Melkein päivittäin rahamarkkinat moittivat poliitikkoja kyvyttömyydestä ratkaista isoja ja pieniä talouden ongelmia. En sano, etteikö väitteissä olisi jotain perää, mutta hiukan yksioikoisia tällaiset puheet ovat. Päätöksentekoympäristö ei ole ihan helppo.
Mitä virheisiin tulee niin niitä ovat tehneet niin pankit (varsinkin Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa) kuin valtiovaltakin (Kreikka). Poliitikot kuitenkin vastaavat maabrändistä. Jos maa on velkainen, näkyy se valtion ulkoisessa kuvassa.
Tuntuu siltä, että poliitikkojen paineet sen kun kasvavat. Juuri asetelma, jossa ollaan rahamarkkinoiden ja globaalien tapahtumien ristipaineessa vaikuttaa poliitikkojen työhön. Ainakin pitää olla riittävän oppivainen ja paineensietokykyinen säilyttääkseen mielenrauhan. Aktiivisimmat kyllä ryhtyvät myös vasta-hyökkäykseen.
Vaati 60 vuoden työn, että Suomessa päästiin koko vaalikauden kestäviin hallitusratkaisuihin. Ja kas, demokratia on toiminut likipitäen ihanteellisesti, kun miltei jokainen puolue on päässyt koettelemaan onneaan hallitsemisen ihanuudessa. Neljä vuotta on riittävän pitkä aika osoittamaan hallituksen kyvyt.
Oppositio on Suomessa ollut myös riittävän vahva . Sillä on ollut riittävästi poliittista voimaa takanaan, jotta se on pystynyt haastamaan hallituksen. Toki hallituksen kaatoyritykset ovat olleet lähinnä muodollisia. Meillä oppositiokin on alistunut neljän vuoden paitsiossa oloon. Kun oppositio on päässyt hallitukseen, on jatkettu siitä, mihin edellinen hallitus on jäänyt. Muutoin esimerkiksi Suomen lamasta ei olisi toivuttu niin hyvin kuin tapahtui.
Demokratian ääri-ilmiö Suomessa on ollut populismi. Ei enempää. On luvattu sellaista, mitä oppositiossa on voitu luvata. Kansan kosiskelua on ilmennyt. On todennäköistä, että populistipuheilla hankitut äänet häviävät suureksi osaksi vastuunkannon langetessa päälle.
Suurin haaste poliitikoille ja demokratialle on kuitenkin ihmisten kyllästyminen. Vaaleissa se näkyy numeroina, vaalien välillä poliitikkojen haukkumisena. Kai kuuluu asiaan, että syljetään kadulla sekä oikealle , vasemmalle että keskelle.
Jos kysymys on pelkästään kyllästymisestä on sen myönteinen puoli , että todennäköisesti valtakunta ei ole kriisissä. Se on kuitenkin heikko selitys. Äänestäjät pitäisi saada seuraamaan politiikkaa. Vain kolmas osa ihmisistä tiesi vastikään tehdyssä kyselyssä nykyisin hallituksessa olevat puolueet. Tästä on vedetty se johtopäätös, että ihmisiä kiinnostavat lähinnä omat asiat. Mutta miten sitten on selitettävissä kantaaottavat kommentit nettipastoilla, jos kerran ei olla kiinnostuneita. Tietenkin siten, että kiinnostus on polarisoitunutta: toisia kiinnostaa, toisia ei.
Muualla läntisissä maissa demokratian ääriliikkeet ovat selvästi havainnoitavissa. Myös kadulle lähdetään Suomea paljon helpommin. Demokratiassa aitojen demokratian puolustajien tulisi havainnoida heikotkin signaalit. Herkästi havainnoivien mielissä on Hitlerin valtaannousu. Se vaati 10 vuoden työn. Joku nykyisistä eurooppalaisista fasistisista ryhmittymistä voi olla hallituksessa vähän ajan kuluttua. Näin on myös käynyt.
Millä välttää aggressiot ja vähintäänkin turhautuminen? Tietysti siten, että kohdataan vaikeudet ajoissa, parhaimmillaan ennakoidaan ne. Talouden kunnossapito on vaativa laji: kansalle pitää antaa jotain hyvää ja samalla kieltää monet tarpeet. Päättäjien rehellisyys näissä asioissa palkitaan sen mukaan, miten rehellisiä äänestäjät itse ovat. Jossain Kreikassa tuntuu olevan (olleen?) kansanhuvia huijata viranomaisia. Sellaiset päättäjät millainen kansa.
En usko, että päättäminen parantuu, jos siirrytään demokratiaa heikentäviin tapoihin hallita maata. Päättäminen saattaa yksinkertaistua, mutta päätösten laatu koko kansan näkökulmasta heikkenee.
Kansanedustajien laatu vaihtelee. Valituiksi tulevat etupäässä mukavat miehet ja naiset. Kriittiset hahmot – vähän hankalatkin – jäävät helposti rannalle. Kuitenkin ainakin itse toivoisin perehtyvää, asiantuntevaa ja kyseenalaistavaa politiikkaa silloin, kun siihen on aihetta. Opposition rooli ei voi olla kuitenkaan pelkästään vastustus vastustuksen vuoksi. Tarvitaan argumentointia. Rehellistä olisi myöntää, että hallitus on joskus myös oikeassa.
Minusta kansalaisten tulisi olla rehellisiä itselleen ja päättäjille. Päättäminen on helppoa TV:n ääressä. Usein arvostelijoista huomaa, että heillä on luonteenlaadusta johtuva oppositiomieliala koko ajan päällä: arvostellaan kaikkea, mikä liikkuu. Normaalissa small talkissa kuuloetäisyydellä olevien kuuluu nyökytellä, kun joku arvostelee. Se on tapa. Naurajat saa helposti puolelleen vitsailemalla jonkun poliitikon kyvyttömyydellä. Arkadianmäellä tarvitaan oikeastaan vain 100 kansanedustajaa, sanotaan, mutta paraneeko päätösten laatu porukkaa pienentämällä?
Kun vastikään kysyttiin ihmisiltä kaitsetaanko heitä liikaa, oli vastaus selvä. Kyllä, ylivoimainen enemmistö oli sitä mieltä. Mitenkähän on? Yleensä valvontaa tarvitaan sen 10 prosentin takia, joka ei noudata sääntöjä ja aiheuttaa itselleen ja muille vahinkoa. Demokratiaan kuuluu päätösten moniportainen käsittely tasapuolisuuden varmistamiseksi. Osa päätöksistä on valvontaluontoisia. Omat yksityiset tai omat yrityksen asiat voi sitten päättää hieman pienemmällä byrokratialla.
Äänestäjän motivoimiseksi tarvitaan jatkossa nykyistä suorempaa demokratiaa. Meillä on pian (ehkä on jo) sähköiset välineet, joilla päätöksentekoa voi nopeuttaa. Demokratialla tulee tällöinkin olla itsepuolustusmahdollisuus: päätöksien lukkoonlyömistä täytyy edeltää riittävä harkinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti