perjantai 18. tammikuuta 2013

Pankinjohtaja Greenspan erehtyy

Amerikkalaiset lehdet ovat kertoneet Fedin eli Yhdysvaltain keskuspankin reaktioista finanssikriisiin sen alkamisvuonna 2007. Lähteenä ovat julkaistut Fedin kokousten pöytäkirjat tuolta vuodelta. Tulos on varsin odotettu, kriisiä ei tunnistettu.

Tarkempiin syihin ei kuitenkaan uutisoinnissa syvennytä. Hahmotan tilannetta sellaisena kuin olen sen nähnyt ja kokenut.

Otan jälleen esille ideologisen suhtautumisen taloudenhoitoon. Virheitä ei suinkaan tehty vain vuonna 2007. Itse asiassa suurimmat virheet tehtiin 10-vuotiskaudella ennen vuotta 2007, joskin uuden taloudellisen ajattelun juuret johtavat osin jo 1970-luvulle.

Yhdysvalloissa löi noina aikoina lopullisesti läpi uusliberaali tehokkaiden markkinoiden oppi. Sen mukaan markkinat tietävät aina, mikä on ihmisille ja yrityksille toimivinta. Keynesiläistä suhdannepolitiikkaa pilkattiin. Miksi ei olisi pilkattu, kun teknologisen kehityksen piti olla kaikki kaikessa ja vastaavasti taantumien piti olla selätettyjä.

Näitä oppeja kannattivat paitsi suuri osa johtavista taloustieteilijöistä (muistettavimmin ns. Chicagon pojat) niin myös keskuspankin johtavat gurut pääjohtaja Alan Greenspan ja kakkosjohtaja Ben Bernanke, nykyinen ykkösjohtaja.

Tehokkaiden markkinoiden opin johdosta asuntokuplan kehittymistä ei nähty tai haluttu nähdä. Markkinoiden piti automaattisesti tunnistaa asuntojen nousujen rajat. Näin ei tapahtunut. Olen lukemattomissa yhteyksissä näissä blogikirjoituksissa eritellyt syita syntyneeseen kriisin, joten jääköön laajempi käsittely tällä kertaa.

Lyhyesti voidaan todeta, että luottoajattelu vietti riemujuhliaan. Asuntojen hintojen rajun nousun ajateltiin kuittaavan yhä suuremmat velat, kiinalaiset rahoittaisivat amerikkalaisten velkaantumisen, liittovaltio tuki asunnonomistajuutta ideologisessa hengessä (kaikista amerikkalaisista piti tehdä kunnon kapitalisteja asunnon omistajuuden kautta), tuloerojen kasvu johdatteli velkaantumiseen kun ansiotulot eivät muutoin riittäneet….. Kaiken takana oli euforinen ikuisen kasvun ajatus.

Kaiken kaikkiaan kriisi on muistutus talouden rautaisten lakien voimassaolosta. Mikään ei ole muuttunut 150 viimeisen vuoden aikana. Historia ei välttämättä opeta, mutta kokemuksen pitäisi opettaa. Jostain syystä Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman skeptisessä mielessä esille ottama taloudellisen tiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle ei toimi.

Kun Ben Bernanken opintojen erikoisala kansantaloustieteessä oli lamataloustiede (1930-luvun lamatutkimukset) niin miksi hän sivuutti opetukset? Vai antoiko hän Greenspanin viedä itseään harhaan?

Tietenkin tänä päivänäkin on uskovaisia, jotka eivät myönnä juuri muita kuin valtioiden (julkisen sektorin) viat finanssikriisin yhteydessä . Tämän suuntaisia mielipiteitä esittävät esim. Björn Wahlroos meillä ja Arthur Laffer Yhdysvalloissa. Kyllä ideologian voima järisyttävä!

Olen pyrkinyt välttämään Alan Greenspanin syyllistämistä blogikirjoituksissani, koska samassa koukussa oli niin moni muukin. Mutta tietenkin pomot kantavat suurimman vastuun. Greenspankin myönsi erehtyneensä Yhdysvaltain kongressin kuulusteluissa: ”minun ajattelussani oli virhe”. Virheen voisivat toki myöntää loputkin vastaanhangoittelijoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti