Elämme vanhanaikaisessa maailmassa

”Demokratian kokeminen epäilyttäväksi on yhteistä monien kansalaisten eliitin vastaisuudelle. Miksi? Koska ajatellaan, että eliitti piileksii liberaalin demokratian savuverhon takana juonien itselleen etuja. Eliitti haluaa erottua yhä selvemmin tavallisten taavien ajatusmaailmasta, vieläpä niin, että se haluaa jalosti ja oppimestarimaisesti opettaa kansaa, joka ei ymmärrä omaa etuaan. Se haluaa paukuttaa rahvaan päähän, että köyhimpien on nyt kerta kaikkiaan luovuttava monista eduistaan ja totuttava maksuttomien tai vahvasti subventoitujen palvelujen niukempaan saatavuuteen.”

Näin yritin määrittää demokratian sisällä tapahtuneita muutoksia viime aikoina kirjoituksessani ”Todistammeko eliittien voittokulkua?” (21.1.2016).

Tuo edellä kuvattu eliitti muodostuu politiikan, liike-elämän ja virkamiehistön huippujohtajista ja heidän taustajoukoistaan.

Ongelmana on varmaankin se, että kun kansakunnan kellokkaat kertovat, mikä olisi kansalaisille oikein, eivät kansalaiset tai osa heistä luota näihin vakuuttelijoihin. Onko epäluottamukseen aihetta? Ei ole syytä ehdoin tahdoin epäillä, että päättäjät johtavat tahallisesti harhaan, mutta entäpä jos päättäjien käsitys olosuhteista ja ympäröivästä maailmasta on erkaantunut pahasti tavallisten Matti ja Maija Meikäläisten ajatusmaailmasta?

Kansalaisten terve epäily saattaa kohdistua päättäjien mielipiteisiin siten, että kenelläkään ei oleteta olevan viisautta päättää asioista. Epäily elää. Mitä tehdä?

Em. blogikirjoituksessani jatkoin:

”Tavallisten ihmisten mielipiteet on syytä ottaa vakavasti. Jos nykyiset demokratian muodot ovat epäilyn kohteena, niihin ei luoteta, tai ne koetaan herraskaisilta, on syytä vakavasti pohtia muutoksia. On selvästi nähtävissä, että tyytymättömyys ns. kansanvaltaista järjestelmää kohtaan on kasvamassa. Monet ihmiset hakevat turvaa (turvaa?) autoritäärisestä hallinnosta.”

Juuri autoritäärinen populismi on se, josta monet hakevat turvaa. Miksi? Ilmeisesti ihmiset vakuuttuvat populistien supliikista ja tietämyksestä. Näin tapahtuu jopa silloin, kun ulkopuolinen tarkkailija voi panna merkille, että populistin ajattelu on epäloogista ja suorastaan kelvotonta. Donald Trumpin kaltaiset päättäjiksi pyrkijät ovat tällaisia helppoheikeiksi luettavia ihmisiä, joihin monet kuitenkin uskovat. Ovatko ihmiset niin epätoivoisia, että he tarttuvat populistiseen auktoriteettiin viimeisenä oljenkortena? Vieläkin minussa elää epäily, että kansalaiset haluavat antaa - populismin kannattamisen kautta - ”viimeisen” varoituksen vakavasti otettaville poliitikoille ”muutoksen” välttämättömyydestä. Mutta mikä se muutos on? Sitä sietää pohtia.

Suomessa – olen tästä varma – tällainen pölhöpopulisti ei voi menestyä. Timo Soinin kokema palaute gallupeissa hänen melko vaatimattomasta populismistaan osoittaa, että ihmisten kohtalaisen hyvän yleissivistyksen mahdollistama kritiikki toimii edelleen.

Mutta asian pihvi on edelleen etsinnässä!

Saska Saarikoski epäilee tuoreessa kolumnissaan ”Politiikka on rikki, ministerit myöntävät” (HS 24.1.2016), että muutostarvetta ei ymmärretä. Hän lainaa nimettömänä joitakin haastattelemiaan entisiä ja nykyisiä ministereitä, joista yksi mielestäni osuu naulan kantaan, kun hän myöntää, että ”olemme keskellä pirullisia ongelmia, joihin ei ole olemassa absoluuttisia ratkaisuja”. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Muita haastateltuja ministereitä vaivaa ”hallitustrauma”. He eivät ymmärrä, miksi kansalaisten edunvalvonta estää toteuttamasta välttämättömiä ja hyviä uudistuksia, joita hyväntahtoinen hallitus ajaa. Ministeri valittaa, että korkeat oikeusoppineet tyrmäävät perustuslain tulkinnallaan perustellut muutosehdotukset…..

Vilkaistaanpa mitä Puolassa tapahtui. Parlamenttivaaleissa aiemmin kiihkokansallismielisenä tunnettu PiS-puolue kävi jouhevan ja ilmeisen asiallisen vaalikampanjan, jossa keskittyi perheiden ja eläkeläisten etujen ajamiseen. Vaaleissa puolue sai tuplajättipotin eli enemmistön. Mihin se käytti lisääntynyttä valtaansa? Heitti ulos vanhan vallan instituutiot, mm. oikeuslaitokset johdon. Kun siis ministeri täällä Suomessa arvosteli korkeita oikeusoppineita heidän omaksumastaan perustuslain tulkinnasta, asettaa ministeri kyseenalaiseksi pitkäjänteisen - hallitusten vaihtumisesta riippumattoman - oikeusvalvonnan. Eli haluaisiko hän valita Puolan tien? Kukin hallitus valitkoon omat tuomarinsa!

Entäpä jos vikaa on hallituksen ”pakkopolitikoinnissa”? Kokematon pääministeri, rehvakas, poikki ja pinoon -ulkoministeri ja kannattajiensa kiveen hakatun oikeistonäkemyksen omaksunut valtiovarainministeri ovat ajaneet miinakenttään.

”Globaali pelikenttä on muuttunut, mutta (suomalaiset) säännöt eivät”, toteaa eräs haastateltu ministerimme: valta on poliitikoilta pienentynyt, mutta vastuu ei. Hän viittaa muun muassa siihen, että robotit ja tekoäly mullistavat maailmaa…… Neljäs teollinen vallankumous (robotiikka, tekoäly) on yksi osa tätä muutosmyllerrystä.

Näkemyksissä on perää, mutta missä ovat ratkaisun avaimet ongelmiin?

On totta, että länsimaisten poliitikkojen asema on muuttunut ongelmallisemmaksi. Hallituskokoonpanot vaihtuvat nopeasti äänestäjien kyllästyessä odotukseen, että asiat sujuisivat paremmin. Tosiasiassa edellytykset parempaan ovat monilta osin huonontuneet, sillä globaaliin kilpailuun osallistuminen länsimaisella palkkatasolla on kova haaste. Olisin kuitenkin melkoisen varma, että autoritäärinen populismi ei pysty vastaamaan kuin pintahaasteisin.

Airbnb:n, Lyftin ja Uberin kaltaiset yritykset muodostavat perinteisen yritystoiminnan ja asiakkaan väliin uusia verkkokaupan ja liiketoimintakäytäntöjen sovelluksia ja samalla muuttavat ansainnan logiikkaa perustavaa laatua olevalla tavalla. Parhaillaan käydään perinteisen, ”vanhanaikaisen maailman” ja uuden uljaaksi koetun maailman välistä taistelua. Asiakkaan ja palvelun toimittajan roolit sekoittuvat aivan hämmentävällä tavalla. Uusi meritoituminen rikkoo myös perinteisiä eliittejä.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Hallituksen määräämien sääntöjen muuttamisen sijasta tai ohella hakisin koko ajattelun ja toimintatapojen muutosta. Puhuisin paitsi uudesta lukutaidosta niin kokonaan uudenlaisesta oppimisjärjestelmästä. Opetuksen ja oppimisen pelisääntöjen uudelleen kirjoittaminen vaatii irtiottoa sekä eliitiltä että alamaisilta. Uusien oppimistavoitteiden laadintaan tulisi osallistua koko laajan yhteiskuntakentän edustajat. Ne koskisivat sekä lapsia että aikuisia.

Ihan nopeasti tällaista muutosta ei saada aikaan. On siis sinniteltävä eteenpäin.

Miltei yhtä paljon kuin huippuosaamisen puutteista meidän pitäisi olla huolestuneita käytännön taitojen hallitsemisesta kriisitilanteessa. Jospa sille vanhanaikaisuudelle sittenkin olisi käyttöä: mökkikansan parhaat taidot pitäisi valjastaa jokamiehen ja -naisen kätevyydeksi.

Hyvinvoinnin rakennuspuita oli aikoinaan helpompi koota, koska resursseja oli yllin kyllin, kun taas hyvinvoinnin uudelleen muotoilu (ei purkaminen) hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ollessa lakipisteessä (?) vaatii aivan uuden otteen.