tiistai 17. heinäkuuta 2018

Trumputin - kuka huijasi ja ketä?

Trumpin ja Putinin kohtaamisesta on kulunut muutama päivä. Tavan mukaan ilma oli jo etukäteen sakeana erilaisista spekulaatioista. Näihin puutuin kirjoituksessani ”Piru maalataan taas seinälle” (3.7.2018), jossa ilmaisin pettymykseni paniikinomaisista tulevaa kokousta koskevista ”asiantuntija-arvioista”. Ne olivat mielestäni puhtaita arvauksia eikä suurimmalle osalle niistä löytynyt mitään järkiperustetta.

Entä nyt tapaamisen jälkeen? Sama jatkuu: epäillään, jos vaikka minkälaisten diilien sopimisesta. En nyt puutu kuitenkaan tähän epäilyjen kauhugalleriaan, vaan niihin tulevan politiikan näkymiin, joita konkreettisesti voisi seurata huippukokouksesta.

Kuuntelin ja katselin tarkasti mediatilaisuutta huippukokouksen jälkeen. Kyllä, seurasin kehonkieltä, seurasin puhevirtaa, seurasin ilmeitä….. Mutta ennen kaikkea tutkiskelin puheiden sisältöjä.

Mitä johtopäätöksiä on vedettävissä? Havaitsin kokouksen jälkeisestä keskustelusta sen tunnusomaisen piirteen, että aiemmat ennakkoluulot haluttiin säilyttää. Ilmeisimmin tätä katsantokantaa edustuvat yhdysvaltalaiset kommentit: presidentti on hyvä tai huono riippumatta siitä, mitä hän sanoo. Ymmärrettävää, mutta ei kovin analyyttistä.

Meillä Suomessa UPI:n Mika Aaltola on edustanut kokousta ja johtajien lupauksia ymmärtävää asennetta. Hän näytti odottavan, että konkreettista hyvää tulee tapahtumaan ja viittasi joihinkin turvallisuutta koskeviin yhteistyöajatuksiin. Itse jäisin kyllä odottelemaan konkretiaa….. Selvää on, että molemmat osapuolet julistavat loistavaa menestystä tietyistä myönnetyistä erimielisyyksistä huolimatta.

Arvelisin, että osapuolet olivat sopineet kahdenkeskisessä tapaamisessa, ettei selkeitä erimielisyyksiä korosteta. Tämä johtui siitä, että molemmin puolin katsotaan ihmisten olevan kyllästyneitä jatkuviin vastakkainasetteluihin. Niinpä valtionpäämiehet pitivät lehdistötilaisuudessa neutraalia ja/tai hyvää ilmapiiriä yllä.

Krimiä ei voitu sivuuttaa. Trumpilla sen enempää kuin Putinilla ei ollut kuitenkaan liikkumavaraa kysymyksessä. Arvovallan menettämisen mahdollisuus oli liian suuri. Siispä on kaksi vaihtoehtoa: joko Krim säilyy ”ikuisena” haavana kansainvälisessä politiikassa tai sitten kyllästymisen seurauksena länsi antaa joitakin takuita vastaan periksi.

Huippukokouksen asialista lienee ollut lähes kattava. Voitaneen puhua ongelmakohtien kartoituksesta. Oletettavasti miltei jokaista kohtaa neuvotteluagendalla kosketeltiin tai ainakin sivuttiin lehdistötilaisuudessa. Tällä tavalla saatiin vaikuttava kuva kattavasta yrityksestä parantaa suhteita. Itse olisin ollut tyytyväisempi, jos olisi keskitytty tiettyihin asioihin, joista olisi saatu jotain konkreettista irti. Arvaan kyllä, että tähän ei voitu mennä, koska todella konkreettista ei ollut tarjolla.

Hyvää ilmapiiriä sotki median ”ikävät” kysymykset! Ne käsittelivät toisen osapuolen sisäisiin asioihin puuttumista keihäänkärkenä Venäjän väitetty (ja todennäköinen) sekaantuminen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin Trumpin hyväksi ja Hillary Clintonia vastaan. Molemmat osapuolet torjuivat jyrkästi puuttumisen, kuten oli odotettavissakin.

En malta olla mainitsematta Trumpin jälleen kerran esille tuomia ärsyttäviä liioitteluja. Niinpä Trumpin vaalivoitto oli ”ylivoimainen”. Niinkö? Mitä nyt äänimäärissä hävisi kolmella miljoonalla äänellä!

Lehdistötilaisuus päättyi yhtäkkiä, kun Trump tunsi, että ikävien kysymysten vuo on loputon: turha jatkaa. Putin lienee ollut samaa mieltä.

Kun neuvottelijat palasivat kotimaihinsa, saivat he tuntea nahoissaan jo aiemmin esillä olleet ongelmat: Putin saa osansa eläkeiän korotuksesta ja Trump ei ole millään tavalla vapautunut Venäjä-kytkösten syytöksistä.

Varsinkin Trump on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä suhtautuessaan ymmärryksellä Putinin lausuntoihin Venäjän puuttumattomuudesta vaaleihin. On katsottu, että hän antautui Putinille ja antoi väärän todistuksen tapahtuneesta. Nyttemmin Trump on ankaran painostuksen seurauksena joutunut myöntämään, että tuli osittain puhuttua ohi suun. Sinänsä harvinainen tunnustus.

Trump on saanut vastaansa sekä demokraatit että valtavirran republikaanipoliitikkoja. Trumpin ymmärtäjät koostuvat oikean reunan populisteista.

Trumpin yllä leijuu epäusko hänen patrioottisuudestaan. Kaikki hänessä on valjastettu henkilökohtaisen menestyksen alttarille. Oman edun hän mieltää myös valtion eduksi.

Polarisaatio Yhdysvaltain sisällä ei laantunut eikä laannu kokouksen seurauksena vaan saa siitä jopa uutta vauhtia. Osaa poliitikoista ja median edustajista näytti kiusaavan, kun Trump ei uhitellut Putinille. Minusta tämä alkaa haiskahtaa eltaantuneelta, vaikka itsekin suhtaudun Trumpiin hyvin kriittisesti.

::::::::::::::::::::

Itse asiassa valtionpäämiehillä oli Helsingissä mukavat oltavat valmistella suhteiden parantamista verrattuna mutapainiin kotimaassa, jonka kohteena Trump erityisesti on ollut.

Minkälaista maailmankuvaa nämä kaksi miestä heijastavat? Putin on systemaattinen, oman maailmakuvansa puolustaja, jonka sisällä hän tuo esille omaa ehdotonta oikeassa olemistaan: lännessä asiat tehdään väärin, itä on silta Putinin kunnioittamasta aidosta (mitä se sitten tarkoittaakaan) kristillisyydestä tähän päivään.

Trumpin menettelyjä eriteltäessä tulee ensinnä mieleen periksi antaminen: häntä ei voi selittää. Jotakin voidaan kuitenkin sanoa. Hän esiintyy aina yleisölle, joko se on kotimaan kannattajakunta tai sitten jokin ulkoinen taho. Näistä paljon tärkeämpi on kotimainen ikioma kuulijakunta, koska se sallii niin paljon epäjohdonmukaisuutta.

Pahimmillaan Trumpin käytöksessä on kysymys kiukuttelusta, kun karkkipäivänä karkki jää saamatta. Presidentti on parodinen hahmo, jonka seurassa muut johtajat joutuvat teeskentelemään ymmärtävänsä presidentin käytöstä.

Vastapuoli joutuu pidättymään sovittelevaan rooliin, jotta suuren johtajan herkkähipiäistä luonnetta ei loukata. Putinin ”arvaamattomuus” on Trumpin eliksiirin rinnalla haaleaa voikukkateetä. Putinin ongelma on toisaalla. Hän on omilla puheillaan ja toimillaan aiheuttanut tilanteen, jossa hän ei vaikuta luotettavalta niissäkään tilanteessa, joissa hän on rehellinen.

::::::::::::::::

Mitä vaatii onnistuminen huippukokouksissa?

Tuloksia tällaisista huippukokouksista on odotettavissa vasta, kun valmistelut on kunnolla suoritettu ja edeltävissä virkamiestason neuvotteluissa on jotain selkeästi sovittu. Nyt kysymys oli lähinnä lähtölaukaus jollekin tulevalle, jota voisi parhaassakin tapauksessa sanoa hentoiseksi edistykseksi suurvaltojen suhteissa.

2 kommenttia:

  1. Kun tapaaminen alkoi,Trump oli viellä aivan selvästi ohjaksissa,Putin oli jopa apattisen vaisu, ikään kuin väsynyt,edellinen ilta oli ilmeisesti venähtänyt myöhäiseksi,juhliessa.
    Kun johtajat saapuivat tiedotustilaisuuteen, minkä pitäminen oli ilmiselvä virhe Trumpilta, koska ilmiselvästi hänen akkunsa olivat tyhjät.
    Kävikö kahdenkesken johtajille, että Putin piti tapojensamukaisia esitelmiä,vähän aiheesta kuin aiheesta ja sai näin Trumpin kapaseteetin ylikuormittumaan.
    Clinttonin ja Jeltsinin tapaaminen samassa paikassa aikoinaan oli myös epäsuhtainen,eli menivätkö puntit nyt balanssiin,mutta sehän ei jenkkejä lainkaan lohduta.

    VastaaPoista
  2. Yhdysvalloissa russofobinen psykoosi pahenee, Marina Butina niminen kansaivälisen politikan opiskelia ja tehokas konservatiivinen verkostuja sekä yksilöiden aseenkanto oikeutta ja metsästystä harrastava nuori nainen on pifätetty fbi n toimesta.
    Miksi yhdysvallat sallii polittisen verkottumisen toisille, mutta venäläisten vastaava on rikollista,se selvinee pian oikeudenkäynnissä,missä ilmeisen terävän oloinen Butina ilmoittaa taistelevansa oikeuksistaan.
    Sekin,että pidätys tapahtui tapaamisen kanssa samaan aikaan, osoittaa sen kovan pelin, mitä yhdysvalloissa nyt pelataan,tämä ei tule päättymään hyvin.

    VastaaPoista