Turvattomuuden tunne lisääntyy

Taloustutkimus on tehnyt Maanpuolustuksen suunnittelukunnan (MTS) toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten turvallisuuden ja turvattomuuden tunteen syistä. Tutkimuksia on tehty vuodesta 1990 lähtien, joten aikaperspektiivi on käytössä. Arviota kysyttiin ”seuraavan viiden vuoden ” aikavälille.

Tutkimuksen tulos muistuttaa erehdyttävästi vastikään julkaistua kansainvälistä tutkimusta eri maiden kansalaisten tulevaisuuden optimismista tai pessimismistä. Kerroin tutkimuksesta arvioiden kera kirjoituksessani ”Olemmeko pessimistejä vai optimisteja?” (19.1.2016).

Verrataanpa Suomen tuloksia näissä kahdessa tutkimuksessa. Pessimismi/optimismi -akselilla jakauma oli 67 prosenttia vastaan 8 prosenttia ja turvattomuus/turvallisuus -akselilla 65 prosenttia vastaan 10 prosenttia. Identtiset tulokset! Voitaneen melkeinpä sanoa, että tulevaisuuden odotukset ihmisillä perustuvat hyvin pitkälle siihen, miten turvallisina tai turvattomina he pitävät ympäristöä.

Ja näinä aikoina ihmisten odotukset ovat valtaosin pessimismi- ja turvattomuusvoittoisia.

Ihmiset ovat siis hyvin turvallisuushakuisia asennoituessaan tulevaisuuteen. Jos halutaan optimistista suhtautumista tulevaisuuteen tarvitaan turvallisuuden tunteen kasvattamista – ja päinvastoin. Ne, jotka riekkuvat maailmanlopun ennustusten kanssa tänä päivänä ottavat kyllä melkoisen vastuun positiivisen ilmapiirin ja myönteisen turvallisuuden tunteen sabotoimisesta.

Ainakin Länsi-Euroopassa tämä saattaa merkitä riskinottokyvyn lamaantumista: odotusten tulee olla myönteisiä ennen kuin ryhdytään uuteen. Tulkitsenko oikein?

Koska pidemmän aikavälin tilastolliset jakaumat ovat käytettävissä, kannattaa turvattomuus/turvallisuusaspektia tarkastella myös aikaperspektiivin näkökulmasta. Viimeiset vuodet Suomessa on taannuttu dramaattisesti turvattomampaan suuntaan (turvattomuuden tunnetta kokevien ihmisten määrä on kasvanut 43 prosentista 65 prosenttiin vuosien 2013 ja 2015 välillä). Tulos ei tietenkään yllätä, kun ajatellaan, mitä on tapahtunut näinä aikoina.

Turvallisuuden tunne on sidoksissa taloudelliseen tilanteeseen. Yhdeksänkymmentäluvun laman aikoihin turvattomaksi tunsi olonsa hiukan yli puolet vastaajista (vrt. nykytilanne!). Nousukauden parhaina vuosina 2000-luvun vaihteen molemmin puolin ”turvattomuusprosentti” laski 25 ja 45 väliin.

Historiallinen tarkastelukin huomioiden viime vuosien kehitys on ollut poikkeuksellinen. Eniten ihmisten turvattomuuden tunteeseen vaikuttivat tutkimuksen mukaan työllisyystilanne, kansainvälinen terrorismi, taloustilanne ja turvapaikanhakijoiden määrä. Ainakin terrorismin pelko ja turvapaikkaongelmat ovat laajuudeltaan ennen kokemattomia. Sen sijaan Ukrainan tilanne ja kehitys Venäjällä herättävät nyt selvästi viime vuotista vähemmän huolta. Realismia! Niinpä Naton kannatus ja vastustus ovat jämähtäneet paikoilleen. Tämän vahvistavat myös muut tehdyt tutkimukset. Nyt 28 prosenttia ihmisistä oli liittoutumisen puolesta, 58 prosenttia vastaan. Pohjoismainen puolustusyhteistyö sen sijaan on korkeassa kurssissa. Luulenpa kuitenkin, että useimmat ovat ottaneet kantaa Ruotsi-yhteistyöhön!

Puolustuspolitiikka saa kiitosta. Ilmeisesti puolustuskyvyn uskottavuuden kohentamisessa on onnistuttu, kun taas ulkopolitiikan hoidon katsotaan heikentyneen. Maanpuolustustahto on on lähes ennätyksellisen korkealla tasolla. Tärkeintä on kuitenkin kansalaisten hötkyilemätön realismi: sodanuhkaa pidetään epätodennäköisenä.

Mitä tulos kaikkinensa kertoo?

Turvapaikanhakijatilanne varmaankin heijastuu kaikissa tutkimuksen tuloksissa, samoin kuin yleinen epävarmuus, mihin maailma on menossa. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun suhtautui kielteisesti 48 prosenttia vastaajista.

Tulevaisuuteen suuntautuvan pessimismin ja turvattomuudentunteen kasvu kertovat aidosti asioiden hahmottamiskyvyn ongelmista. Se ei ole ihme. Vielä sanokaamme 1960-luvulla haasteet pääosin olivat kotimaisia. Elettiin siinä kuuluisassa lintukodossa. Nyt konkreettinen ja vertauskuvallinen sodan sumu peittää näkyvyyden aivan uudella tavalla.

Ihmisillä on pyrkimys luoda käsitys ympäröivästä maailmasta, vaikka he sen vaikeaksi kokevatkin. Nyt monet kokevat, että on kadonnut viimeisetkin rippeet asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Onko näkyvyys tulevaisuuteen objektiivisesti heikentynyt vai onko tässä kysymys enemmänkin tunnetason kysymyksestä? Kaikki maailman ongelmat ovat nähtävissä tässä ja nyt internetin välittäminä, mutta myös tunnetasolla tapahtuu, kun ihmiset kollektiivisen tunteen tasolla kokevat raiskaukset tai pakolaislasten hädän. Turvapaikanhakijaongelma on nähtävissä tässä ja nyt omien silmiemme edessä. Oikea vastaus kysymykseen on, että tunne ja tieto kietoutuvat toistensa lomaan erottamattomalla tavalla.

Eräs seikka kannattaa ottaa korostetusti esille, johon olen joskus aikaisemminkin viitannut. Moni joutuu alistamaan piintyneet käsitykset aivan uuteen testiin. Solidaarisuutta vähäosaisia turvapaikanhakijoita kohtaan tunteneet ovat hämmentyneenä joutuneet uuden tilanteen eteen ja moni maahanmuuttoa vastustanut on joutunut kaivamaan esille mielensä sopukoista myötätunnon. Tämä tunteiden ristiinkäyminen on ollut omiaan herättämään lisää epätietoisuutta siitä, missä ollaan menossa.

Olen usein tuonut esille suomalaisen yhteiskunnan vahvuuden skandinaavisena luottamusyhteiskuntana. Olemme olleet poikkeuksellisen vahvoja luottamuksessamme toisiin ihmisiin ja viranomaisiin, itse asiassa aivan maailman kärkeä. Monien kokema turvallisuusvajeen tunne heikentää luottamusyhteiskuntaa, ja horjuttaa uskoa esimerkiksi poliisin kykyyn ylläpitää totuttua turvallisuuden tasoa. Katupartiot ovat luottamusyhteiskunnan kannalta vaarallinen piirre: oikeuksia ollaan ottamassa omiin käsiin.

Myös poliisi ja muut viranomaiset etsivät rooliaan uudessa tilanteessa. Viranomaisilla on ymmärrettävistä syistä tottumattomuudesta johtuvia ongelmia hahmottaa uutta todellisuutta mahdollisine terroritekoineen. Resurssipula on ilmeinen.

Ilmeisesti koko yhteiskunnan tasolla on tarvetta jäsentää elin- ja toimintaympäristöämme uudelleen turvallisuuslähtöisesti. Uusi aika vaatii uusia lähestymistapoja. Kuitenkin luottamusyhteiskunnan pohja on edelleen niin vakaa, että uskon, että kysymys on enemmän vanhan kehittämisestä ja päivittämisestä kuin aivan uuden luomisesta.