viimeisten kymmenien vuosien aikana. Laskukausina moititaan tiedotusvälineitä mustan puhuvasta uutisoinnista , jolla väitetyn mukaan aiheutetaan taantuma, jollei peräti lama. Olisikohan syytä pieneen itsekritiikkiin? Kyllä taantuman takana on aina reaalitalouden heikkoudet. Tiedotusvälineet tuovat toki oman kuorrutuksensa pessimistisiin näkemyksiin, mutta eivät ne taantumaa aiheuta!
Olisi edes joskus mukava kuulla yritysjohtajan suusta kriittinen kommentti ylikuumenevan talouden vaiheessa: nyt mennään liian kovaa, jarrutetaan rohkeasti ! Se toisi uskottavuutta myös taantuman lietsojia kohtaan esitettyyn arvosteluun. Taitaa olla turha toivo odottaa tällaista.
Tutkimuslaitokset lausuvat usein varoittavia sanoja, mutta ne kuulostavat niin aneemisilta. ”Siellä ne taas puhuvat omaa pessimististä jargonia”, saatetaan kuitata.
Olen pyrkinyt erittelemään noususuhdanteen vaaroihin liittyviä seikkoja eräässä aiemmassa blogikuvassani ”Miksi ei reagoida ?”. Tässä tuon nämä kritiikit esille vielä sanallisesti:
1)Väärä optimismi (arvostelijat leimataan korkeasuhdanteessa pahan ilman linnuiksi tai ilonpilaajiksi).
2)Korkeasuhdanteeseen liittyvää kuplaa ei voi analysoida ennenkuin se on puhjennut (Alan Greenspan !). Ajattelu johtaa helposti siihen, ettei talouden kriisejä voida lainkaan estää ennakolta.
3)Väärät ihmiset ovat oikeassa ja oikeat ihmiset ovat väärässä. Oikeat ihmiset edustavat establismenttia, joka ei voi myöntää tehtyjä virheitä. Väärät ihmiset ovat totuuden puhujia, joita ei voi ottaa vakavasti (vaikka olisivatkin esimerkiksi yliopistoprofessoreja).
4)Todellisesta asioiden kulusta ei olla selvillä. Arvuutellaan, mitä muut mahdollisesti tekevät, mutta heikko näkyvyys, ”sodan sumu” (fog of war) estää näkemästä talouden kehityksen vaaroja.
5)Taloustieteen edustajat epäonnistuvat arvioissaan. Onko taloustiede tiedettä ? Paul Krugman: ”taloustieteilijät eivät ole ratkaisu, vaan he ovat osa ongelmaa”.
6)Kokemuksesta ei opita ilveelläkään (Rogoff/Reinhardt: This time is different).
7)Halu/kyky ennaltaehkäistä korkeasuhdanteessa muodostuvaa kriisiä puuttuu. Liian moni saa hyötyä kriisin kehittymisvaiheessa. Ei haluta asettua trendiä vastaan.
8)Vastustetaan ideologisista syistä kaikkea puuttumista markkinoihin. Kriisin on synnyttänyt ideologia, jonka kannattajat eivät luovu ajattelustaan, vaikka sillä on tuhoisat seuraukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti