Niinistön ja Putinin harmonia

Presidenttien Niinistö ja Putin keskinäisistä suhteista on valettu kannua monella tavoin. Sotshin tapaamiseen liitettiin kaikenlaisia spekulaatioita. Olen näissä kirjoituksissani yrittänyt nähdä tapaamiset mahdollisimman normaalina kahden naapurivaltion kanssakäymisenä. Missä siis olemme nyt?

Niin sanotut asiantuntijat antoivat Niinistölle etukäteen ”hyviä neuvoja” niistä asioista, mitkä pitäisi ottaa esille neuvotteluissa Putinin kanssa. Puhuttiin, että Niinistön pitäisi varoittaa Venäjää eduskuntavaaleihin sekaantumisesta, ja että pitäisi ottaa esille ”verhottu uhkaus” pakolaisten päästämisestä Venäjän kautta länteen (ja Suomeen!), jos EU:lta ei löydy humanitaarista apua Syyrian hätään.

Neuvoja tuntui yhdistävän piirre, että ne olivat kysymyksiä tai vastauksia Putinin ennalta odotettuihin pahaenteisiin uhkauksiin. Tietenkään emme tiedä mitä tapahtui kahdenkeskisissä neuvotteluissa ”veneneuvotteluissa”, josta tulkitkin puuttuivat. Keskustelu käytiin kahden kesken englanniksi kertovat viestintuojat (onkohan tästä tulossa käytäntö nykyisen vuotoherkän some-viestittelyn aikana?). Minulla on kuitenkin se tuntuma, että näissä keskusteluissa yritettiin löytää ulospääsytie kansainvälisen jännityksen ilmapiiristä, eikä siellä suinkaan kovisteltu vastapuolta, kuten meillä herkästi uumoillaan.

Markku Kangaspuro Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista, jonka arvioihin ja lausuntoihin olen tottunut luottamaan totesi, että oli paljon asioita, joissa valtionpäämiehillä oli yhteinen intressi. Näitä olivat mm. ympäristökysymykset, arktista aluetta koskeva ongelmanasettelu ja monet muut kysymykset.

Kangaspuro halusi kääntää arviot ”ensimmäisen kehyksen” vastakkainasettelunäkymistä ”toiseen kehykseen”, jossa korostuvat esimerkiksi arktisen alueen kysymykset, koska siellä suurvaltojen edut eivät ole vielä kärjistyneet. Myös vaikuttaminen positiivisella tavalla Itävallan ja Suomen kaltaisten maiden kautta on luettava myönteisiksi asioiksi eikä nähtävä asiaa painostuksen näkökulmasta.

Mielenkiintoinen on painotusero, jossa Venäjä korostaa kahdenvälisiä suhteita ja Suomi EU-johtoisia kansainvälisiä suhteita. Väite kuuluu, että Venäjä kahdenvälisiä suhteita korostamalla pyrkii rikkomaan lännen enemmän tai vähemmän ehyeksi koettua rintamaa. Ensiksikin tämä on spekulaatio, jonka perässä ei herkästi kannattaisi juosta ja toiseksi Venäjä on jo onnistunut luomaan monen valtion kanssa ”kahdenväliset ” suhteet, kun se on saanut yllättävää tukea esimerkiksi kaupan ongelmissa. Läheskään kaikki maat eivät ole kauppapakotteista yhtä mieltä EU:n virallisen linjan kanssa.

Myötäilen Kangaspuroa, kun hän kritisoi Venäjän kansalaisyhteiskunnan rajoitteita. Tämä on suoraan demokratiaa uhkaava ongelma ja sillä torjutaan tehokkaasti länsimaistyyppinen kritiikki valtaapitäviä kohtaan. Voidaan sanoa, että sisäisen kritiikin puute on osittain aiheuttanut Putinin politiikan haaksirikkoisuuden.

Se on tullut selväksi, että Venäjä tuntee tulevansa uhatuksi Naton järjestäessä sotaharjoituksia Venäjän rajojen tuntumassa. Puolustusministeri Sergei Shoigu lupasi vastatoimia johtuen Suomen ja Ruotsin lähentymisestä Natoon. Tulkintani mukaan puolustusministeri käytti puheenvuoron omaa tonttiaan varjellakseen. Se oli työpuheenvuoro. Putin puhui Niinistö-neuvotteluissa eri tavalla kuin Shoigu. Hän puhui Naton uhasta mainitsematta Suomea, mikä ei ollut yllättävää, koska Putin halusi neuvotteluihin hyvän ilmapiirin. Niinistö totesikin, että Venäjän puolelta ei kuulunut yhtään kriittistä sanaa Suomeen liittyen. Putin vain totesi tässä yhteydessä, että Venäjä vahvistaa omaa infrastruktuuriaan Naton muodostaman paineen takia.

Eikö Venäjä järjestä itsekin sotaharjoituksia Itämerellä? Kyllä, mutta silloin ollaankin Venäjän etupihalla. Venäjä ei järjestä sotaharjoituksia Karibian merellä.

Natoon liittymistä kannattavat näyttivät jo riemuitsevan, kun Putin ei yhdistänyt pahaa Nato-sanaa Suomeen. Tosiasiassa tästä ei pidä vetää mitään johtopäätöstä liittoutumattomuutta tai liittoutumista koskien. Suomen ja Venäjän suhteet perustuvat Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden varaan. Ja tämä on Suomen etu. Pois ovat ne YYA-Suomen ajat, jossa Suomen asema yksipuolisesti määritettiin keskinäisissä kommunikeoissa mainitsematta Neuvostoliittoa koskevia velvoitteita lainkaan.

Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden taustalla vaikuttavat myös suurvaltasuhteet…..

Suuressa kuvassa Kiinan osallistuminen Venäjän idässä toteutettavaan Vostok 2018 -sotaharjoitukseen on osa suurvaltojen peliä, jossa Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä hakevat asemia toisiinsa nähden. Pidemmällä aikavälillä jatkuva kylmäsotamainen uhittelu ei ole omiaan liennyttämään suurvaltasuhteita.

Putinin ja Trumpin tapaaminen oli merkillinen. Sekä ennen että jälkeen ”huippukokouksen” sen tuloksiin suhtauduttiin skeptisesti tai kielteisesti. Trumpin ongelma on, että hän on omalla käytöksellään aiheuttanut jatkuvan opposition politiikalleen kotimaassaan. Kokouksen todellinen anti on hämärän peitossa tälläkin hetkellä.