Julkisuudessa on paljon käsitelty erityisesti julkisen sektorin tietojärjestelmähankintoja. Ongelmaksi ovat nousseet järjestelmien hintakysymykset ja ohjelmistojen laatu. Olen seurannut läheltä it-järjestelmien toimituksia perheyrityksen kautta, ja yhtä ja toista matkalla havaittua on jäänyt mieleen.
Asianajaja Pekka Raatikainen on puuttunut alan ongelmiin Helsingin Sanomien Vieraskynässä 4.1.2015: ”Järjestelmien tehokas kilpailutus on kaikkien etu”. Ohessa lähinnä sivuan Raatikaisen esille nostamia asioita ja keskityn niihin osiin it-toimituksia/asiakkuuksia, jotka ovat itseäni vaivanneet.
Viittaamani it-yrityksen 30-vuotisen taipaleen aikana on tapahtunut muutoksia, joita käsittelen vain päällisin puolin. Itse olen nähnyt muutoksen siten, että aluksi oltiin ihastuneita, kun käsinlaskemisesta, konekirjoituksesta ja kalkkeerijäljennöksistä päästiin eroon ja otettiin käyttöön automaattinen tietojenkäsittely. Ohjelmantekovälineet olivat alkeellisia ja käyttöjärjestelmä oli MS-DOS.
Ihmiset kuitenkin tyytyivät ensi-ihastuksessaan tarjottuun ja ohjelmatkin olivat yksinkertaisia, vaikkakin räätälöityjä. Tärkeää oli kuitenkin, että ne luotiin tarpeeseen ja vanha käsityö jäi suurelta osin pois.
Noista päivistä ajattelu on muuttunut. Raatikainen toteaa, että ”suuri osa julkisten hankintayksiköiden laatimista it-hankintojen tarjouspyynnöistä sisältää ehtoja, joita toimittajien on mahdotonta toteuttaa”.
Tämä on yksi ongelma, mutta aihepiiriä on syytä eritellä hieman tarkemmin. Raatikainen toteaa, että suuntaus on kohti valmisohjelmia ja on siinä oikeassa. Ohjelmien hankkijat eivät kuitenkaan suostu valmiiseen, vaan haluavat räätälöintiä. Jotenkin tämä kertoo ihmismielen liikkeistä paljonpuhuvaa: mihinkään ei olla tyytyväisiä. Jo saavutettu etu herättää halun saada lisää muunnoksia, vieläpä ”juuri meidän tarpeisiin” sovitettuna . Pian koko ajatus valmisohjelmasta kuulostaa jäykältä byrokratialta. Toimittajan ja käyttäjän väliin syntyy kiista räätälöinnin ja valmisohjelman erilaisesta luonteesta.
Jää vaikutelma, että it-toimituksilta odotetaan aivan liikaa. Mikään muutosvaatimus asiakkaan puolelta ei ole liian pieni etteikö sitä voitaisi esittää. Työmäärästä viis. Samalla muutosten tekoon vaadittava taloudellinen resurssi kasvaa – jos toimittaja päättää laskuttaa jokaisen muutoksen.
Raatikainen toteaa: ”tarjouspyynnön tehnyt organisaatio vaatii usein käyttöönsä toimivaksi todettua valmisohjelmistoa, muttei hyväksy sitä, että valmisohjelmisto on markkinoille vakioitu tuote, joka tulisi ostaa sellaisenaan”.
Ison valmistajan lisensiointi usein estää räätälöinnin, jolloin ohjelmistojakelijat/jälleenmyyjät ovat asiakkaidensa kanssa vaikeuksissa viime mainittujen vaatiessa ohjelmistoon räätälöintiä.
Entä pienyritykset, joilla on oma (valmis)tuote. Heillähän on mahdollisuus räätälöidä tuotetta, kun isoa toimijaa ei ole taustalla vartioimassa. Ongelma ei kuitenkaan muutu. Myös pienet toimittajat joutuvat pitäytymään valmistuotteessa välttääkseen kohtuuttomat ja (asiakkaalle) kalliit räätälöinnit. Näin joudutaan jatkuvaan toimittajan ja asiakkaan väliseen jännitteeseen, jossa ohjelman toimittaja pyrkii mahdollisimman ”valmiiseen ” tuotteeseen ja ohjelmiston ostaja/käyttäjä vaatii yksilöllistä räätälöintiä.
Jos asiakkaita on satoja, käy räätälöintivaatimus ohjelmistotoimittajalle helposti ylivoimaiseksi tai sitten hinta on nostettava älyttömän korkealle tasolle.
Huomioivatko softan ostajat (asiakkaat) sen, että ”automaattinen tietojenkäsittely” menettää lopulta merkityksensä, kun asiakkaat vaativat valmisohjemaan loputtomasti variaatioita. Olisihan se hiukan hassua, että lähestyisimme joiltakin osin 1980-luvun puolen välin tietojenkäsittelyn käsityökäytäntöjä!
Julkishallinnon tarpeet Suomessa lähentyvät koko ajan yksityisen sektorin vastaavia tarpeita sekä maailmanlaajuisia toimintamalleja. Suomi ei ole ainutlaatuinen saareke, jossa kaikki pitäisi kehittää ja tehdä alusta lähtien uudestaan. Ainutlaatuisia ohjelmistoprojekteja tulee julkishallinnolla aina olemaan, mutta on koko ajan vaikeampaa keksiä perusteita suurille kehitysprojekteille kasvavan valmisohjelmatarjonnan sijasta.
Jos tarpeita vastaavaa palvelua ei löydy ja alalla on kuitenkin yksityisiä toimijoita, herää kysymys onko aika päivittää toimintamalleja sen sijaan, että tehdään jälleen uuden pyörän kehittävä projekti. Räätälöidyissä kehitysprojekteissa on suuri vaara syntyä yhden tarkoituksen järjestelmiä eli järjestelmiä, joita ei voida korvata millään muulla, vaikka järjestelmän omistusoikeus olisikin tilaajalla. Äärimmillään tämä johtaa julkishallinnon toimijan kustannuskilpailukyvyn menettämiseen yksityiseen toimijaan nähden, jos lähes vastaavan järjestelmän saa tilattua valmiina palveluna.
Nykyinen kehitys näyttäisi startup-yritysten myötä johtavan ennen kaikkea malliin, jossa järjestelmiä tarjotaan vastaamaan suoraan tarpeeseen, mutta ilman tilaajan ostamaa raskasta ja kallista järjestelmän kehitysprojektia. Asiakaskunta muovaa parhaat käytännöt järjestelmään ja järjestelmä kehittyy toimintamallien mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti