VATTin Juhana Vartiainen esittelee aktiivisesti omia näkemyksiään yhteiskunnasta, johon hän haluaisi Suomea ohjattavan. Tarkoitus on osin tehdä konkreettisia ehdotuksia, osin herättää keskustelua. Joissakin tapauksissa, kuten ehdottaessaan eläkeikää lähestyville matalampaa palkkaa, hän on niin harhateillä, että uskottavuuden puute on lähellä.
Vartiaisen näkökulma edustaa tyypillistä kapea-alaista taloustieteellistä näkökulmaa. Tällainen ajattelu tuottaa todennäköisesti joitakin lyhyen aikavälin etuja, mutta johtaa pidemmällä aikavälillä nykyistä huonompaan tulokseen.
Suomessa hyvin monet matalapalkkatyöt hoidetaan nyt itsepalveluna ja itsepalvelukehitys jatkuu edelleen (esim. kaupan kassat). Näistä ei enää ole matalapalkka-alan laajentajiksi. Ainoa selkeä mahdollisuus lisätä matalapalkkatyötä on muodostaa nykyisten palkkatöiden palkka vapaasti ts. heikentää nyt töissä olevien palkkaa pidemmällä aikavälillä.
Mielestäni sellaista yhteiskuntaa ei ole, johon Vartianen pyrkii. Mikä olisi uusi yhteiskunta? Sellainen on jo. Mitt Romney päästi suustaan sen mallin ytimen kuuluisassa sammakossaan, kun hän Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan yhteydessä tokaisi, että hän ei ole kiinnostunut niiden 47 % amerikkalaisista äänistä (47 % amerikkalaisista ei maksa liittovaltion tuloveroa), jotka elävät toisten varoilla. Juhana Vartiaisen malli johtaa juuri tähän matalapalkka-yhteiskuntaan, jossa ”oikeat” tuottavat työt erottuvat ja muut ovat sitten ruputöitä. Yhdysvalloissa on käynyt juuri niin, että matalista palkoista ei kyetä maksamaan veroja, vaan päinvastoin yhteiskunta joutuu maksamaan ”negatiivisen tuloveron” (Yhdysvalloissa ei ole negatiivisen tuloveron järjestelmää) kautta hengissä pysymistä vaativan korvauksen.
Nämä ovat niitä työministeri Ihalaisen mainitsemia silpputöitä, joilla ei pysty elättämään itseään. Silpputyöyhteiskunta ei Yhdysvaloissa tuo riittävästi verotuloja liittovaltiolle ja koska parempituloiset pitävät kiinni eduistaan, on seurauksena pysyväluontoiset budjettialijäämät.
Syntyy hyvinvointiyhteiskunnan irvikuva, kun puolet ihmisistä ei maksa veroja ja veroprogressio nousee jyrkästi suurituloisilla. Todellista jyrkkyyttä ei kuitenkaan ole, koska keskituloisten verotusta ei voi pitää kireällä. Siksi progression jyrkkyys on näennäistä. Veroprogressiota kuvaava käyrä näyttää pystyjyrkältä, mutta lähtee niin matalalta verotasolta, että jyrkkyys on pelkkää silmänlumetta: miltään tulotasolta ei kerry riittävästi verotuloja.
Vartiaisen hyvää tarkoittavat mielipiteet kääntyvät itseään vastaan. Se on harmi, sillä hyvinvointiyhteiskunnan etuja joudutaan joka tapauksessa tarkistamaan, mutta ei näin järeällä tavalla eikä tällaisilla keinoilla kuin Vartiainen esittää. Vartiainen ottaa siivun nykyisestä järjestelmästä ja rupeaa kääntelemään sitä uuteen asentoon kokonaisuutta huomioimatta.
Hyvinvointiyhteiskunta on erittäin vaativa yhteiskuntamallien laji. Se ei päästä ketään helpolla. Se on kaukana oleskeluyhteiskunnasta. Rahaa puuttuu aina ja osa kansalaisista pyrkii vapautumaan työn ikeestä ennenaikaisesti.
Palaan vanhaan teemaani hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisessa. Tarvitaan joitakin tarkkaan harkittuja verotuksellisia täsmäratkaisuja, mutta ensisijaisesti tarvitaan uutta innovatiivista työtä, työn tulosten parempaa markkinointia ja hyvää palkkatasoa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tästä on kysymys.
Umpioitumisen sijaan on oltava avoimia ulkomaiselle työvoimalle. Omat lahjakkuusreservit eivät riitä. Tarvitaan koulutusjärjestelmän uudistamista, koulutuksen käytännönläheistämistä ja työharjoittelujärjestelmän kehittämistä. Tarvitaan korkeaa verotuksen tasoa (muu on haihattelua). Yhtään helppoa keinoa ei ole, ja jos on, niin ne ovat jo käytössä.
”Vaihtoehtoista” mallia olen esitellyt blogikirjoituksessa ”Natsi-Saksan hyvinvointiyhteiskunta”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti