lauantai 30. tammikuuta 2016

Mä lehden luin

Talouselämä-lehdessä oli Venäjän ja lännen suhteita koskenut artikkeli, jota käytän ohessa esimerkkinä nykyaikaisesta ”uutisoinnista”. Koska Talouselämän uutinen on spekulaatioita herättävä, yritän samalla tulkita, mitä siinä oikein tarkoitettiin.

Artikkelin otsake on komea. Siinä lainataan Venäjän ulkoministeri Lavrovia ja otsikko kuuluu näin: ”Venäjällä ja lännellä ei ole enää paluuta entisiin suhteisiin”. Olisin melko varma, että suurin osa ihmisistä ymmärtää otsikon niin, että lännen ja idän välit ovat käytännössä kokeneet haaksirikon eikä paluuta säällisiin suhteisiin ole.

Sitten jutussa on tarkennus, jossa edelleen viitataan Lavrovin lausuntoon:

"Jotkut länsimaalaiset kollegamme sanovat, ettei Venäjän kanssa tehdä enää kauppaa - voin sanoa olevani heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että paluuta entiseen ei enää ole silloin, kun he yrittävät soveltaa yksipuolisia sääntöjä. Sen aika on ohi". Em. lauseen sisään on onnistuttu piilottamaan koko jutun otsake: ”paluuta entiseen ei enää ole”. Tosin tässä on tehty ”vanhanaikaiset” ja lainattu keskeltä lausuntoa harhaanjohtavasti pätkä, jota käytetään otsakkeessa ja jolla juttu saadaan myytyä lukijoille (ilmeisen onnistuneesti, kun minäkin sen huomioin). Lavrovin lausunto antaa kuitenkin aivan eri kuvan kuin mitä otsake tarkoittaa. Hänhän sanoo, että ”paluuta entiseen ei ole, kun he yrittävät soveltaa yksipuolisia sääntöjä”. Siis vain siinä tapauksessa ollaan suhteiden haaksirikossa, jos länsi yrittää soveltaa yksipuolisia sääntöjä.

Ja sitten juttu jatkuu…..

”Rossiiskaya Gazeta (lehti, johon Talouselämä viittaa) kirjoittaa, että tulevaisuudessa Venäjä suosii Yhdysvaltojen ja Euroopan kanssa `suhteita, jotka takaavat yhtäläiset oikeudet kaikille kansainvälisille toimijoille kansainvälisten lakien mukaisesti´".

Eli seuraa tarkennus hyvin myönteiseen sävyyn. Siinähän selvästi sanotaan, että Venäjä suosii maita, jotka takaavat yhtäläiset oikeudet kaikille kansainvälisille toimijoille. Ei enää puhettakaan suhteiden täydellisestä jäätymisestä. Vielä (samassa jutussa) Talouselämä lainaa Tassin uutista, jossa koko edellä mainittu lehden otsikko kääntyy ylösalaisin : ”Uutistoimisto TASSin mukaan Lavrov sanoi myös, että Venäjän ja lännen kiristyneiden välien aika päättyy pian, ja yhteistyölle rakennetaan uusi pohja.”

Yhdessä ainoassa lyhyehkössä jutussa onnistuttiin ”pilaaman” Venäjän ja lännen suhteet ja vielä ennustamaan niille loistavaa tulevaisuutta - ja täysin irrallaan siitä, mitä on reaalimaailmassa on sanottu.

Juttua lukiessa tuli mieleen, että tänä päivänä on ilmeisesti naiivia vaatia uutisoinnilta tarkkuutta, objektiivisuutta ja asiassa pysymistä.

PS

Toisena esimerkkinä nykyisen tiedonvälityksen kukkasesta esitän Ruotsin maavoimien komentajan Anders Brännströmin harkitsemattoman puheenvuoron Ruotsin armeijan järjestämässä tilaisuudessa. Hänen puheenvuorostaan revittiin otsake, jonka mukaan Ruotsi voisi olla sodassa muutaman vuoden sisällä.

Hän todella käytti näitä sanoja lauserykelmän keskellä. Samalla hän tahtomattaan antoi kuvan, että hänellä ikään kuin olisi tietoja jostakin välittömästä uhasta. Mikään hänen lausunnossaan ei kuitenkaan viittaa tähän. Aiheutettiin vain turha panikoiva reaktio (elleivät ihmiset sitten ole jo tottuneet tähän disinformaatioon).

Brännström ajatteli vain omaa asiaansa eli maajoukkojen valmiuden parantamista mahdollisen konfliktin laajentuessa, kuten suomalainen Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettaja Oscar Lassenius aivan oikein totesi omassa kommentissaan. Tällaisilla ruotsalaispuheenvuoroilla voi tietysti olla muitakin tarkoitusperiä: voidaan esimerkiksi pyrkiä lisäämään Natoon liittymisen kannatusta.

Joka tapauksessa otsakkeella saatiin jälleen nostettua lehtien levikkiä ja kenraali puolestaan sai säikähdysreaktion aikaiseksi, mitä hän ”harkitsemattomuudessaan” varmaan ajattelikin.

2 kommenttia:

  1. Medvedev,oli vastannut jonkin suomalaistoimittajan kysymykseen, ettei venäjällä ole oikeutta estää maastapoistuvien aikeita, joita muuten saataa taloustilanteen heikentyessä olla runsaasti. Myös se luo paineita normalisoida unionin ja federation suhteet. Kummallista kuinka suuriosa suomalaisista oletaa naapurissamme edeleen olevan Neuvostoliiton, joka todella rajoitti poispääsyä maasta. Tulipahan mieleeni myös se itäsuomen taloutta elvyttävä vaikutus, kun mahdollisesti kymmentuhatta rajavartiaa joudutaan palkaamaan,valvomaan europan onnelaan pääsyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aiheesta lisää seuraavassa kirjoituksessa "Rajanvetoa".

      Poista