Aamuteeveessä käynnisteltiin jälleen keskustelua työttömien haluttomuudesta hakea töitä. Jari Sarasvuo yritti määrittää työttömän velttoilijan (yhteiskunnan varoilla eläjän). Hän joutui melkoisiin vaikeuksiin. Se onkin epäkiitollinen tehtävä, koska määrittelijän keinot loppuvat helposti kesken. Onko työhaluton se, joka on ollut 3 vuotta työttömänä, mutta hakenut sinä aikana 300 työpaikkaa. Entä sellainen, joka on ollut kolme vuotta työttömänä, mutta hakenut 40 työpaikkaa?
Useilla pitkäaikaistyöttömillä on fyysinen tai henkinen vamma. Työnantajat ovat varsin haluttomia ottamaan riskejä tällaisissa tapauksissa. Jokaisen vaikeasti työllistettävän työttömän kohdalla työnantajan pitäisi kysyä itseltään ottaisinko juuri minä tämän kyseisen henkilön töihin?
Entä sitten vaatimukset ottaa vastaan mitä työtä tahansa? En lähtisi tässäkään tuomaroimaan kovin voimakkaasti. Minulla oli kerran pirteä työharjoittelija, joka harjoittelun loputtua haki työpaikkaa. Yksi vaihtoehdoista oli toimiminen ovelta ovelle pölynimurikauppiaana. Laskimme että hänen oli pitänyt myydä pölynimuri joka 15. minuutti, jotta työstä olisi jäänyt edes vaatimaton korvaus. Ilmoitin suoralta kädeltä, ettei tällaisiin kannata sortua. Puhutaan paskatöistä. Paskatyö ei mielestäni ole työ, joka on likainen. Paskatyö on työ, josta ei saa edes minimiehdot täyttävää korvausta. Tällaisiin työnantajiin pitää kohdistaa mitä ankarin kritiikki. Työ pitää jättää tekemättä, jos siitä ei palkan kautta saa edes minimaalista elantoa.
Olen monesti tuonut esille, että hyvinvointiyhteiskunta on erittäin vaativa yhteiskuntajärjestelmien malli. Se vaatii kehdosta hautaan mukana oloa yhteiskunnan kehityksessä. Se ei päästä ketään helpolla. Itse asiassa se juuri on hyvinvointiyhteiskunnan tehtäväkin: olla vaativa ja pyrkiä välttämään ihmisten pahoinvointia. Verrattaessa kansainvälisesti työn välttelyä, en tiedä yhtään valtiota, jossa työstä laistaminen olisi hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ääripäässä on joku Meksiko, jossa työttömät henkensä pitimiksi joutuvat toimimaan rikollisjoukkioiden juoksupoikina.
Jossain Yhdysvalloissa taas on otettu vankilat sosiaalipolitiikan välineeksi: rikollisuus on saattanut laskea, mutta vankimäärä lisääntyä. Työttömän sortuessa pieneen rikkeeseen hänet voidaan ylikovilla rangaistuksilla sulkea siviiliyhteiskunnan - ja työttömyyskorvausten - ulkopuolelle. Vain Neuvostoliitto väitti aikoinaan kaikkien ihmisten olevan töissä samanaikaisesti. Mutta silloin työpaikka saattoi olla lossi, jonka kuljettaja kuljetti lossia vuosia ilman asiakkaita.
Useimmat hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen pyrkivät vaativat työn tuottavuuden kasvua. Tämä on kovin kaukana vaatimuksista työllistää vajaatyökykyinen. Alkoholiongelmaisen työntekijän avulla voi olla vaikeaa lisätä tuottavuutta. Usein kohtuuttomia vaatimuksia työttömille esittävät ne, jotka tekevät itse pitkää päivää. He kokevat epäoikeudenmukaisena sen, että jotkut jäävät alle normin. Kun olen itsekin vääntänyt töitä melko yleisesti 10 tuntia päivässä, ei minulle ole tullut mieleen vaatia läheskään samaa kaikilta. Suvaitsevaisuutta! Meitä on joka lähtöön.
Olisin huolestunut niistä ihmisistä, jotka aktiivisesti hakevat töitä, mutta eivät saa kuukausiin ehkä vuosiin työpaikkaa. Ja heitä on paljon. Tämä jos mikä turhauttaa ja ahdistaa. Kysymys on yhteiskunnallisesta tuhlauksesta. Juuri tästä ryhmästä työttömiä pitäisi puhua. Sitten on yli 55 vuotiaat, joista monet työnantajat haluaisivat päästä eroon. Uudelleen työllistyminen on äärimmäisen vaikeaa. Eläkeikää lähestyville ja sen rajapyykin ohittaneille tulisi tarjota eriasteista osa-aikatyötä. Uskon, että hyvin suuri osa ikäihmisistä haluaa olla hyödyksi yrityksille ja yhteiskunnalle.
Jos katsotaan työttömyyslukuja, niin on syytä pitää mielessä, että kolmessa kuukaudessa 30 prosenttia työttömistä on vaihtunut. Absoluuttisesti luvut näyttävät lohduttomammilta. Tosiasiassa ”kortistossa” käy koko ajan voimakas liikehdintä. Suuri osa työttömistä on työvoimatoimiston kirjoilla vain hetkisen elinikäiseen työssä oloon suhteutettuna. Kun vielä luvuista pudotetaan pois vaikeasti työllistettävät pitkäaikaistyöttömät, jää väliin työttömien – mutta työhaluisten - kova ydin. Olen joskus laskenut, että 5 % työttömyyden tasolla tämä ydin voisi olla noin 1 prosentin suuruinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti